Aamulla kuuntelin Jukka Norvannon Raamattuluentoa Roomalaiskirjeestä ja sen sisältö kolahti aika kovasti minuun. Jukka puhui kirkkauden toivosta. Siitä miten meidän elämämme on kiinnitetty Jumalan lupauksiin ja olemme taivastiellä. Ajatus taivaasta ja Jumalan luo pääsystä avasi jotain lukkoja pääni sisällä ja sydämessä. Se palautti minut olennaisen äärelle miettimään Jeesusta ja iankaikkisuutta jonka hän on voittanut myös minua varten.

Vaikka murheet ja huolet välillä painavatkin mieltä niin ne eivät saa määrittää sitä kuka minä olen. Väsynyt ihminen helposti antaa murehtimisen nousta pääosaan ja silloin elämästä häviää värit. Koronakevät ja sen tuomat haasteet pääsivät huomaamatta livahtamaan ihon alle ja nakertamaan luottamusta Jumalaan ja elämään. Huolet ovat usein kuin lumipallo joka alkaa kasvaa liian suureksi ja painavaksi hallita ja kantaa.

Roomalaiskirjeessä Paavali puhuu Aabrahamista ja siitä miten hän jaksoi luottaa loppuun saakka Jumalan lupauksiin. Jumalan lupaus toteutuikin Aabrahamin ollessa jo vanhus. Voimme vain todeta että Jumalan aikataulut eivät ole samanlaisia kuin omamme. Siihen on minunkin luottaminen.