Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Hyvän Paimenen sunnuntai

2 kommenttia

Oikeasti tämän otsikon piti olla ”Luokalle jäänyt”, mutta sitten kuuntelin tapani mukaan, radio Jumalan palveluksen Suomen Raamattuopistolta jossa oli saarnaajana jälleen Juha Vähäsarja! Yksi eniten arvostamistani papeista ja otsikko muuttui.

En ole pitänyt itseäni masennukseen taipuvaisena vaikka tunteet heilahtelevatkin herkästi äärestä toiseen. Olin myöskin luullut ettei elämäni mitenkään muuttuisi tavanomaisesta arjestani tämä koronan myötä. Mutta kyllä se väkisinkin muuttui. Alkoi tuntua tuskalliselta. Vaikka oletinkin tottuneeni tähän vankeuteen jonka ruumiin vammani minulle tuottaa? Niin ei se sittenkään lisärasitteineen mainitun viruksen sääntöjen ja määräysten lisäksi totta ollutkaan.?

Ylensäkin on aika vaikea saada esim. tarvittavia lääkäriaikoja lähiterveyskeskukseen, ja kun vihdoin olin niitä kaksittain saanut, ne peruttiin kuten myös yksi operaatio. Minulla ei myöskään ole mitään hienoja koneita, ei älypuhelintakaan jne. Eristys on aika massiivinen, ja pahimmalta tuntuu kun ei ole seurakuntayhteyttä.

Niin, olin siis luullut, vaikka itse olenkin polio bandemian uhri, ettei nykyinen tilanne muuttaisi mitään.?. Polio virushan riehui  mm.1950 luvun molemmin puolin maailmalla ja toisin kuin tämä korona, polio virus tarttui lapsiin kaikkein herkimmin ja siksi se ensin nimettiinkin ”lapsihalvaukseksi” joka vammautti lukemattomat ihmiset ja tappoi myös. Eli onhan näitä ollut, joista pahin lienee ns. ”Espanjan tauti” joskus aikoja sitten.

Kuulin tv haastattelussa, sen minkä olen tiennytkin, että polio viruksia on kolmea erilaista ja kahteen lopulta löydettiin  rokote. Olen siis pandemiasta eloon jäänyt uhri. Tämä korona ei ONNEKSI vammauta ketään, mutta jos huonosti käy tappaa. Elämässä kuitenkin saattaa käydä niin kuin vanha sanontakin kuuluu: ”Ei kahta kolmannetta”. Ja niin on. Ei huonot uutiset kohdallani tähän alakuloiseen mielialaani loppuneet.

Mutta onneksi on sen verran laitteita että saa kuunnella ja katsellakin lähetettyjä Jumalan palveluksia. Jumalan Sana ei todellakaan tyhjänä palaa! Ja onneksi on Raamattu ja virsikirja, sekä Hengellinen Laulukirja, kun kotikirjastokin on nyt karanteenissa. Mutta miksi tuo otsikko ”luokalle jäänyt” oli ensimmäinen vaihtoehtoni. No, Juuri näitten tuntemuksieni takia, jotka yllättivät minut! Tunsin jääneeni luokalle, en ollutkaan selvinnyt, en kestänytkään, ollut vahva.!

Kuulin sitten radiosta kauniin laulun jossa laulettiin yhdessä säkeistössä jotenkin seuraavasti:” Olin luullut jo joksikin tulleeni, olen luullut kasvaneeni, tämän kiven heitit mua hiertämään, että minusta tulisi helmi. Tämän kiven heitit mua hiertämään että pieneksi kasvaisin”! Etsin sitä googlesta ja sain selville laulajan ja laulun nimen joka on ”Kivi” ja laulaja Birgitta Silvennoinen. Samalta oudolta sivulta löysin hänen laulamanaan toisenkin laulun, nimeltään ”Rakkaani”. Molemmissa on mitä puhuttelevimmat sanat. Ne hoitivat ainakin minua ja palauttivat ihmiseksi.

Kuunnellessani sitten Juha Vähäsarjan saarnaa itkin ja itkin. Se oli niin aito, hoitava ja koskettava. Jotenkin se hoiti aivan erityisellä tavalla niin kuin hänen saarnansa yleensäkin. Oppaksi kaikille jälleen kerran, niitä voi kuunnella SRO:n sivulta, suosittelen. Tytär tuli sitten taas ”sunnuntaikäymään” ja sanoi katselleensa televisiosta tämän päivän Jumalanpalveluksen ja kehui kovin. Olin sen nauhoittanut ja saatoin itsekin sen katsoa nyt myöhemmin.

Sana oli Sanaa! Sana, kun se on raamatullista on Pyhää ja hoitavaa. Ammatti ihmiset, jotka itsekin uskovat, osaavat ja löytävät oikeat sanat kulloisestakin aiheesta ja totisesti Jeesus on se Hyvä Paimen joka ei laumansa huonointakaan jätä, ei sitä viimeisintäkään! Ei sitäkään joka ei muitten vauhdissa pärjää! Kiitos Jumalalle armostaan ja rakkaudestaan meitä kaikkia kohtaan, minuakin.

Virsi 498. Tiedän ettei kaikilla ole virsikirjaa, niin kirjoitan sanat tähän vaikka pitkästi jälleen tuleekin.

”Nyt kulkee halki korpimaan Jumalan lapsen tie, vaan päivän matkan kerrallaan se kotiin täältä vie. 2. Kun Paimen kantaa olallaan pienintä karitsaa, niin Jeesus seurakunnassaan myös hoitaa horjuvaa. 3. Oppaaksi pyhän enkelin hän rinnalleni suo. Jos joudun tiellä tahroihin, Hän Ohjaa Lähteen luo. 4. Jeesuksen veri puhdistaa, niin tunnon rauhan saan ja lapsen tietä taivaltaa taas Jaksan Uudestaan.5. Lämmössä armon auringon jo linnut visertää, vaan sitten suvi aina on, kun Matka Taakse Jää!”

 

2 thoughts on “Hyvän Paimenen sunnuntai

  1. Ei monen monta sanaa ole tähän laittaa. Sinä olet ihmeellisen sitkeä ihminen; valoa löydät tilanteessa kuin tilanteessa. Täytyy vain toivoa, että tämä tilanne menee mahdollisimmat pian ohi… Voimia olemiseesi!

    Tykkää

    • Juha!
      Kiitos rohkaisusta ja kauniista sanoistasi!
      Tiedät luovana ihmisenä itsekin että elämä on sekä tuskaa että hurmiota 🙂 !

      Se mitä olen, jos jotain hyvää, on Jumalan armolahjaa! Siitä kaikki lähtee, ei itsestäni. Niinpä Kiitos Jumalalle siitä mitä on tehnyt edestämme ja minunkin edestäni!

      Jumala on sallinut, lähden siitä ajatuksesta, mutta olen kiitollinen siitä mitä minulla on ja on ollut. Näen ja kuulen, aistin tuulen ja taivaan! Sitä kaipaan että pääsisin vielä metsään ja järveen. Mutta ne ajat ovat takanapäin. Ikävä on luontoon.
      Ikävä.

      Se harmittaa että täällä kirjoittaessani vasta jälkeenpäin huomaan tekeväni paljon virheitä enkä osaa korjata, olen niin ”töppö” koneitten kanssa!
      Tuollakin taaempana jo kirjoitan noro viruksesta vaikka kyseessä olikin korona! Harmittaa.!
      Uskon kuitenkin että kanssaihmiset ymmärtävät sen virheeksi. Antavat kaikki muutkin kirjoitus ja ajatus virheet anteeksi. Mikään minussa ei ole täydellistä.! ..

      Maailman kaikkeudessa ja ikuisuudessa on vain yksi täydellinen mutta armoa ja laupeutta täynnä!

      Kiitos Juha, Jeesus kanssasi! ❤

      Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.