Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Mua siipeis suojaan kätke

6 kommenttia

Eräässä kristillisessä tv ohjelmassa oli haastateltavana eläkkeelle jäävä tunnettu ”kirkonmies” eli pappi. Olen aina tuntenut hänet hyvin raamatullisena, ja sitä hän onkin, periaatteiltaan ns. vanhakantainen, mutta minulle se on sopinut. Mieleeni jäi erityisesti kuitenkin kuin ”riitasointuna” kun hän haastattelun loppuhetkillä sanoi että laulu ”särkynyt saviruukku” on kyllä kaunis, mutta ei Jumala tahdo meitä pitää särkyneinä vaan eheyttää! Niin kuin onkin, mutta:

Se laittoi minut ajattelemaan mm. tätä blogitaivasta ja omaa osaani tässä!? Kuinka kirjoitan, millaista kuvaa annan mielipiteilläni ja aiheillani? Ahdistuuko joku juuri nyt särkynyt, vai saako lohtua? Ihmisiä olemme kaikki ja samassa veneessä. Virheitä teemme emmekä aina osaa ajatella mitä sanomme, vaikka tarkoitus olisikin hyvä! Toivottavasti ns. elämä opettaakin ja vähemmin tulisi sanottua sellaista joka toista satuttaa.

Kuuntelin sitten vielä, eräänä toisena päivänä radiosta jonkun hartausohjelman jossa mainittiin pappi Elkanan vaimo Hanna!! Se taas sai minut hakemaan niitä raamatun kohtia joissa sanotaan kuten esim. Room. 12:15: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa” ja kehoitetaan olemaan viisaita kussakin tilanteessa. Sama sanoma toistuu psalmeissa, sananlaskuissa Jesajassa jne.

Ehkä nyt vähän poikkean aiheesta joka kuitenkin on, kuinka me suhtaudumme särkyneisiin lähimmäisiimme ja/tai itseemmekin. Oma käsitykseni toki tukee tuon papin näkemystä mutta tämän puoleinen elämä on opettanut ettei meistä kukaan vielä täällä tule kokonaan ehjäksi! En sano, että tuo pappikaan sitä olisi tarkoittanut, mutta hänellä on tapana esittää asiansa vahvasti.

Niin Hanna… Hänen tarinansa aloittaa Samuelin kirjan. Jos ei joku muista niin Hanna oli Elkanan toinen vaimo, joka kärsi ja särkyi siitä ettei saanut lasta. Hän meni pyhäkköönsä rukoilemaan ja itki niin että pappi Eeli luuli hänen olleen humalassa. Mutta Hanna kertoi hänelle itkunsa ja suuren tuskansa syyn. Pappi Eeli ymmärsi ja lähetti hänet siunaten  kotimatkalle ja Hanna sai, vanhoilla päivillään kaipaamansa lapsen, pojan, jonka lupasi Jumalalle ja pitikin lupauksensa.

Meillä on vaikeita aikoja, suuria ja pieniä suruja, murheita joita kannamme sisällämme ehkä niinkin, ettemme kenellekään koskaan kerro! Minullakin on. Ne minä itken Herralleni ja voin tunnustaa, kerta toisensa jälkeen, syviä ne ovat. Taas eräänä päivänä olin niin väsynyt että lepäsin sängylläni lähes koko päivän, katselin ympärilleni kaikkea sitä rakasta jota saatoin nähdä ja ajattelin ja muistelin. Huomasin, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, ettei mikään enää sitonut minua. Olin vapaa kaikesta mitä näin.

Ajatukseni siirtyvät tässäkin siihen kokemukseeni ja lisäksi tähän hetkeen: – Koko maailma on nyt ahdistuksen ja pelon vallassa, emmekä tiedä mitä tuleva tuo tullessaan. Nyt juuri, kun pitäisi osata riemuita Pääsiäisen sanoman toteutumisesta! Siitä että Herramme on ylösnoussut ja Elää! Kevät tekee tuloaan ja valon määrä on häikäisevä. Mutta sitä tosiasiaa ei mikään muuta että tälläkin hetkellä joku kaivaten itkee läheistään. Joku on sairaana, jollain on ihmis- suhde karikolla ja Jumala hukassa. Joku suree lapsiaan jne..

Autuas on se ihminen, joka kaikkina aikoina osaa ohjata ajatuksensa siihen tulevaisuuteen mitä kohti olemme lopullisesti menossa. Siihen jonka Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meille voitti! Me suremme ja saamme surra, mutta kun tai jos, meillä on Usko ja Toivo Jeesuksessa ja Jumalan Sanassa joka lupaa hyvää ja täydellistä niin me jaksamme, varsinkin jos saamme tukea myös lähimmäisiltämme.

Heikkoina ja särkyneinäkin me jaksamme ja juurikin silloin. En minä, eikä kukaan meistä, voi olla itse mielestään viisas. Eli ellemme itse säry tai joudu itkemään ja ikävöimään emme voi toisiakaan auttaa. Ja siihen meidät on myös, ja kuitenkin, tarkoitettu. Jumala Kaikkivaltias on armollinen särkyneille, särkyihän hän itsekin!   Hän Särkyi Ristillä.  –  Ei itsensä tähden vaan meidän, jotka hän oli luonut ja synnyttänyt.

Ja juuri siksi Hän oman kärsimyksensä ja särkymisensä kautta voi ja tahtoo meitäkin lohduttaa ja auttaa! Viisautta lempeytä ja armollisuutta lähimmäistemme ja itsemmekin suhteen saamme ja voimme anoa Häneltä. Hän voi kiusattuja ja särkyneitä auttaa koska oli itsekin kiusattu. Kun kerran olemme Perillä, silloin me olemme täysin ehjiä! Mutta siihen saakka seuraavan virren sanoin, kaikesta ulkoisesta huolimatta Jumalan siunausta ja rauhaa tähänkin kevääseen!

virsi 552: Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus, Herrani, suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi. Sä kaikeks tule mulle valollas, neuvoillas, suo joka päivä elää mun yksin armostas. Suo anteeks kaikki synnit, puhdista verelläs, luo minuun uusi mieli, Pyhitä Hengelläs. Ja meidät suuret pienet sun sulje huomahas, yö rauhainen suo meille, Oi Jeesus Laupias!

 

6 thoughts on “Mua siipeis suojaan kätke

  1. Olen sairastanut 30 vuotta ja viime vuosina olen hyväksynyt sen etten koskaan enää täällä ajassa tule terveeksi. Ymmärrettyäni tämän olen saanut rauhan ja pelkään vähemmän. Siitä kiitos ja kunnia Jumalalle. Siunausta sinulle.

    Tykkää

  2. Kaikkinainen suru, tuska ja vaiva ovat raskaita kantaa, se on totta ja sen saa tunnustaa vaikka toisenlaistakin opetusta on jaettu ja ehkä jaetaan vieläkin. Ns. menestysteologia on tuonut paljon tuskaa monille vuosikymmeniä sairastaneille ja paratumattomille vaikka kuinka on rukoiltu. Lopulta syy näiden taholta kaatuu kärsivän päälle. Siinä on kriisin paikka ja paljon kyseltävää Jumalalta, kunnes saa rauhan.

    Minä uskon ettei meille tapahdu mitää Jumalan tietämättä tai sallimatta. Ja tässä onkin juuri se rauha ja vapaus, josta sinäkin kommentissasi mainitset. Vain hyväksymällä oman osansa saa rauhan ja levon, vaikkakin vaikeimman kautta.

    Kuinka kaukaa olet näitä esim. minun tekstejäni lukenut? Tiedätkö tarinastani?
    Jos nyt kerron ne runsaat vuosikymmenet joina olen vammaisuuttani kantanut, paljastan ikäni ja sitä en välttämättä tahdo 😉 Olen poliohalvauksen takia pyörätuoliin sidottu. Eikä siinä ole kuin hippunen kaikesta muusta.

    Mutta Kiitos Jumalalle Hänen olemisestaan elämässäni kaikissa sen vaiheissa vaikka en olisikaan aina sitä niin ymmärtänyt. Hän on luvannut meille oman rauhansa, kiitos Herralle siitä.
    Meillä on loistava tulevaisuus, loistavampi ja ihanampi kuin osaamme kuvitellakaan. Rakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen täytetyn työn ansiosta!

    Kiitetään siitä Armosta yhdessä toisiamme muistaen ja tukien! Siunausta sinullekin, Herra on hyvä ja armollinen. Jeesus kanssasi nyt ja aina!

    Tykkää

    • En ikävä kyllä tunne tarinaasi. Löysin tämän blogitaivaan vasta pari kuukautta sitten. On niin mukava käydä täällä lukemassa näitä teidän kirjoituksiani.

      Tykkää

      • Kiva kun löysit!
        Tämä blogitaivas perustettiin vuosien 2012-2013 vaihteessa. Olemme siis kirjoitelleet täällä nyt seitsemättä vuotta.
        Alussa meitä oli paljon enemmän sekä kirjoittajina että kommentoijina. Kävimme myös aiheista keskustelua, mutta pieneksi on nyt meidän joukko käynyt. Eikä synny mitään kunnon keskusteluakaan enää surullista, mutta oikein kiva jos alat viihtyä täällä 🙂 ! Olet erittäin tervetullut, niin kauan kuin tätä vielä ylläpidetään ja tämä kestää?

        Tykkää

  3. Hei Tuulikki,

    kiitos taas tästä! Pitäisi saada vaihdetuksi tuo käyttäjänimi…

    Mutta tässä vastalahjaksi Mirjami Lähteenkorvan koskettava runo: Hanna ja Saamuel (1. Sam 1: 24-28)

    Kädessä äidin on lapsen pikkuinen käsi.

    Ääneti käydään niin.

    ”Saamuel, poikani, luuletko ymmärtäväsi,

    miksi me lähdettiin?”

    ”Ymmärrän, äiti, menemme Siiloon asti.

    Jumala siellä on.

    Jumalan majassa siellä on loputtomasti

    lamppukin sammumaton.”

    ”Kodiksi Jumalan ihanan ilmestysmajan

    nyt saat sa, lapseni mun.

    Asua siellä saat luonansa elämän ajan.

    Herralle lupasin sun.”

    ”Siilossa etkö sa, äiti, myös asua voisi?

    Luokseni jääthän mun?”

    ”Sinne jos jäisin, niin kukapa kotona oisi?

    Ei, minä vien vain sun.

    Rukoilen puolestas kotona aamuin ja illoin.

    Muistelen ainoatain.

    Lupaatko, lapseni, mua kun muistanet milloin,

    rukoilla puolestain?

    Silmiini katso! Rukoile äidille siellä,

    että hän iloinen ois!

    Jumala mitään ei pieneltä lapselta kiellä,

    kasvojaan käännä ei pois.”

    ”Rukoilen, äiti. Silmäsi kirkkaat on kovin.

    Niissäkö kyynelet lie?”

    ”Saamuel, kuljemme enää vain lyhyen tovin.

    Tässä jo Siilon on tie.”

    Terveisin Leena

    Tykkää

  4. Voi Leena!!!
    Kiitos!

    Tuttu runo mutta aina se vaan itkettää, ei voi mitään!
    Tässäkin äidin sydäntä koetellaan, mutta onneksi Hanna sai tavata poikaansa ja eikö niinkin ole että hän kutoi, oliko vuosittain, uuden ihokkaan tai viitan pojalleen? Nyt en käynyt tarkistamassa. Mutta kun Jumala täytti lupauksensa pappi Eelin sanoman kautta myös Hanna piti lupauksensa.

    Jumala sinua ja perhettäsi, kaikessa tapahtuneessa, siunatkoon ja varjelkoon ja antakoon oman rauhansa joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Niin kuin Hän on ymmärtääkseni tehnytkin. ❤

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.