Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kristinusko, suomalaista kulttuuria?

8 kommenttia

Olen opettaja ja törmään aina silloin tällöin tilanteeseen, jossa joudun miettimään tarkkaan sanavalintojani opettaessani uskontoa. Uskonto on koulumaailmassa alistettu mielenkiintoiseen asemaan. Opettajan tulee kertoa ja esitellä neutraalisti uskontoa ikäänkuin suomalaisen kulttuurin osana. Se ei saa olla siis tunnustuksellista opetusta. Mikäs siinä, se on mahdollista ja näin myös itsekin toimin. Huvittavaa vain on että lapset lukiessaan raamattua löytävät siitä suuria totuuksia ilman että opettaja mitenkään itse julistaa tai evankelioi. Sana tekee sen itse.

Hyvä esimerkki vuosien takaa on kahden tytön keskustelu, jota kuuntelin luokassa välitunnin aikana. Edellisellä tunnilla oli käsitelty luomiskertomusta. Kyse oli siitä miksi Jumala sallii pahuuden ja miksi hän ei yksinkertaisesti tee ihmisistä hyviä. Toisen tytön vastaus hämmästytti minua viisaudellaan. Hän vetosi siihen että Ihminen on Jumalan kuva ja siihen kuvaan tulee kuulua valinnan vapaus ja toteutuakseen se vaatii sen, että on oltava mahdollisuus tehdä myös pahaa. Jumala ei halunnut marionettia kaverikseen. Tuo 12 vuotiaan pohdinta kolahti minuun.

Maailmassa ei ole kyse siitä että hyvä ja paha pitäisi olla jonkinlaisessa tasapainossa vaan siitä että voimme valita ketä seuraamme ja haluammeko tehdä hyvää vai pahaa ja vielä, jos voimme tehdä hyvää onko merkityksellistä vai merkityksetöntä se jos jätämme tekemättä sen.

Mutta  mietin hiljaa mielessäni, että jos vetoamme uskonnon opetuksen puolesta sen takia pelkästään, että se on suomalaista kulttuuria, niin se on kyllä masentava syy ja näky. Minä en lähtisi Suomalaiseen messuun sunnuntaina klo 10 pelkästään kulttuurin nälkääni sammuttamaan sillä se ei sielä sammu sillä sen verran vähän se taidenautintoja tarjoaa. Enemmänkin se herättää joskus, jopa säälinsekaisia tuntemuksia ellei se olisi jotain paljon enemmän ja tärkeämpää. Usko ei ole kulttuuria eikä tapoja, Usko laittaa käheä-äänisen papin laulamaaan epävireisesti liturgiaansa yhdistäen seurakunnan ylistämään Jumalaa. Siitä on kulttuurikokemukset kaukana, mutta se olennaisin, Jumalan kasvojen edessäolon kokemus tekee siitä eheän, eheyttävän kokemuksen jossa Jumalan armo tulee todeksi.

Pelkkänä kulttuurina Kristillisyys olisi kuollut jo aikoja sitten. Jumalan sana ja Pyhä Henki tekee kaikesta elävää ja toimivaa. Uskonnon tunneilla saa opettaja olla neutraali mutta Sana ei ole sitä koskaan ja lapset erityisesti ymmärtävät sitä.

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

8 thoughts on “Kristinusko, suomalaista kulttuuria?

  1. Pakko myöntää, että kyllä ope tietää! Hyvin sanoit, Tapio.

    t. Opettajan poika.

    Tykkää

  2. LAPSENUSKO!

    Tykkää

  3. olet saanut paljon viisautta, onneksi jaat sitä eteen päin, kuten tässäkin blogissa

    Tykkää

  4. Tarkoitukseni ei ole siis arvostella meidän messujamme mutta 60 luvun puolessavälissä syntyneenä kuulen aika paljon kritiikkiä ikätovereiden ja nuorempien suusta joka kohdistuu messuun koska sen sisältöä ei ymmärretä, Kuva Siitä mitä usko ja uskovaisuus on hämärtynyt. Siitä on valo ja ilo kadoksissa. Nykyinen uskonnon opetus tarjoaa kuitenkin paljon mahdollisuuksia keskustella ihmiselämän tärkeistä asioista lasten kanssa. Oikeasta ja väärästä, hyvyydestä ja ystävyydestä.

    Tykkää

  5. Kerron omasta uskonnonopetuskokemuksistani. – Lähdin Normaalilyseon arvosanat tiedossani maalle tänne Etelä-Suomen Itä-Uudellemaalle kolmen kunnan yhteiseen lukioon. Liitteenä oli yläaste. Piti kouluttaa ensimmäiset ylioppilaat. Sitä ennen ateistiksi itseään tunnustavan historianopettajan kouluttamat abit piirtelivat lippuja ja muita mieluisia kuvia reaaliaineitten kokeissa. Jouduin ottamaan tieukan otteen, että sain heistä ylioppilaita. Olin oikeastaan jonkinlaisessa lähetystyössä. Yläasteelle tuli oppilaita eräästä kunnasta, joille ei oltu opetettu uskontoa ollenkaan. Noilla tunneilla oli vain matematiikkaa ja urheilua. Se, että piti lukea läksyjä ja osata jotain tunneilla ei mennyt helposti läpi. Asenteet olivat suurella osalla uskontovastaiset. Eihän noilla alueilla ollut juuri ollut herätysliikkeitäkään. Vähän vanhemman väen piirissä oli evankelisuutta ja yhdellä kylällä kansanlähetystä, mutta nuorempi polvi ei niistä tiennyt. – Nyt kun olen ollut kaksikymmentä vuotta eläkkeellä, minulla on tuon koulun Fb-ryhmä, jossa on n. 220 oppilasta tai heidän jälkeläisiään ja monet tunnustavat uskoa. Tietojeni mukaan kaksi on jo ansioitunutta pappia, aloittivat Lähetysseuran palveluksessa ja useampi diakonissa tai diakoni. Kasvattajia, lähinnä lastentarhanopettajia ja luokanopettajia opn useita. Yksi on ollut ko. koulun rehtorikin vähän aikaa. Tohtoritasoisten oppilaitteni vakaumusta en tiedä, mutta tuskin ne ainakaan monet uskontoa vastaan olisivat. Ajattelin aina, että jos muuta eivät opi niin yhden asian: Mistä tie kulkee taivaaseen, etteivät viimeisellä tuomiolla sanoisi: ”Valma tiesi, muttei sanonut”. Joo, kyllä uskonnonopetus on pohja ja perustus meidän koululaitoksessamme ollut hamasta 1600-luvusta asti.

    Tykkää

  6. Hyvin olet pestisi käyttänyt, Nyt uskonnonopetus on merkillisessä tilanteessa. Minulla on ollut onni olla hyvässä yhteisymmärryksessä kotien kanssa ja minulla on ihanat oppilaat nytkin, samoin vanhemmat. Mutta aina pitää miettiä ja varoa ettei mene kodin arvojen ohi opetaessa uskontoa. Tavallinen käyttetty termi opetuksessa on: Raamatussa sanotaan näin tai Kirkon opetus tästä asiasta on näin…

    Tykkää

  7. Tämä keshitys on alkanut yleisemmin jo 70 luvulla. Sain tyttäreni 73 ja olosuhteitten pakosta, mutta myös omasta halustani jätin ammattini ja jäin kotiin lastani hoitamaan. Koska tarvitsin tuloja aloin perhepäivähoitajaksi kotikaupungilleni. Perhepäivähoidon johdossa oli kuuluisan näyttelijän vasemmistolaisuutta edustava vaimo. Olin lasten kanssa rukoillut ruokarukoukset ja lukenut heille lasten uskonnollista kirjallisuutta. Jouduin eräiden vanhempien taholta puhutteluun. Kotiini tuli tämä johtohenkilö ja lähin perhepäivähoitajien esimies. Puhuttelu oli tiukka, mutta tietysti myönsin kaiken. Lpputulema oli sellainen että voin jatkaa työssäni jos löytyy sellaisia vanhempia jotka hyväksyvät lapsensa hoitooni.

    Olin täysin riippuvainen niistä pienistä tuloista joita lasten hoidosta ja kasvatuksesta sain. Tilanne oli tukala, mutta ph. työn johtaja, itse taiteilijan vaimona, antoi vähän armoa kun näki tekemäni maalaukset seinilläni. Pidettiin lapsille hyvänä kuitenkin että voivat kanssani harrastaa. Uskoani en kieltänyt, mutta lupasin kysyä vanhemmilta saako ruokarukousen lukea. Toisille sopi toisille ei. Kävi kuitenkin niin että kun osa lapsista vietiin pois alkoivat jotkut äidit nimenomaan kysellä ottaisinko heidän lapsiaan hoitoon, siis aivan ruuhkaksi asti. Pihalla minuun luotettiin. Ja niin kävi että sain tehdä työtäni siihen asti kun, tosin hiukan normalia aikaisemmin, terveyteni tähden jäin eläkkeelle.

    Siihen aikaan myös päiväkodeissa alettiin karsia kaikkea hengellistä pois. Ja tässä nyt olemme tänä päivänä. Kuka minun ikäisistäni olisi voinut uskoa mitään tällaista koskaan kokevansa.
    Jumalalle kiitos, että on Tapion kaltaisia uskossa syvästi eläviä opettajia, lasten kasvattajia. Olet Jumalan armosta viisas ja teet työsi hyvin, siitä koituu sinulle ja perheellesi sitä suurempi siunaus! Ole varma siitä Tapio!
    Ystävät, muistetaan jatkuvasti rukouksin opettajia arvokkaassa mutta vaativassa työssään.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s