Eräässä kristillisessä tv ohjelmassa oli haastateltavana eläkkeelle jäävä tunnettu ”kirkonmies” eli pappi. Olen aina tuntenut hänet hyvin raamatullisena, ja sitä hän onkin, periaatteiltaan ns. vanhakantainen, mutta minulle se on sopinut. Mieleeni jäi erityisesti kuitenkin kuin ”riitasointuna” kun hän haastattelun loppuhetkillä sanoi että laulu ”särkynyt saviruukku” on kyllä kaunis, mutta ei Jumala tahdo meitä pitää särkyneinä vaan eheyttää! Niin kuin onkin, mutta:

Se laittoi minut ajattelemaan mm. tätä blogitaivasta ja omaa osaani tässä!? Kuinka kirjoitan, millaista kuvaa annan mielipiteilläni ja aiheillani? Ahdistuuko joku juuri nyt särkynyt, vai saako lohtua? Ihmisiä olemme kaikki ja samassa veneessä. Virheitä teemme emmekä aina osaa ajatella mitä sanomme, vaikka tarkoitus olisikin hyvä! Toivottavasti ns. elämä opettaakin ja vähemmin tulisi sanottua sellaista joka toista satuttaa.

Kuuntelin sitten vielä, eräänä toisena päivänä radiosta jonkun hartausohjelman jossa mainittiin pappi Elkanan vaimo Hanna!! Se taas sai minut hakemaan niitä raamatun kohtia joissa sanotaan kuten esim. Room. 12:15: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa” ja kehoitetaan olemaan viisaita kussakin tilanteessa. Sama sanoma toistuu psalmeissa, sananlaskuissa Jesajassa jne.

Ehkä nyt vähän poikkean aiheesta joka kuitenkin on, kuinka me suhtaudumme särkyneisiin lähimmäisiimme ja/tai itseemmekin. Oma käsitykseni toki tukee tuon papin näkemystä mutta tämän puoleinen elämä on opettanut ettei meistä kukaan vielä täällä tule kokonaan ehjäksi! En sano, että tuo pappikaan sitä olisi tarkoittanut, mutta hänellä on tapana esittää asiansa vahvasti.

Niin Hanna… Hänen tarinansa aloittaa Samuelin kirjan. Jos ei joku muista niin Hanna oli Elkanan toinen vaimo, joka kärsi ja särkyi siitä ettei saanut lasta. Hän meni pyhäkköönsä rukoilemaan ja itki niin että pappi Eeli luuli hänen olleen humalassa. Mutta Hanna kertoi hänelle itkunsa ja suuren tuskansa syyn. Pappi Eeli ymmärsi ja lähetti hänet siunaten  kotimatkalle ja Hanna sai, vanhoilla päivillään kaipaamansa lapsen, pojan, jonka lupasi Jumalalle ja pitikin lupauksensa.

Meillä on vaikeita aikoja, suuria ja pieniä suruja, murheita joita kannamme sisällämme ehkä niinkin, ettemme kenellekään koskaan kerro! Minullakin on. Ne minä itken Herralleni ja voin tunnustaa, kerta toisensa jälkeen, syviä ne ovat. Taas eräänä päivänä olin niin väsynyt että lepäsin sängylläni lähes koko päivän, katselin ympärilleni kaikkea sitä rakasta jota saatoin nähdä ja ajattelin ja muistelin. Huomasin, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, ettei mikään enää sitonut minua. Olin vapaa kaikesta mitä näin.

Ajatukseni siirtyvät tässäkin siihen kokemukseeni ja lisäksi tähän hetkeen: – Koko maailma on nyt ahdistuksen ja pelon vallassa, emmekä tiedä mitä tuleva tuo tullessaan. Nyt juuri, kun pitäisi osata riemuita Pääsiäisen sanoman toteutumisesta! Siitä että Herramme on ylösnoussut ja Elää! Kevät tekee tuloaan ja valon määrä on häikäisevä. Mutta sitä tosiasiaa ei mikään muuta että tälläkin hetkellä joku kaivaten itkee läheistään. Joku on sairaana, jollain on ihmis- suhde karikolla ja Jumala hukassa. Joku suree lapsiaan jne..

Autuas on se ihminen, joka kaikkina aikoina osaa ohjata ajatuksensa siihen tulevaisuuteen mitä kohti olemme lopullisesti menossa. Siihen jonka Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meille voitti! Me suremme ja saamme surra, mutta kun tai jos, meillä on Usko ja Toivo Jeesuksessa ja Jumalan Sanassa joka lupaa hyvää ja täydellistä niin me jaksamme, varsinkin jos saamme tukea myös lähimmäisiltämme.

Heikkoina ja särkyneinäkin me jaksamme ja juurikin silloin. En minä, eikä kukaan meistä, voi olla itse mielestään viisas. Eli ellemme itse säry tai joudu itkemään ja ikävöimään emme voi toisiakaan auttaa. Ja siihen meidät on myös, ja kuitenkin, tarkoitettu. Jumala Kaikkivaltias on armollinen särkyneille, särkyihän hän itsekin!   Hän Särkyi Ristillä.  –  Ei itsensä tähden vaan meidän, jotka hän oli luonut ja synnyttänyt.

Ja juuri siksi Hän oman kärsimyksensä ja särkymisensä kautta voi ja tahtoo meitäkin lohduttaa ja auttaa! Viisautta lempeytä ja armollisuutta lähimmäistemme ja itsemmekin suhteen saamme ja voimme anoa Häneltä. Hän voi kiusattuja ja särkyneitä auttaa koska oli itsekin kiusattu. Kun kerran olemme Perillä, silloin me olemme täysin ehjiä! Mutta siihen saakka seuraavan virren sanoin, kaikesta ulkoisesta huolimatta Jumalan siunausta ja rauhaa tähänkin kevääseen!

virsi 552: Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus, Herrani, suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi. Sä kaikeks tule mulle valollas, neuvoillas, suo joka päivä elää mun yksin armostas. Suo anteeks kaikki synnit, puhdista verelläs, luo minuun uusi mieli, Pyhitä Hengelläs. Ja meidät suuret pienet sun sulje huomahas, yö rauhainen suo meille, Oi Jeesus Laupias!