Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Sanan kirkko?

Jätä kommentti

Aralla tunnolla olen lueskellut julkisuudessa käytäviä keskusteluja ja kuunnellut  eräänkin ns.”sisäpiirin” mietteitä, jotka ulkopuolisena ovat joutuneet asiaa käsittelemään ja olen myös lukenut itseäni viisaampien tekstejä asiasta. Jokainen meistä vastaa kaikesta sanomastaan tai sanomatta jättämisestään henkilökohtaisesti Jumalansa edessä, niin vaikeaa kuin se onkin. Ja ehkä siksikin käyn omalle näkemykselleni hakemassa vahvistusta Raamatun lisäksi myös mm. Seurakuntalainen.fi sivustolta. Mutta, miksi tämä aihe?

Moni varmaan arvaa tekstin nousevan siitä kaikesta mihin Päivi Räsänen on joutunut puolustaessaan Jumalan sanaa. Olkoon hän persoonana ja ihmisenä mitä tahansa mutta rohkea hän on ja minusta tarvitsee kaikkien Sanaan uskovien tuen ja rukoukset.

Nyt ihmiset, jotka eivät tunne Raamattua, eivätkä tiedä mitä Jumalan Sana pitää oikeasti sisällään, tuomitsevat niitä jotka yrittävät vielä pitää kiinni ikiaikaisesta totuudesta. Ja kuitenkaan totuus ”Ei pala tulessakaan” eikä Jumalan Sanasta katoa pieninkään piirto, vaikka sitä kuinka muuksi muutettaisikaan ihmisten halun ja himojen mukaisesti.

Jumala on Vanhurskas Tuomari, ainoa oikea. Hän on Rakkaus ja Armo, mutta hän on myös PYHÄ! Ja hänen sanansa on Pyhä.

Jumala armahtaa kaikki jotka Häneen uskovat ja Hänen ainoan Poikansa Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön/kuolemaan meidän syntiemme puolesta, mutta! Joka ylenkatsoo Jumalan rakkauden, armon ja Totuuden, tekee itselleen vahingon. Sillä, Pyhä ja täydellinen Rakkaus:” ei voi katsoa läpi sormien jos joku vahingoittaa itseään tai lähimmäistään.”

Jumalan Sana, joka on myös yhtä kuin Jeesus Kristus, sanoo Herrastamme että :” Hän oli täynnä armoa ja totuutta” joka on yhtä kuin että syyllinen tuomitaan syyttömäksi kun ihminen joka on rikkonut Jumalaa ja lähimmäistään vastaan, tunnustaa rikkoneensa ja pyytää anteeksi eikä Jumalan armon ja Pyhän Hengen auttamana ja armahtamana jatka entistä elämäänsä vaan tekee parannusta ”kuolleista teoistaan”.

Kaikki me olemme perisynnin alaisina rikkoneet Jumalaa vastaan ja se täytyy voida sanoa kaikkina aikoina julki!

Siitäkin huolimatta, vaikka totuus paljastessaan meidät ilman armoa, syntiä tekeviksi ihmisiksi ja siten loukkaa luonnollista ihmistä. Josta, totuuden sanomisesta, seuraa Jumalan sanan väärin ymmärrystä, tulkintaa ja jopa vainoa!

Harva on enää niin rohkea täällä turvalliseksi koetussa ja perinteiltään Jumalaa kunnioittavana kansana ja maana, kuin on nyt Päivi Räsänen. Voisin hakemalla hakea tähän raamatunlauseita ja selityksiä Päiviä puolustaakseni, mutta ottakoon kansa (jos tätäkään lukee) Raamatun käteensä ja etsiköön itse mikä on Jumalan Sanan Tie, Totuus ja siitä seuraava oikea Elämä!

Jos joku tahtoisi lukea hyviä raamattuun pitäytyviä kannanottoja asiaan, niin niitä löytyy mm. ”Seurakuntalainen.fi” sivustolta. Itse arvostan mm. Risto Huvilan tekstejä joista nyt lienee viimeisin kirjoitetettu 21.11 ”Arvoton kirkko epäuskon puolustaja”. Pasi Turunen on kirjoittanut ”Hesarin valeuutinen Paavalista ja Räsäsestä” 20.11 ja oli siellä vielä 21.11 Lasse Pesu, kirjoittanut jonkin artikkelin, joka oli hyvä. Mieleeni on ainakin jäänyt otsikko ”Jos kirkko hylkää Raamatun totuuden se lakkaa olemasta Sanan kirkko” Otsikko taisi ollakin ”Sanan Kirkko”?

Joskus on tarpeen ja hyväksi mainostaa tätä toistakin puolta asiasta vilpittömästi ja vain siksi että tämä kallis kansa ja Isänmaa heräisi ja palaisi juurilleen!  Ja vielä: Juudas, Jeesuksen luonnollinen veli, kirjoittaa lyhyessä kirjeessään olennaisen. Kannatta käydä lukemassa! Vaikkapa vaan jakeet 1-4 ja 17-25. Kirje on lyhyt, ei vie kauaa vaikka sen kokonaankin lukee!

Jumala siunatkoon ja varjelkoon kaikkia jotka Sanaa julistavat totuudellisesti kaikkialla maailmassa! Ja erityisesti niitä jotka joutuvat rohkeutensa vuoksi ja rakkaudesta Vapahtajaansa vainotuksi.

Jumalan Rauhan toivotuksin! Siunattua viikonloppua.

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.