Nyt kun aloitin ruotimaan hengellisiä perusasioita ja arvoja, arvelin palata Pyhän Hengen toiminnan pohtimiseen sen perusteella, mitä olen nähnyt ja kokenut tämän pienen matkani aikana läpi Suomen kristillisen kentän. Kun palasin vuosikymmenten jälkeen seurakuntayhteyteen etsimään Jumalan kasvoja ja yhteyttä Jeesukseen, tajusin, että avainta asioiden ymmärtämiseen ei löytynyt sisältäni. Niin kuin en kyennyt synnyttämään itsessäni uskoa, en kyennyt ymmärtämään omin voimin Raamattuakaan. Kaikenlaiset pikku filosofoinnit jumaluuksien ja kuoliaaksi halaavan rakkauden liepeillä eivät olleet antaneet oikeastaan minkäänlaista vastausta siihen, että miksi olin olemassa. Minusta itsestäni ei löytynyt sisältä yhtään mitään. Ei salattuja sielun voimavaroja eikä mitään, mikä voimaanuttaisi kulkemaan eteenpäin. Aloin ymmärtää, että kyse ei ole uskonnosta tai uskonnollisuudesta rituaaleineen, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että joko Jumala on kokonaan totta tai sitten täyttä satua. On nieltävä koko Raamattu tai unohdettava koko juttu. Päätin ottaa riskin ja valita ensimmäisen vaihtoehdon ja eräänä yönä laitoin kädet ristiin ja sanoin että tässä olen, olen Jeesus sinun. Tässä on käteni ja jalkani, käytä niitä. Pyysin Pyhää Henkeä tulemaan elämääni. Seuraavana aamuna raamattu aukesi aivan uudella tavalla ja jokaisella sivulla oli Jeesus.

Palaan säännöllisesti ajatuksissani tähän tapahtumaan, koska se pitää minut heikoilla hetkillä minut kiinni Jumalassa. Mutta tämä ei ole tämän postauksen pääpointti, vaan se on siinä, että otammeko Jumalan toiminnan ja Pyhän Hengen tosissamme omassa elämässämme. Uskallammeko pyytää Pyhää Henkeä toimimaan vai onko meillä vedetty käsijarru päälle. Onko uskoontulo hetkemme sinetöitynä sydämeemme ja olemme jääneet hellimään sitä muistoa. On ihana kuunnella uskoontulokertomuksia seurakunnassa ja moni saa juuri niistä sen kimmokkeen antaa elämänsä Jeesukselle. Mutta saako Pyhä Henki lupaa tehdä muita asioita seurakunnassa?

Luterilaisissa seurakunnissamme saamme paljon kuulla opetusta Pyhän Hengen hedelmistä. Eli tietoa siitä mitä kaikkea ihanaa ihmiset ovat tehneet toisilleen, kun ovat saaneet kokea sen ihmeellisen armon Jeesuksen kohtaamisen kautta. Hengen hedelmät ovatkin niitä upeita asioita, joiden kautta maailma näkee millainen on Kristuksen seurakunta parhaimmillaan. Mutta murheellista on se opetus, jossa opetettaessa armolahjoista, aletaankin puhua Hengen hedelmistä ja inhimillisistä taidoista, joita ihminen kykenee itse harjoittelemaan ja oppimaan. Syntyy merkillinen sekahedelmäsoppa, jossa lopulta kaiken keskellä onkin ihminen tarpeineen ja taitoineen toisia palvelemmassa ja viihdyttämässä. Sellainen sekalainen seurakunta pyöriikin vallanmainiosti ilman Pyhää Henkeä. Humanismi synnyttää aivan yhtälailla hyviä ja arvokkaita asioita ja niitäkään ei pidä väheksyä, mutta humanismi itsessään ei pelasta ihmistä. Kristillinen seurakunta voi ja sen pitääkin tuhlata Hengen hedelmiään seurakunnan ulkopuolelle mutta armolahjoista ne on erotettava vissisti.

Pyhän Hengen armolahjat eivät nouse koskaan ihmisestä ja ihmisen taidoista. Pyhä Henki voi tehdä kyllä uskon kautta ilkeästä ihmisestä yksilön joka kykenee tuottamaan Hengen hedelmiä ja rakastamaan toisia mutta siinä vaiheessa teot ovat jo epätäydellisen ihmisen tekoja. Armolahjat ovat oikeastaan heikkojen evästä. Pyhä Henki toimii usein silloin kun ihmisen omat voimat kyvyt ovat kokeneet täydellisen konkurssin ja hän itse ei enää kuvittele itsestään mitään vaan hän joutuu turvautumaan täysin Jumalaan. Kun Pyhä Henki toimii, on se täysin Jumalan toimintaa ja tulee silloin ihmisen ulkopuolelta. Ihmisen muuttuu täysin välikappaleeksi. Hän on ikäänkuin putki joka johtaa Jumalan luota kohteen luokse. Putki ei siis tee mitään muuta kuin on se mitä on.

Samalla tavalla niinkuin Armo on ihmisen vaikea tajuta niin myös Pyhän Hengen lahjat ovat vaikeita ottaa vastaan ja antautua Pyhän Hengen käytettäväksi. Siksi ajattelenkin, että kun Jeesus moittii opetuslapsia uskon puutteesta niin kyse voisi olla siitä, että he eivätvielä tajunneet sitä ettei heidän itse pidä tehdä mitään vaan Jumala koko ajan Pyhän Hengen kautta tekee kaiken! Kyse on samasta mitä Pietari teki myrskyssä. Hän astui sokeasti uskoen laidan yli ja käveli vedenpäällä kunnes alkoi katsoa jalkoihin ja yritti itse pysyä pinnalla ja samalla hän alkoi vajota. Hän tarvitsi Jeesuksen käden jotta ei vajonnut. Me olemme samassa tilanteessa On astuttava veneestä ulos ja pyydettävä Pyhän Hengen lahjoja jotta voisimme palvella ympärillä olevia ihmisiä Jumalan lahjoilla ja todisttettava siitä kuka Jumala on. On pidettävä välillä Jeesusta kädestä ettemme uppoa ja vähitellen opimme luottamaan että Jumala on se joka toimii ja olemme hänen voimansa välikappaleita.

Me voimme palvella Hengen hedelmillä lähimmäisiämme joka päivä, koska Jeesuksen rakkaus antaa meille voimia siihen. Mutta sekahedelmäsoppaa, jossa omat kykymme ja Jumalan voima sekoittuvat, sitä kannattaa välttää. Sillä jos kuvittelemme että omaamme ihmisinä jotain jumalallisia kykyjä niin silloin sopan ainekset eivät taida olla taivaallista alkuperää. Armolahjat ovat Jumalan erityisiä tapoja puuttua tähän maalliseen elämäämme yliluonnollisella tavalla ja Pyhä Henki antaa ne meille. Ilman Pyhän Hengen toimintaa ei ole uskoa eikä mitään muutakaan. Jumalan Pyhä Henki ylläpitää kaikkea ja on Jumalan täällä maailmassa vallitseva persoona. Tähän loppuun voisi sanoa, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen!