Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Rukouksesta ja runosta

1 kommentti

Kirjoitan paljon rukoilemisesta.Tuli mieleeni voiko joku käsittää sen toisin kuin tarkoitan, siksi nyt tämä.
Raamatussa sanotaan että kaikki hyvä tulee Jumalalta valkeuksien Isältä? Muistelen niin.  Siksi Häneltä tulevat myös rukousaiheet ja Henki joka rukouksissa vaikuttaa. Se ainakin sanotaan että Pyhä Henki rukoilee puolestamme lakkaamatta – ja meissä.  Minulle rukous on yksi suurimmista tarpeistani. Rukous ääneen, nyt kun siihen on mahdollisuus, tekee suhteeni Jumalaan aina vaan läheisemmäksi.

Rukous on minulle sielun ja Hengen hoitoa ja voi olla ruumiinkin. Minä uskon ja koen että rukouksessa me muutumme, ainakin hetkeksi, toisiksi kuin muutoin arjessa olemme, mutta rukoileminen muuttaa vuosien mittaan myös asenteitamme ja meitä itseämmekin. Rukoillessa me voimme aavistuksen tasolla himmeästi kokea olevamme kuin Mooses vuorellaan kohdatessaan Jumalan kasvoista kasvoihin.

Jesaja 57 jakeesta 15 sanoo:” Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että Minä Virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi!”
Näin hyvä ja hellä on meidän Isämme Pyhä Jumala! Hän ajattelee aina parastamme ja antaa antamasta päästyään hyviä lahjojaan. Hän siunaa uskoviaan! Vaikka ei sitä vaikeuksissaan aina ymmärräkään.

Kun joskus tunnen tuskaa niistä jotka eivät vielä tunne Jumalaa, enkä tiedä mitä voisin tehdä, jää lopulta ainoaksi asiaksi kääntyä Jumalan puoleen. Mutta olen kyllä joskus kirjoittanut seuraavanlaisen runonkin jolla olen kuvitellut voivani jotenkin kertoa kuinka itse olen uskoni kokenut.

Et ole ulkoa opittu pääni tieto,
olet sydämeni syke ja veri joka minussa virtaa.
Olet koti jota ikävöin, sylittömän syli
orvon ja lesken turva, ikikallio joka kestät
elämäni myrskyt.
Vakaa virta sisälläni, juoma jota janoan
ruoka joka täyttää tyhjän.
Vastaat isän ikävääni ja tulet veljekseni.
Sinä ainoa, jonka rakkaus on ikuisesti totta,
Sinä joka tuot pimeyteeni valon
ja kylmyyteeni lämmön. Sinä,  joka hyydät hallan
ja tuot ikikesän! Sinä, Herra!

Vielä olisi yksi ihana runo Aaltosen Hiljalta joka sopisi tähän joten:

Kivien alla, varrella tieni, kasvoi kukka sitä tuntenut en.
Varsi on matala, kukkanen pieni mutta sen ihanuus täydellinen.
Etäälle ei sen kauneus loista, läheltä katson ei kaltaistaan toista.

Katselen ihmettä varrella tieni ihminen paadella kärsimysten.
Varsi on hento ja kukkanen pieni, kätkössä heinän ja sammalten,
puuttuu terveys, läheisten suku, matka vaatteena kärsimyspuku.

Keskellä karun kasvumättään katselen kauneutta kukkasen.
nöyränä siinä,tietämättään johtaa henkeni taivaalliseen,
Kärsimysteni maassako vasta opin uutta ja arvokasta?

Näihin kauniin haikeisiin Hiljan säkeisiin lopetellen, rukoilen niiden puolesta jotka elämässään kantavat surua jota eivät voi kertoa ehkä kenellekään vaan on pidettävä salassa että jaksaisi sen kanssa elää. Uskon että kun käännyt rukouksin Herrasi puoleen saat kokea Jumalan kuuntelevan ja ymmärtävän. Jumala ON, ja Hän on sittenkin Rakkaus, näytti maailma miltä näytti! Ja jos tätä lukee joku joka vielä miettii uskon asioita, jätä elämäsi ja asiasi Hänelle, ikuisuuksien Isälle kaikkineen!. Ja jos sinulla on ilo jota et nyt voi jakaa knenkään kanssa niin jaa sekin Herrallesi! Jeesus Elää ja on kanssasi Pyhässä Hengessä siunaten!

One thought on “Rukouksesta ja runosta

  1. Taivaan Isän kansa on rukoilevaa kansaa je meillä jokaisella on oma rukous lista ja myös yhteisiä hetkiä armon hengen siunauksessa ja ohjaamana ja täm on siuannava yhteinen ilo ja kiitos aihe ja kun saaamme rukous vastauksia nin olemme aivan voittoa ja rakkauta täynnä ja Herran tahto toteutuu ja taivaan valtakunta voitttaa alaa ja Herra uskoo meille enemmän taivaaallista yheyttä ja Arnon henki lankeaa vielä voimakkaammin ihmiskunnan ylle tuoden Jumalan rauhaa Jeesuksen veren voitossa kiitos siunaten Keijo södertälje

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.