Nyt kun jostain syystä nettiyhteys oli yli vuorokauden tavoittamattomissa ja vikaa etsin, mutten löytänyt, tulipa turvaton ja orpo tunne! Melkeinpä sanoin kuvaamaton. Siksi tuo vanha sanonta otsikossa!

Niin paljon olisi sanottavaa ja olisi aina ollutkin, sellaistakin jota ei ole tullut sanoneeksi. Senkin tähden; Kiitos kaikille teille jotka olette vuosien ajan tekstejäni lukeneet ja omalla tavallanne niihin osaa ottaneet!
Olen huomannut nyt viimeaikoinakin täällä ”taivaalla” jonkun, tai joittenkin, käyvän lukemassa vanhoja kirjoituksiani ja itsekin palannut sitten niihin! Huomannut että aika on kulunut mutta siltikin voin lukea hyvällä mielellä entisiä, näistä nykyisistä en niinkään tiedä!
Ikä tekee tehtävänsä. Tunnustan myös huomaavani toiston ja voi olla että nämäkin sanat jossain jo ovat.

Tänään kun ”kone” taas sallii, iloitsen kun vanha virsi on soinut mielessäni aamusta alkaen, lapsuuteeni kuulunut, – tuoden minulle toivon ja ilon sanoman pitkäperjantain suruun ja murheeseen! Laitan säkeistöt vanhoilla sanoillaan sillä toivolla että näistä kumpuaisi toivon ja uskon sanoma! Sana sanottu aikanansa!

” Murhemielin, kyynelöiden oppilasta kaksi käy, Mestariaan ikävöiden, Jeesusta ei enää näy. Mutta, katso, kulkeissansa Hän käy heidän rinnallansa,. Seurassansa vaeltaa. Kohta murhe katoaa!!
Usein ahdistusten tiellä, Hämärässä kuljetaan, murheisina, niinkuin  vielä Jeesus oisi haudassaan. Sielu kulkee yksinänsä, huokaa epäilyksissänsä. Kunnes täyttää sydämen Läsnäolo Jeesuksen!!
Siitä näen, ettei meitä Jeesus hylkää hätähän . Kun käyn ahdistuksen teitä, arvaamatta tulee HÄn. Juur kun sydän surren kysyy: Miks niin kaukana Hän pysyy? Silloin lähellä jo on auttajamme verraton.
Uskollisin ystävistä,viivy aina luonani. Mitään mull ei pelkäämistä, kun vain pääsen turvaasi. Vaikka murheen myrskyt pauhaa, Sulta sieluni saa rauhaa. Seuraani kun sinut saan, sydän syttyy palamaan!
Kun mua vaivaa suru syvä, Voittos saata mieleeni! Ja Sun ansiosi hyvä, että olen omasi. Rauhaa, Jeesukseni anna, Sanaas suo mun toivo panna Joka kylvi kyynelin, riemuin niittää vihdoinkin.
Ja kun alkaa mailleen mennä elinpäivä laskeva ,eikä heikko silmä enää missään näe apua. Seiso, Jeesus rinnallani, auta viime sodassani, että loppuun kestäisin, Voitonkruunun perisin!”

Ajattelin etten laita tätä viimeisintä säettä tähän ollenkaan, mutta totta on myös tämä että ihminen ikääntyy ja ”tulee lapseksi jälleen”. En ole ollut tuostakaan, lapseksi tulosta, samaa mieltä mutta niin se kuitenkin on. Avun tarve lisääntyy, herkemmin hätääntyy ja tuntee tarvetta että joku olisi vierellä tukemassa ja tarvittaessa auttamassa – että Joku Olisi! Aivan siis fyysisesti lähellä…..

Mutta Jumala on armollinen, Kaikkensa antanut ja antava. Siinä, Hänessä, on Elämä, Usko ja Toivo. Hänessä apu ja lohtu. Hän, joka edestämme kärsi enemmän kuin pystyy ajattelemaankaan, Hän Elää, ja on läsnä! Kiitos ikuisen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen! Nyt, tänäänkin,  ja aina.

”Siunattu varmuus Jeesus on mun! OI Mikä Riemu on Pelastetun! Jumalan lapsi, perillinen, verellä pesty oon Jeesuksen. Nyt oma Herran olla mä saan. Sieluni kiitosta on tulvillaan. Enkelit ensin ilmoitti sen. Sanoman rauhan, rakkauden. Seurassa kuljen nyt Jeesuksen. Hänessä onnen sain taivaallisen. Riemuiten ootan tuloansa. Kätketty olen armossansa.
Tämä on laulu sydämeni. Ylistän Herraa ainaisesti. Tämä on laulu sydämeni, Ylistän Herraa ainaisesti!!”