Mitä on lopultakin tasa-arvo. Onko se jotain mitä kaikki saavat tehdä, omistaa, toteuttaa ja elää samoin oikeuksin kuin toiset. Jos se on sitä, elämme suuressa valheessa.

Olen useaan otteeseen opettajan työssäni törmännyt lapsiin, jotka ilmaisevat alistuneensa kohtaloonsa. He kokevat, että ne olosuhteet ja taidot, jotka elämä on heille antanut estävät heitä tekemästä samoja asioita kuin toiset. He elävät todeksi eriarvoista maailmaa, epätasa-arvoista Suomea. Jo se, että me opettajat, vanhemmat ja muut aikuiset emme kykene karsimaan koulu- ja työpaikkakiusaamista maastamme on yksi osoitus siitä, että toiset yksilöt ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kun fokusta laajennetaan, näemme, että kuilu ihmisten välillä vain kasvaa. Köyhyys, nälkä ja sairaudet ovat käsittämättömän suuren ihmisjoukon arkea kun taas länsimainen hyvinvointi on vain pienen osan saavutettavissa.

Länsimaisen hyvinvoinnin  perustana sanotaan olevan Kristinuskon. Ja varmasti näin onkin, mutta en ole aivan varma olenko tästä asiasta enää niin ylpeä. En tiedä mitä ajattelisin meistä rikkaista kristityistä, joita on siunattu hyvinvoinnilla. Hyvinvointi ähkyssämme on jotain hirvittävää ja pelottavaa kirjoitettuna sisään. Jos katsomme miten hoidamme vanhuksemme tai tarkastelemme Euroopan suurimpia itsemurhatilastojamme niin ei ole kovin vaikea puhkaista kuplaa jossa elämme. Onko tästä kaikesta hyvästä sittenkään mitään iloa. Jotain on murenemassa pois.

Ihmiset muodostavat kirkon ja seurakunnan. Raamatun opetuksen mukaan paikallinen seurakunta on Jumalan mahdollisuus muuttaa ihmisten elämää. 2000 vuotta sitten tämä oli maailmaa mullistava ajatus ja voima. Se miksi seurakunnat kasvoivat nopeasti johtui siitä, että Ihmiset ymmärsivät olevansa ensimmäistä kertaa tasa-arvoisia Jumalan edessä. He olivat tasa-arvoisia myös kuoleman edessä. Arjen raskauden ja kurjuudenkin keskellä ajatus siitä, että he olivat Jumalalle yhtä arvokkaita kuin kuninkaat teki heistä vapaita. Seurakunnasta tuli todellisen elämän keskus jossa armolahjat ja Jumalan hyvyys paransivat ja eheyttivät ihmisiä. Vaikka elämän raskaus tai orjuus ei kadonnut pois ja vaikka he eivät voineet tehdä tai toteuttaan unelmiaan olivat he ensimmäistä kertaa vapaita Jumalan edessä

.

He saattoivat antaa elämänsä Jeesuksen johdettavaksi. Tuo merkitsi ihmiselle vapautta.

Jeesuksen edessä on vain tasa-arvoisia ihmisiä riippumatta siitä voivatko he toteuttaa kaikkia elämänsä unelmia. Elämä kahden maan kansalaisena on odotusta ja ikävöintiä. Se on kilvoitusta ja kamppailua joka joskus päättyy maaliin jossa kaikki perille päässeet palkitaan.