Heti alkuun pitää sanoa, että en ole Kesäteatteri-ihmisiä. Ajatus paikallaan napottamisesta ulkoilmassa, jännittäen toisten ihmisten puolesta, ei säväytä pätkääkään. Siitä huolimatta löysin itseni viime lauantaina kesäisestä ulkoilmateatterista ja vieläpä vesisateesta. Tämä teatteri ei ollut kuitenkaan mitään sellaista, mitä olisin odottanut tai kuvitellut.

Elämäntaipaleella on säännöllisesti rasteja, jotka vaikuttavat elämän kulkuun niin, että suunta muuttuu. Evankelistakurssilla Vivamossa, jonka aloitusjaksolla olin koko viime viikon, sain kohdata ja jakaa 12 muun ihmisen kanssa kokemuksia siitä mitä Jumala on tehnyt ja vaikuttanut ihmisten elämään. Kurssi itsessäänkin taitaa olla osallistujilleen yksi noista rasteista, sillä niin voimakkaasti Jumalan Pyhä Henki otti meidät kurssilaiset puhutteluunsa.

Kurssin varsinaiseen ohjelmaan ei alunperin kuulunut Vivamon Raamattukylän uusin näytelmä, Johannes, Ukkosenjylinän poika, joka kertoo Apostoli Johanneksen elämästä. Tänä kesänä vietetään Kansan Raamattuseurassa Vivamon satavuotisjuhlakesää ja näytelmä oli osana ensimmäistä 100-vuotisviikonloppua. Liekö se syynä vai kurssin intensiivisyys, että meille kurssilaisille suotiin mahdollisuus huokaista ja päästä mukaan esitykseen.

Katsojat ovat todellakin mukana esityksessä, sillä Lohjajärven rantaan ja Hiljaisenniemeen on rakennettu Raamattukylä, josta löytyy  maisemat Raamatun tapahtumille. Raamattukylä oikeine aaseineen ja lampaineen on ainutlaatuinen paikka koko Euroopassa ilman näytelmiäkin. Matka Raamatun maahan alkaa oppaan kanssa Eväskartanon edestä halki puutarhan ja peltoaukean, päätyen järvenrantaan, josta itse näytelmä alkaa.

Tällä kertaa meidät ohjattiin matkalle Efesoon, jonne apostoli Johannes vapautettiin Patmoksen saarelta. En oikein tiennyt mitä odottaa. Vesisade oli huuhdellut minusta viimeisenkin ripauksen kesäteatterimieltä, jonka olin onnistunut pusertamaan jostain mieleni syövereistä. En vain halunnut olla pois mistään mitä kurssilla tuli vastaan. Viikko oli osoittanut jo meille, että kaikki mitä tapahtui oli merkityksellistä ja tärkeää. Mutta nyt kun kylmä vesi tippui nenän päästä, aloin vilkuilemaan kunniallista vetäytymisreittiä takavasemmalta. Onneksi sinisorsapariskunnan sinnikäs reviiripuolustustaistelu ihan silmiemme alla rantavedessä, jarrutteli sen verran, että näytelmä ehti alkaa, ennen kuin ehdin toteuttaa suunnitelmani.

Lahdenpoukamaan ilmestyi vene, jota souti roomalainen sotilas.  Samalla rantaan saapui kreikkalaisiin asuhin pukeutuneita ihmisiä arkisiin askareihinsa. Veneen kyydissä oli kolme vankia, joista yksi torkkui veneen perässä. Veneen rantauduttua vangit irotettiin kahleista ja viimeisenä rantaan nousi vanha lempeän näköinen mies. Miehen olemuksessa oli jotain joka vangitsi minut paikalleni. Vesisade unohtui.

Näytelmän kokonaisuus on taitavasti rakennettu, juonen kuljetus takaumineen  tempaisi katsojan mukaansa. Amatöörinäyttelijät olivat tehneet valtavasti töitä esityksen eteen. Äänimaailma musiikkeineen ja laulajineen oli upeaa kuultavaa. Mutta edes kovalla työllä ei saavuteta sitä, millaisen tunneryöpyn näytelmä sai minussa aikaan. Se miten näytelmän henkilöiden kautta Raamatun tapahtumat ja evankeliumi kosketti jotain hyvin syvällä minussa, oli ihmeellistä. Syntyi yhteys, jota en pysty kuvamaan muuten kuin kertomalla sen, että jouduin vetäytymään sadehuppuni sisään ettei kukaan huomaisi vesipisaroiden nenänpäässäni muuttuneen lämpimiksi ja suolaisiksi. Aikuisen suomalaisen miehen silmät hikoilivat kesäteatterissa. Jeesus oli rinnallani, ihan siinä vieressä.

En halua paljastaa esityksestä tämän enempää, koska minusta jokaisen pitäisi nähdä itse, kun Johannes, Ukkosenjylinän poika muistelee miten he veljensä kanssa tapasivat Jeesuksen ja kulkivat hänen matkassaan ja kokea se, miten Jeesus tulee vierelle ja kutsuu seuraansa.