Psalmista 119/105 ” Sinun Sanasi on minun jalkaini lamppu ja Valkeus minun tielläni” ja edelleen jakeessa 162 sanotaan:” Minä riemuitsen Sinun puheestasi, niin kuin suuren saaliin saanut!” Rakkaat blogitaivaan ystävät, Kiitos teille tuestanne!

Tämä aamu on ollut ihmeellinen! Minun sieluni ja Henkeni on ravittu ja laulaa kiitosta! Ennen kaikkea kiitoksen kohde on Herramme ja Jumalamme Kolminaisuudessaan. Aamuni venyi pois aikataulustaan, koska koin olevani Jumalan läheisyydessä niin etten voinut muuta. Toivon sydämestäni että se näkyisi myös tämän vuoden viimeisimmän päivän tekstissäni. Kuitenkin tiedän että kaikki mitä yritämme ja yritän tai teemme on vajaata, mutta Jumala Itse on täydellinen!

Suuri on otsikko ja suuri ajatus, mutta jotain siitä kuitenkin. Tänään olen saanut, jälleen kerran, häivähdyksen taivaan todellisuudesta. Siitä kuinka ihmeellinen on Jumalan sana ja Sana josta saamme ammentaa! Se Todellinen Elämän leipä ja vesi, etten sanoisi viini. Olen Jumalan armosta, sen ymmärrän nyt, se mikä olen ja mikä olen ollut koko elämäni ajan, vaikka välillä hukassakin. Juuri nyt Jumalan armo tuo jälleen kyyneleet silmiini sillä Hän ON Nimensä veroinen! Eikä ole ketään toista!

Olen elämäni aikana, kaikkina aikoina, saanut kirjoittaa jo monta kirjaa, jotka kuitenkaan eivät ole yksissä kansissa vaan pieninä palasina maailmalla. Ikuinen unelmani on ollut julkaista jonkinlainen runo tm. elämänkerrallinen kirja ja siitä puhuttukin useammankin kerran milloin missäkin ja kenenkin kanssa. Mutta tähän se on jäänyt. Pensseli vei suurimman osan luovuudestani ja tämä karu elämä loput. Mutta Koko Ajan olen ollut Jumalan kämmenellä! Elämäni karuissakin olosuhteissa, vaikka en olisi sitä tiedostanutkaan aina. Niin kuin en olekaan.

Tämä vuoden viimeisin päivä valkeni kirkkaana ja kauniina, aurinkokin paistoi, olisi ollut ihana ulkoilukeli. Ehkä oli onni etten päässyt tästä kuin ikkunasta ihailemaan, sillä muutoin en istuisi nyt tässä todistamassa Jumalan ihmeistä. Joita meidän kaikkien kohdalla kuitenkin on, näimmepä niitä näillä savisilmillämme, tai sillä ymmärryksellä mikä itse kullakin on.

Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on ääretön ja rajaton jokaisen ihmisen viimeiseen hengenvetoon asti. Ja vain Jumala tietää itse kunkin kohdalla mikä pääteasema on. Vain Jumala, kaiken luomakunnan Kruunu, Luoja ja Isä! Tänä aamuna tajusin jotenkin selkeämmin kuin aikaisemmin että saan nähdä omankin elämäni kuin kaarena taivaalla, lupauksena Jumalalta, Armon ja pysyvyyden lupauksena.

Tosin jos, ja kun tästä nyt kirjoitan on pakko mainita kuinka ns. ”maailman henki” on ottanut tämän lupauksenkaaren lippuihinsa tunnuksenaan. Kuitenkin tiedostan ja tunnustan etten ole tähänkään asiaan muuten ottamassa kantaa kuin että, muistutan itseäni tästä mikä sateenkaaren alkuperäinen lupaus oli.

Jumala Yksin! Hän aikaansaa sekä tuhon että pelastuksen. Hän tietää mitä tekoa me ihmiset olemme ja mikä on sydäntemme tila ja suhtautuminen Kaikkivaltiaan tekoihin, tietoon ja päätöksiin, niin taivaassa kuin maanpäälläkin! Koskaan emme saata tarpeeksi kiittää Herraamme siitä että meillä on Hänen Sanansa! Niin kirjoitettuna kuin persoonanakin. Rakas kirja ja Rakas Ihmisen ainosyntyinen Poika. Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus! Hän On kaiken A ja O. Alku ja Loppu.

Vaikka tiedämme sanan pohjalta että aika on rajallinen tälle maailmalle, tiedämme myös että Jumala, Isämme luo uudaet taivaat ja uuden maan jossa elämme ikuisesti rakkauden, Armon, terveyden ja ihanuuden aikaa. Minulla on tässä auki Pietarin toinen kirje josta aioin lainata muutamia lauseita, mutta se on kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen. Joskaan en ole aivan varma kuinka se tähän sopii, mutta vanhan käännöksen mukaan alunjohdatus sanoo seuraavasti:

”Pietari toivottaa uskoville armoa ja rauhaa ,kehoittaa heitä uskossaan osoittamaan hyviä avuja ja tekemään kutsumuksensa lujaksi, sanoo aina muistuttavansa heitä tästä, koska tietää äkisti kuolevansa ja koska hän itse on Pyhällä Vuorella nähnyt Kristuksen Kirkastuksen ja Kuullut Taivaallisen Todistuksen Hänestä. Joten profeetallinen Sana on käynyt sitä luotettavammaksi.

Tämäkin Pietarin kirje on sitä liikuttavampi kun muistamme mitä hänelle kerran tapahtui. Jumalan Armo ei muista meidän heikkouttamme vaan on aina yhtä varma ja voimallinen. Sitä todistaa tämäkin että tässä nyt jälleen istun ja sain virrenkin sanat evääkseni. Pitkä on teksti, mutta niin oli vuosikin ja tulee uusikin olemaan. Otan vanhasta pienestä virsikirjastani vaikka se onkin myös uudemmassa kirjassa, numerolla 388, tässä 324.

” JEESUS, johdata Tiemme kulkua, Auta että kiiruhdamme, Jälkiäsi noudatamme. Kätes meille suo, ohjaa Isäs luo. Alla kyynelten, JEESUS pyytelen, etten turhaan valittaisi, enkä Tieltäs poikkeaisi. Koetusten Tie, luokses , Herra vie.

Murheen alhossa, Ole turvana, että Armos vahvistaisi, kestävyyteen totuttaisi. Mieltä ylentäin, Maasta ylöspäin. Johda Matkani, Rakas Herrani, Auta taistoin, tuskain tiellä, korjaa tieni päässä siellä. Avaa Ovesi, Päästä lepoosi!”

Kiitos Kaikkivaltiaalle ja Armolliselle Jumalalle jokaisesta elämäni päivästä!

Rakastan Sinua, joka olet ensin rakastanut minua ja pitänyt minut rakkaudessasi ja armossasi. Olet pitänyt Tiellä ja lahjoittanut minulle Totuutesi ja Pelastuksesi Herrassani Jeesuksessa Kristuksessa, Joka syntyi ihmiseksi että voisi meitä armahtaa, ja joka nousi kuolleista Sinun luoksesi Jumala, istumaan Sinun oikealla puolellasi, kunnes aika tulee täyteen! Ja adelleenkin, korotettuna, tekemään Sinun tahtosi ja opettamaan sen meille lapsillesi, Pyhän Henkesi kautta. Jää meitä kaikkia siunaamaan, Jeesuksen kalliissa nimessä. Aamen.

Kiitos ilon ja Armon kyynelistä!