Jätin hiukan kesken eilisen tekstini, kun ajattelin ettei tule liian pitkästi! Mutta Voi olla että joku muukin, kuin minä, on joskus ihmetellyt miksi Jumala Kaikkivaltias ja kaikki tietävä loi tämän maailman ja siihen niin vajaan ihmisen? Mutta tuo sanl. 8 antaa siihenkin vastauksen ja sitä vastausta on koko Raamattu. Kaikkein kauneimman osion tuosta luvusta 8 jätin jokaisen itsensä luettavaksi, mutta tänä kauniin kirkkaana aamuna päätin jatkaa, se niin polttaa sydäntäni.
Edellinen teksi päättyy maailman luomiseen mutta jatkuu ihanan suloisesti:” jakeet: 30-35
”Silloin minä Hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja ja leikitsin Hänen edessänsä kaikin ajoin; leikitsin Hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat IHMISLAPSET! Siis te lapset kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni…Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä! Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion.!
Jumalalle olisi riittänyt, kuten Jeesuksellekin ja Pyhälle Hengelle, se sanomattoman ihana suhde joka heillä/hänellä oli. Mutta niin kuin tuossa sanotaan, Jumala tahtoi luoda ihmisen ja Hän päätti niin, koska Hänen, ja koko kolminaisuuden ihastuksensa olivat ihmislapset.!
Minut tämä johtaa juuri siihen miksi Jeesuksen piti syntyä ihmiseksi ja kuolla meidän tähtemme!
Siksi, että taivas ei olisi tyhjä vaan siellä olisimme me kaikki jotka uskomme, yhdessä iloitsemassa ikuisesti. Jaettu ilo on kaksinkertainen ja tässä suhteessa moninkertainen. Me olemme Jumalan luomistyön ilo. Ja kun Hän luo uudet taivaat ja uuden maan, täydellisyys palaa täyteen ihanuuteensa.
Josta roomalaiskirjeessäkin kirjoitetaan. Luku 8:”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Ja jatkaa jakeessa 18:” Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin! Sillä luomakunnan harras ikävöiminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle – ei omasta tahdostaan, vaan alistajan- kuitenkin toivon varaan! Koska itse luomakuntakin on tuleva vapaututetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan Lasten kirkkauden vapauteen.”
Edelliseen tekstiini liittyen ajattelin eilen, ja tänäänkin vielä, että kaikki mitä me ihmiset kaikkina aikoina olemme tahtoneet tietää, on meille sanassa kerrottu, JOS vain Uskomme Jumalan Sanan! Sen takia on tärkeää että sitä kaikinpuolin esillä pidämme ja sellaisena kuin se kirjoitettu on! Vaatipa se meiltä mitä tahansa. Olen lukenut Paavalia ja se aina vaan saa ihmettelemään kuinka hän kaiken kesti, eikä kieltänyt Herraansa!
Johanneksen ilmestyskirjan lopussa on edelleenkin tärkeä viesti joka sopii tällekin ajalle, kuten kaikki mitä Raamatussa Jumalan sanana on kirjoitettu. Vain lopun 3 jaetta ja lopputoivotus:
”Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
HÄN joka näitä todistaa, sanoo: ”Totisesti, minä tulen pian” Amen, tule Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa! Amen!
Luontokin on tänä aamuna kirkkaudellaan todistamassa Jumalan hyvyydestä, pitkämielisyydestä ja rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan. Siunattua sunnuntaipäivää kaikille ihmisille ja kaikille luoduille, taivaan linnuillekin! ❤ Herra meidän kanssamme.
20/01/2020 11:26
Silloin alussa kun blogitaivas oli alkutaipaleillaan, täällä käytiin keskustelua ja silloin oli mahdollista myös oikaista sellaista joka ehkä oli vaikeasti ymmärretty.?
Eli kirjoitettu. Tässäkin tekstissäni on ehkä epäselviä kohtia, (?) joita vähän yritän ”avata”.?
Tuo kolminaisuus, Pyhä Henki ja Jeesuksen persoona. Hänestä snl. 8 kertoo että Hän, Jeesus, leikitsi Jumalan taivaassa ennen kuin maailma oli luotukaan.!
Vertaan tuota vaikeaa kolminaisuutta inhimillisellä tasolla meihin ihmisiinkin niin, että olemmehan mekin yksi ja kolme, eli sielu, henki ja ruumis ja silti vain yksi.
Taivas sinänsä ei ollut tyhjä kuin aivan luomisen alussa(?) Loihan Jumala myös enkelit, Joista yksi enkeliruhtinas ylpistyi ja lankesi, hänestä tuli meidän kiusaajamme ja Jumalan vihollinen .
Mutta aivan alussa loi Jumala taivaan ja maan ja silloin Hänen kanssaan oli myös Jeesus josta sanotaan ettei ilman häntä ole luotu mitään. Oli myös ”Henki, joka liikkui vetten päällä” eli Pyhä Henki. Koko Jumalan kolminaisuus.
Ja mitä tuohon ilmestyskirjan loppuun tulee, se myös ON kirjoitettu! Vaikka jokainen, joka Jumalan armosta uskoo, saakin myös armosta elää, Ja kerran periä osansa taivaan valtakunnasta, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen täytetyn työn tähden.
Ja jos nyt on jokin ongelma tässä blogissani, kun sen innoissani kirjoitin, niin voi kyllä kommentoida! Jos osaan voin yrittää selittää 🙂
Enhän tiedä kuka näitä lukee.
Toivoni kuitenkin on että nekin jotka vielä etsivät ja tahtosivat löytää, uskoa ja ymmärtää. Jeesus on lähellä, Hän On aina läsnä ja vastaanottamassa. Hän antoi kaikkensa kaikkien ihmisten puolesta, niin minun kuin sinunkin!
TykkääTykkää