Aika kuluu nopeasti. Vielä äsken lämmittelin päivittäin mummolan rantasaunaa ja liottelin varpaitani kesävedessä jonka pinnalla aurinko leikki leikkejään. Nyt luonto on vaihtanut syystakin ylleen ja kylmenevän sään ja lyhenevän päivän vastapainona loistavat syksyn lämpimät värit. Olen toisaalta syksyihminen mutta nautin kesästä ja lämmöstä. Mitä kuumempaa on, sitä pidemmän lenkin teen Vuokatin vaaroilla. Mutta kesällä on varjonsa. Oma hengellinen elämäni kuivuu kesän auringossa samalla kun mökkiydyn mummolan rantasaunalle. Toisaalta kesän erämaataipaleet herättävät nälän saada vahvistusta ja ravintoa omaan vaellukseen. Yhteyden ja seurakunnan merkitys kirkastuu kun  kulkee yksin kesäisessä maisemassa.

Me kohtaamme Kristuksen toisissa ihmisissä. Elämä virtaa seurakunnassa ja Kristuksen omien läpi raviten kaikkia osallisia. Elämän lähde on Kristus itse Pyhän Hengen kautta.

Viime kesän pelasti omalla tavallaan tieto siitä, että NW-kesätapahtumassa oli luvassa palvelutehtävä rukouspalvelussa ja lisäksi syksyn mittaan opetusta Miesten viikonlopussa Kainuunopistolla. Nuo tapahtumat antoivat jonkinlaisen syyn pitää Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja yöpöydällä ja opiskella sanaa. Minussa toteutui se Matt 4:4 ssä oleva Jeesuksen sana ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’  Sana piti minut hengissä ja myös rukouselämäni sai sen verran happea että jaksoin viedä asioitani Jumalalle ja puhua niistä hänen kanssaan.

Kristinuskon ja evankeliumin keskeinen asia on se, että Jumala tuli ihmiseksi. Jumalan ja ihmisen välistä murtui pois erottava muuri. Jumala tahtoo tulla osaksi arkeamme ja siksi ero Jumalan todellisuudesta aiheuttaa uskovassa ahdistusta ja jopa syyllistymistä. Siksi rukouselämä on aivan ehdottoman tärkeää. On ymmärrettävä että rukous on keino omakohtaiseen Jeesuksen kohtaamiseen ja ilman sitä on turha puhua Jeesuksen seuraamisesta. Rukous taas voi jäädä tyhjän hokemiseksi ellei ihminen kohtaa Jumalaa Sanan kautta. Ilman ravintoa rukouksesta ja hengellisestä elämästä loppuu puhti. En tarkoita tässä mitään tunnekokemuksia ja mielenkuohuja vaan ruukista raamatun lukemista, joka on Jumalan lapsen perusravintoa. Seurakunnissa ja yhteisöissä tulisi sanoa tämä asia selvemmin ääneen. Raamatun keskeiset teemat toistuvat Isä meidän rukouksessa, uskontunnustuksessa ja katekismuksen teksteissä jos raamattu on liian vaikea lähestyä. Myös  erilaiset hengelliset raamatuun perustuvat hartaus ja rukouskirjat ovat mainio tapa ylläpitää sitä Hengen virtausta omassa elämässään.

Olenko liian vaativa? Kääntäisin asian toisinpäin. En halua että kukaan jäisi osattomaksi siitä kaikesta hyvästä mitä Jumalan läsnäolo antaa. Jeesus sanoo että minun ikeeni on kevyt kantaa. Hän haluaa olla mukana koko ajan meidän arjessamme. Hän haluaa antaa meille levon ja rauhan kuten Raamattu lupaa. Jos muistat miten oli helpotus lapsena kun vanhempasi ottivat vastuun elämästäsi vaikka lopulta sinähän se itse kuljit oman lapsuutesi läpi. Samalla tavalla Taivaallinen Isämme haluaa että kokisimme olevamme hänen lapsiaan.

Virsi 600 on kirjoitettu natsien keskitysleirillä täysin mahdottomissa olosuhteissa. Myöhemmin Bonnhoeffer, virren kirjoittaja hirtettiin vehkeilystään Hitleriä vastaan. Vain Jumalan läsnäolo mahdollisti sen että hän kirjoitti noissa olosuhteissa virren hyvyyden voimaan ihmeelliseen suojaa….