Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tasa-arvoinen Jeesus

5 kommenttia

Mitä on lopultakin tasa-arvo. Onko se jotain mitä kaikki saavat tehdä, omistaa, toteuttaa ja elää samoin oikeuksin kuin toiset. Jos se on sitä, elämme suuressa valheessa.

Olen useaan otteeseen opettajan työssäni törmännyt lapsiin, jotka ilmaisevat alistuneensa kohtaloonsa. He kokevat, että ne olosuhteet ja taidot, jotka elämä on heille antanut estävät heitä tekemästä samoja asioita kuin toiset. He elävät todeksi eriarvoista maailmaa, epätasa-arvoista Suomea. Jo se, että me opettajat, vanhemmat ja muut aikuiset emme kykene karsimaan koulu- ja työpaikkakiusaamista maastamme on yksi osoitus siitä, että toiset yksilöt ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kun fokusta laajennetaan, näemme, että kuilu ihmisten välillä vain kasvaa. Köyhyys, nälkä ja sairaudet ovat käsittämättömän suuren ihmisjoukon arkea kun taas länsimainen hyvinvointi on vain pienen osan saavutettavissa.

Länsimaisen hyvinvoinnin  perustana sanotaan olevan Kristinuskon. Ja varmasti näin onkin, mutta en ole aivan varma olenko tästä asiasta enää niin ylpeä. En tiedä mitä ajattelisin meistä rikkaista kristityistä, joita on siunattu hyvinvoinnilla. Hyvinvointi ähkyssämme on jotain hirvittävää ja pelottavaa kirjoitettuna sisään. Jos katsomme miten hoidamme vanhuksemme tai tarkastelemme Euroopan suurimpia itsemurhatilastojamme niin ei ole kovin vaikea puhkaista kuplaa jossa elämme. Onko tästä kaikesta hyvästä sittenkään mitään iloa. Jotain on murenemassa pois.

Ihmiset muodostavat kirkon ja seurakunnan. Raamatun opetuksen mukaan paikallinen seurakunta on Jumalan mahdollisuus muuttaa ihmisten elämää. 2000 vuotta sitten tämä oli maailmaa mullistava ajatus ja voima. Se miksi seurakunnat kasvoivat nopeasti johtui siitä, että Ihmiset ymmärsivät olevansa ensimmäistä kertaa tasa-arvoisia Jumalan edessä. He olivat tasa-arvoisia myös kuoleman edessä. Arjen raskauden ja kurjuudenkin keskellä ajatus siitä, että he olivat Jumalalle yhtä arvokkaita kuin kuninkaat teki heistä vapaita. Seurakunnasta tuli todellisen elämän keskus jossa armolahjat ja Jumalan hyvyys paransivat ja eheyttivät ihmisiä. Vaikka elämän raskaus tai orjuus ei kadonnut pois ja vaikka he eivät voineet tehdä tai toteuttaan unelmiaan olivat he ensimmäistä kertaa vapaita Jumalan edessä

Kuva.

He saattoivat antaa elämänsä Jeesuksen johdettavaksi. Tuo merkitsi ihmiselle vapautta.

Jeesuksen edessä on vain tasa-arvoisia ihmisiä riippumatta siitä voivatko he toteuttaa kaikkia elämänsä unelmia. Elämä kahden maan kansalaisena on odotusta ja ikävöintiä. Se on kilvoitusta ja kamppailua joka joskus päättyy maaliin jossa kaikki perille päässeet palkitaan.

 

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

5 thoughts on “Tasa-arvoinen Jeesus

  1. Luin ja liikutuin. Olen ajatellut, että absoluuttinen köyhyys ja nälkä voi vielä olla meidänkin osamme tässä maailmassa, vaikka täällä Pohjolassa jo toinen sukupolvi elää vailla äärimmäistä materiaalista huolta. Olemme tuudittautuneet siihen, että nälkävuodet jäivät 1860-luvulle ja että jos kohtaammekin kriisin, jokin elvytys, liennytys tai taloususkovaisuus korjaa sen pian.

    Kaikesta huolimatta meilläkin on absoluuttisessa köyhyydessä eläviä. Opiskelijoista osa on todella ahtaalla. Moni on terveytensä ja sosiaalisten tai psyykkisten ongelmien takia nälän rajamailla. Nämä kaikkein vähäosaisimmat eivät välttämättä voi vaikuttaa yhtään mitenkään. He eivät pääse kotoaan kauemmas kuin jalat kantavat. Bussilippukin voi olla liian kallis. Heitä lienee pieni vähemmistö, mutta heitä on.

    Me emme tiedä, mitä maailma tuo. Ajattelen niin, että vielä meidän nuoruudessamme kristinuskon asema yhteiskuntaa vakauttavana perustana näkyi monin tavoin, vaikka uskoa ei ehkä harjoitettukaan samalla tavoin kuin sata vuotta sitten. Silloin myös tajuttiin vakaan henkisen perustan merkitys yhteiskunnalle. Ehkä me, jotka pääsimme materiaalisesti helpolla, tulimme liian ahneiksi ja kärkkäimmät meistä muodostivat rahasta paitsi talouden, myös koko kulttuurin perustan. Ennen olimme ihmisiä. Useimmat toki työläisiä, mutta jotkut pomoja ja jotkut harvat rikkaita. Nyt lähes jokaisella on rikkautta – ainakin maailmanlaajuisesti tarkastellen – mutta meistä on tehty kulutusyksiköitä. Raha ja talous ovat välttämättömiä, mutta ne ovat melko heppoinen yhteiskunnan perusta. Rahan arvo heilahtelee. Ainakin 90-luvun lamasta asti on tämän tästä jostakin asiantuntijoiden laumasta noussut huolestunut pää, joka on näyttöruuduilla mäkättänyt uuden laman uhkasta. Ja onhan se toteutunut. Tosin menestyneet ihmiset eivät muista, että joidenkin lama on jatkunut jo yli 20 vuotta.

    Hyvinvointi taisikin olla lyhyt välivaihe historiassa. Sen taustalta löytyy kristinusko ja Euroopan laajuinen työväen liike. Näistä kummatkin ovat toki menneet liiallisuuksiin, kun niistä on tehty päivänpolitiikan välineitä sen sijaan että ne olisi pidetty perustoina.

    Kristuksen edessä olemme tasa-arvoisia. Me synnymme avuttomina ja kuolemme myös. Kuolemaan taitaa myös liittyä melkoinen yksinäisyys. Kerran taivaassa olemme jotakin muuta kuin täällä. En tiedä mitä. Emme kuitenkaan työttömiä humanisteja tai menestyviä lakimiehiä. Tai jos olemmekin, ne seikat eivät aseta meitä eri arvoon. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että kristinuskosta on tulossa radikaali, ajattelevien ja rakastavien ihmisten liike. Mitä viisaammiksi ihmiset itseään luulevat, sitä hullummaksi maailma menee. Sekoamme omaan näppäryyteemme. Siksi meillä on Jeesus ja hänen radikaali tulkintansa Vanhan testamentin laeista. Sen ainakin pitäisi yhdistää meitä kristittyjä myös täällä maan päällä.

    Liked by 2 people

  2. Tämä kirjoitus on suoraan täsmälääkettä kipuihini ja kriisiini, jossa parasaikaa elän. Kiitos Tapio!’

    Tykkää

  3. Niin meillä on lähimmäisiä jotka kipuilevat monien vaikeuksien kanssa ja sisäisen levottommuksien rasittamana ja epä usko kalvaa ja syö osansa ,kuitnekin hyvää jokaiselle tarjota ja löytää hyvä turva ja lohdutus Herran seurassa .Tällä tiellä ei ole Herroja eikä valtiaita vaan olemme kaikki palvelijoita suuren kuninkaan valta kunnan asialla joka päivä ja meidän ilomme on auttaa sivuun jääneitä ja lyötyjä rohkaista ja rukoila esi vallan puolesta ja niin edelleen ,eikö tämä ole hyvä tarjous Jeesukselta jokaiselle joka janoaa elävää vettää kiitos ja siunausta,keijo södertälje

    Tykkää

  4. Tapio! Justiinsa tolleen mäkin ajattelen, Ja kipuiilen ja kiukkuilen.

    Tykkää

  5. Todella hyvä ajatus Laakso !

    Jeesuksen edessä olimme ensimmäistä kertaa tasa-arvoisia. Tuohon asti Mooseksen laki ja farisealaiset uskonkäsitykset orjuuttivat ja kiusasivat vähempiosaisia eniten.
    Miten kävi sitten Jeesiksen aikana ? Jo silloin alkoi puoluekilpailu, riidan mitä saa syödä tai juoda vapaasti. Voiko muka köyhiä ja sairaita hyväosainen moikata. Koko sanoma heitti häränpyllyä samantien.

    Tämä tyylisuunta on jatkumo, joka Jeesuksen omien sanojen mukaan tulee kestämään hänen toiseen tulemiseen asti. Röyhkeät ihmiset ovat usein vallanpitäjiä ja nöyrät alistuu. Ihmiset takertuu raamatun sanoman vesittämiseen suosituimmissa aiheissa, missä tietävät saavan itselleen eniten kannatusta. Alkuperäinen ajatus ja sanoma on kuitenkin ilman omantunnonpistoksia vesitytty mitä jyrkempiä suuntauksia alamme tarkastelemaan. Te olette vapaita ja vapauteen olen minä teidät tullut kutsumaan. On mahtavampaa tuomita huorintekijät, kuin vapaudenriistäjät. Molemmat ovat väärin kuitenkin. Vapaudenriisto vain tehdään ikäänkuin sillä olisi Jumalan suojelus, mutta niinhän se ei ole, kun raamattua alkaa oikein tarkastelemaan.

    Länsimaat riistävät kehitysmaista kaiken syötäväksi kelpaavan ilman kunnon hintaa, koska niillä ei ole eikä anneta vaihtoehtoja. Sitten käyvät lomamatkalla napsimassa kuvia tuosta kurjuudesta ja meidän aikaan saannoksista ja lähettävät etusivun jutun myötä pienen korvauksen riistosta. Näin ihminen luikertelee ja ostaa hyvän omantunnon Jumalalta. hyvä omatunto kuuluisi pyytää Jumalalta ja sellainen ihminen lopettaa toisten painamisen ja riistämisen. Jumala vapauttaa hänet siitäkin.

    Tulkoon sinun valtakuntasi ja tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaissa.

    Sitä odotellessa Hyvää sorrettujen päivää.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.