Tämä ei ole teksti kirkon tai seurakunnan tilasta vaan teksti uskosta ja sen aiheuttamasta riidasta ihmisen sisimmässä.
En voi olla sivuamatta kuitenkaan sitä mitä ympärilläni näen. Jumala on kuljettanut minut kaiken keskelle, Sanan, evankeliumin ja seurakunnan keskelle. Ympärillä oleva maailma näkyy Ristin läpi, myös oman syntisyyteni ja rikkinäisyyteni kuvastuu rististä. Näen miten asiat ajatuvat sivuraiteille ja ihminen itse nousee keskiöön. Näen vain ihmisen tarpeet ja intohimot. Ihminen katselee maailmaa ja itseään etsien tietä onnellisuuteen ja rauhaan ohittaen Jumalan todellisuuden. Kukaan ei mieti mitä Jumala tahtoo.
Kuuntelin tänään juoksulenkillä Vanhan testamentin viimeisiä kirjoja ja sekä Danielin kirjaa. Moni, joka lukee niitä, näkee noissa kirjoissa vain verta ja ruumiita. Kostonhimoisen Jumalan, joka kerta toisensa jälkeen lyö milloin Israelia, milloin Juudaa ja milloin kansan vihollisia. Siinä juostessa ja kuunnellessa minulle avautui kuitenkin toisenlainen näky. Näky armahtavasta Isästä, joka näki miten ihminen yksinään yritti selviytyä ja sotia tietä läpi elämän ilman Jumalan siunausta, kumartaen Baalia ja puisia jumalia. Hakien omaa kunniaansa matkien naapurikansoja ja unohtaen Luojansa, todellisen Jumalan kasvot. Profeetat kertoivat miten kansa voisi palata takaisin ja miten Jumala ottaisi omansa takaisin yltäkylläisyyteen ja rauhaan.
Meidän silmissämme Raamatun sanoma voi olla ristiriitainen. Vanhan testamentin Jumalakuva avautuu helposti lakihenkisenä ja osin julmana ja taas Jeesuksen sanoma rakkaudesta on kuin toisesta uskonnosta. Mutta kun kuuntelin noiden profeetoiden saamaa sanaa Jumalalta tajusin miten niissä toistui jatkuvasti Jumalan ikävä ihmistä kohtaan sekä ehdoton oikeudenmukaisuuden vaatimus. Jos kansa olisi kuunnellut Jumalaa ja elänyt hänen tahtonsa mukaan, moni kärsimys olisi jäänyt väliin ja moni taistelu käymättä.
Profeettojen sana yltää myös meidän päiviimme saakka, sillä ihminen ei ole muuttunut juurikaan. Sodimme ja riitelemme aivan samalla tavalla ja sydämistämme puuttuu rauha.
Nyt riitelemme rististä ja kuka sen omistaa kenellä on oikeat sanat ja oikeat avaimet. Jopa niin, että otamme vallan tulkita kenellä on Pyhä Henki ja kenellä ei. Haluamme omistaa kunnian joka kuuluu yksin Jumalalle.
Raamattu on tarkoitettu luettavaksi kokonaan ja yhdessä. Yhdessä lukiessa ei ole niin helppo riidellä, on kuunneltava toista ja samalla on mahdollisuus kuulla myös Jumalaa, joka puhuu tekstin takana.
Ihmisen sisimässä asuu ristiriita, sielu tahtoisi kapinoida Henkeä vastaan. Liha kipuilee Pyhän Hengen koulutuksessa. Kasvaminen kohti iankaikkisuutta, tässä vieraassa maailmassa satuttaa. Luulen, että moni turvautuu uskonnollisuuteen päästäkseen eroon tästä omantunnon ja Hengen yhdessä aloittamasta koulusta. Olisi niin helppoa vain suorittaa rukoukset ja jatkaa arkisia askareita niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta Jumala ei tahdo meidän tekojamme tai suorituksiamme. Hän tahtoo meidän läsnäoloamme ja palvontaamme ja hän tahtoo palvella meitä. Hän tahtoo sitä aivan samalla tavalla kuin hän tahtoi sitä Israelilta erämaavaelluksella ja sen jälkeen.
Ihmisen oma epäpuhtaus estää ymmärtämästä ja sulautumasta Jumalan kanssa yhteen, mutta Jumala itse voi kuluttaa meistä pois kaiken epäpuhtaudet,riidat ja itsekkyyden näin tuoda meidät Hänen läsnäoloonsa.