Blogitaivas

Uusi Helluntai

Uusi Helluntai  syttyy ihmisen sydämessä, kun hän löytää sisältään jäljen, jonka Jeesus sinne jättää. Se on pieni särö jäässä, joka ympäröi tunnotonta sydäntä.

Tunnoton, jääkuoressa oleva sydän  ei jaksa säteillä lämpöä ympäristöönsä. Sen voimat riittävät juuri ja juuri pitämään kantajansa elossa.  Jääsydämen usko takertuu armoon, mutta kynnet revenneenä hän kantaa vanhoja taakkoja selässään.

Jos emme ota Jeesusta mukaan arkeemme, olemme vaarassa tukehtua ja vanhat synnit palaavat taakaksemme yhä uudestaan.  Jumalan lain edessä  teemme itsestämme syyllisiä jälleen kerran ja elämästämme tulee tuskaisaa vaellusta hämärässä. Olemme alttiita pahan äänelle. Se kuiskaa korvaasi, että juuri tällainen olet etkä voi asialle mitään, olethan ihminen ja osasi on vaikeroida omassa heikkoudessasi.

Tämä etäännyttää meidät Jumalasta ja pälyilemme piilossa hänen kasvoiltaan kuin Adam aikoinaan. Lopulta jättäydymme pois myös armosta ja hylkäämme evankeliumin liian vaikeana asiana. Gal 6:7-8 sanoo,

Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. 8 Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän.

Itsekkyys ei aina ole toiseen ihmiseen kohdistuvaa vaan se voi olla myös Jumala suhteeseen vaikuttava asia. Jeesuksen kosketus vaikuttaa omaantuntoomme, joka alkaa sulattaa jäätä. Jos siinä vaiheessa annamme pahalle valtaa ja emme luota siihen, että Jumala voi toimia minunkin elämässäni. Saatamme helposti sanoa itsellemme että jään tähän paikalleni omaan epäuskooni kipuilemaan, sillä olenhan vain ihminen, pelkkä armon kerjäläinen.  Toki olemme sitäkin mutta meillä on lupa uskoa armo kaikkine lupauksineen todeksi. On lupa uskoa!

Tuon lupauksen sisältö on lahjoitettu usko lahja, jonka saamme Jumalalta, sen vastaanottaminen tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että vastaamme Jumalalle: -Minä uskon tai kuten rippilapsi sanoo, minä tahdon. Jumalan lupauksen jättäminen huomiotta on itsekkyyttä ja halua toimia oman pään mukaan.

Olen miettinyt sitä mikä hoitaa uskoa. kun ihminen haluaa hoitaa terveyttään hän kuntoilee jotta ruumis saa ravintoa ja hakee virkistystä ja iloa jotta mieli pysyisi terveenä. Uskoa hoidetaan lukemalla Jumalasta ja Jeesuksesta. raamattu on sitä proteiinia joka vahvistaa ja rukous polttoainetta joka pitää käynissä. Ylistys toimii samalla tavalla kuin nauru ja itku. Ylistys puhdistaa sydämen ja valmistaa sitä Jumalaa varten. Ylistys vie meidät Jumalan kasvojen eteen kääntäen katseemme arjen kilvoittelusta ja omasta syntisyydestämme Jeesukseen. Ylistäessä olemme yhdessä Jumalan kanssa ja vahvistumme Hengen yhteydessä uskossamme.

Joulunakin voimme kokea uuden Helluntain. Pyhä Henki kirkastaa meille Joulun Lapsen syvimmän merkityksen. Armon, joka nostaa meidät Herran kasvojen eteen riemuitsemaan valosta joka kirjaimellisesti nostaa meidät pois pimeästä niin, että saamme arjessakin kulkea valossa kohti valon lähdettä.

Ajatukseni lähtee liikeelle omasta tukehtumisen tunteesta kun ensin oivaltaa jotain elämästä ja sitten innolla lähtee toteuttamaan itseään sen suuntaisesti. Ongelmani on ollut juuri tuo vallaton tarve toteuttaa omaa minääni. Kun 10 asteen pakkasessa ja lumimyrskyssä hakkaa avantoa pakostakin ihminen tuntee itsensä pieneksi ja nöyräksi. Joka viikko tuo pahuksen avanto jäätyy kansista ja suojista huolimatta ja edellisen päivän työ on kirjamellisesti kadonnut jäähän.

Kun kilvoittelemme uskonelämässä, pyrkimyksemme on olla Kristuksen kaltainen. Mutta kuinka helposti luomme itsellemme  itse tietyn mallin ja kuvan siitä millainen on Kristus. Sitten juoksemme tuon kuvan perässä. Näin hengellinen elämä muuttuu nopeasti velvollisuuksiksi ja tavoittelemme tiettyä tunne tilaa, jotta voisimme olla tyytyväisiä uskonelämäämme. Yritämme toimia sen kuvan mukaan jonka olemme itse luoneet. Tällainen usko näännyttää ihmisen ja pahimmillaan johtaa niin suureen pettymykseen, että  luottamus armoon katoaa ja pian myös Jumalaan. Ihminen palaa karrelle ja seuraa hengellinen kuolema.

Kun ihminen tulee uskoon ja ymmärtää oman syntisyytensä Jumala liittää vanhan syntisen elämämme Kristukseen, joka ristiinnaulitaan. Vanha minuutemme kuolee yhdessä Kristuksen kanssa ristillä. Voiko kuollut tehdä mitään?

Olen kokenut jollain tapaa sympatiaa Lasarusta kohtaan ja meittinyt hänen elämäänsä kirjaimellisesti uudesti syntyneenä ihmisenä. Mitä hän tunsi ja millainen oli hänen elämänsä lopulta.

Kun Lasarus kuoli, kykenikö hän millään tavalla auttamaan itseään? vastaus on yksinkertaisesti ei. Hän oli haudassa neljättä päivää. Hän jo haisi kun Jeesus herätti hänet kuolleista. Lasarus sai elämän lahjaksi Jumalalta.

Kun me kuolemme Jeesuksen kanssa ristillä emme voi itse uudestaan syntyä, emme itse voi itsellemme antaa elämän lahjaa, emmekä voi itse synnyttää itsessämme uskoa. Vanha kuollut minämme ei siihen pysty. Mutta Jumala antaa uuden elämän lahjana. Tuolloin on elämämme liitettään Kristukseen myös ylösnousemuksessa ja olemme Kristuksen ja Kristus on meissä. Meidän ei tarvitse enää luoda kuvaa siitä millainen on Kristus vaan olemme itse Kristuksen kuvajaisia hänen veljiään ja siskojaan. Meidän ei enää tarvitse juosta kuvitelmien perässä vaan elää uudistuneena Kristuksessa arjessa ja pyhässä. Annamme Jumalan tehdä työtä sydämessämme ja kuunnella Pyhän hengen kouluttamaa omaatuntoa.

Mutta muistinko lukea evankeliumista miksi joulu on, Ja miksi se Jeesus ratsasti aasilla…hetkinen sehän oli menossa Golgatalle eikä Beetlehemiin syntymään…pitäisköhän mun päivittää tää mun uskoni