On Tomas Sjödinin kirjan nimi jota lainaan. Se kertoo mm. Tuomaksesta joka uskalsi sanoa ettei usko ellei näe ja kosketa Jeesuksen haavoja. Yksi Raamatun lempihenkilöitäni on aina ollut juuri tämä Tuomas! En tästä sen enempää kuin kirjailija kertoo itsestään ja suhteestaan Tuomakseen. Kirjailija lähti konkreettisesti Tuomaksen jalanjäljille ja onnistui myös löytämään sen Caravaggion maalaaman taulun jossa Tuomas koskettaa Jeesuksen kylki haavaa.

Pakko sanoa, että koin vahvasti löytäväni itsestänikin samat piirteet kuin etsintämatka kirjailijassa kävi toteen suhteessaan Tuomakseen vaikka Tuomas jääkin Raamatussa kovin vähälle. Mutta näin on, kun itse on erilainen ja outo –  muukalainen muihin nähden, on lohdullista löytää ”kaksosensa”! Joksi myös kirjailija itsensä suhteessa Tuomakseen kokee. Mietin, onko tosiaan niin että meissä, ehkä monissakin, on jokin perusikävä tai perusyksinäisyys joka hellittää vasta tuonpuoleisessa tulevaisuudessa.?

Tämän tekstin otsikkona oli ensin ”kaksi laulua”. Ne ovat laulut joiden avulla kestin elämäni raskaimmat väkivallan vuodet! Nyt iän ja fyysisten vaivojen paineessa ne taas tuntuvat lohdullisilta! Toivon että niiden sanat lohduttavat tämänkin korona ajan paineissa ehkä joitain blogitaivaan lukijoitakin. Nämä löytyvät vieläkin youtubesta Lasse Heimosen laulamana tämä yksi ja muuten tuo toinenkin. Minulla vain ulkomuistin varassa.

”Mun Herran antaa sen verran mulle mä mitä matkalla tarvitsen, mutta ei pisaraakaan liikaa.

Jos tahtoo sieluni voittajaksi hän tekee ahjonsa kuumemmaksi, tuskaa ei pisaraakaan liikaa.

Mä tiedän riemun ja tuskan alla, suo kaiken mulla hän mittaamalla, mutta ei pisaraakaan liikaa.

Kun kuorman antaa myös voiman suopi, Hän itse kantaa ja kotiin tuopi, siksi ei pisaaraakaan liikaa.

Kun tahdon päästä mä lähellensä, suo lapsellensa hän kärsimystä, mutta ei pisarakaan liikaa.

Ja kerran poissa on kyyneleet kun Pyhät lauluun on yhtyneet, poissa on maisen matkan vaivat.”

Näissä säkeistöissä voi olla virheitä mutta jos joku muistaa oikein korjatkoon, kiitos! Ja sitten vielä yksi jonka sanoja on muutettu, mutta laitan senkin niinkuin muistan? Asuessani Helsingissä kuulin Pelastusarmeijalaisten tätä laulavan, enkä ollut kuullut mitään kauniimpaa siihen mennessä! Ja sitten siitä tulikin elämäni tärkein ja vahvin laulu, jos en itkultani pystynyt laulamaan niin se muuntui rukoukseksi.

”Kautta kärsimysten voittoon käynyt tie on Jeesuksen, eikä toista tietä suotu meille maassa varjojen. Katso Israel kun pyrki maahan Herran lupaamaan vaarojen ja vaivain kautta matka sinne kulki vaan.

Kautta kärsimysten voitoon käy myös kristikunnan tie, kulkemaansa tietä Herra seuraajansa aina vie. Taivaan Valtakunnan Siemen murhein multaan peitetään, mutta siemen kun se kuolee, nouseva on elämään.

Kautta kärsimysten voitoon! Niin se tie vie voittohon, vaikka kyynel joskus vierii, taistelu kun kuuma on. Jeesus voitti kuollessansa, Israel sai Kaanaan maan; taistellut on Pyhäin joukko, kun se kerran kruunataan.

Kautta kärsimysten voittoon, laula riemumielin näin, veren Voiman voittolaulun taisteluissa virittäin. Synnin, yön ja kärsimyksen Voittaa Ristin Rakkaus. Sydämissä särkyneissä syttyy Toivo uskallus.

Taivaan Valtakunnan Siemen murhein multaan peitetään, mutta siemen kun se kuolee, NOUSEVA ON ELÄMÄÄN!

Herra siunatkoon ja varjelkoon meidän maatamme ja kansaamme vaikka aika onkin paha ja Jumalan iankkaikkiseksi tarkoitettua sanaa muutellaan sen mukaan kuin ihmiselle itselleen on mieluisinta ja josta saa luopumuksen kansan mielisuosion. Kansa tahtoo kuulla SANAN ”korvasyyhyynsä”! Niinkuin vanhemmissa käännöksissä asiaa kuvataan.

Lohdullista kuitenkin on että jokainen voi lukea omaa Raamattuaan ja rakentua Jumalan Sanasta ja ehkä samoin lukevista ja uskovista ystävistä! Ehkä saa koskettaa sydämellään myös Jeesuksen haavoja ja ammentaa niistä, ja ylösnousemuksen ihmeestä, voimia tälle niin vaikealle matkalleen ajasta ikuisuuteen! Jumalalle kiitos!