Luin vanhoja blogejani ja niiden komentteja. Eräässä blogissa (kopio linkin takana http://taivastelua.wordpress.com/2013/01/27/vapauden-uskonto/ ) mietin vapautta runon ja ajatelman muodossa. Käynti vapaa-ajattelijoiden sivustossa ja sieltä löytynyt lähes uskonnollinen eetos herätti ajatuksia siitä, millaisia me ihmiset oikein olemme. Viikko sitten kävin Kalajoella miesten päivillä ja sielä tapasin miehiä, jotka olivat päässeet ulos omasta häkistään vapauteen. Heidän selviytymistarinansa olivat uskomattomia ja kertoivat vahvaa kieltä siitä miten Jeesuksen tulo heidän elämänsä herraksi on vapauttava kokemus.
Seuraavanlaisia ajatuksia nousi tänään mieleen Blogin pohjalta
Vapauden kaipuu nousee ihmisyydestä, kaipauksesta ja sokeudesta jossa elämme. Haluamme päästä eroon siitä toivottomuudesta, kun tunnemme, että horisontin takana ei olekaan mitään. Tuo toivottomuus kylmentää sydämen ja lyö haavoille emmekä näe parantajaa. Emme tunnista enää läheisiämme kun elämä lyö lyttyyn. Jäämme helposti yksin.
Usein tyhjyys ja tunne siitä, että elämä valuu hiekkaan, tulee eteen kun elämässä kohtaa sairautta ja kuolemaa. Nuoruuden ehdottomuus ja kyky painaa kuolema elämän taustamelun sekaan häviää. Ihminen tajuaa, ettei täydellistä tietoa ja vastausta maailmaan tule, vaan päinvastoin, mitä enemmän tiedämme, sitä enemmän tulee kysymyksiä, joihin vain Jumala osaa vastata.
Vaakakupissa toisella puolella on toivo ja toiset ihmiset ja toisella puolella kuristava pimeys. Mutta liikkeelle panevaa voimaa ei löydy omasta sisimmästä. Joku kokee olevansa kelpaamaton, joku vain jää aloilleen ja katoaa.
Vapaus syntyy armon kokemuksesta ja sen antamasta ilosta. Vapaus syntyy siitä, että tuntee sydämessään että on yksi, kaikkien Isä, joka rakastaa, vaikka muut eivät edes huomaa. Silloin elämä voittaa, vaikka muuten on vaikeaa. Jo se tieto, että voimme jättää taakkamme Jeesukselle keventää ja vapauttaa.
Toivomme on Jeesuksessa ja vaikka elämä ei heti kirkastu, kirkastuu se kerran taivaassa…
Jumala istutti meihin vapauden kaipuun, se tunkee läpi koko elämämme, sen voimalla lapsi lyö napanuoran poikki vanhempiinsa ja kirmaa elämän laitumille. Se sama vietti vioitettuna ja vahingoittuneena saa aikaan niin paljon pahaa. Vapauden kaipuu on joskus niin voimakas, että siitä muodostuu vankila jonka seiniin kolhimme ja rikomme itsemme. Tavoittelemme asioita välittämättä mistään muusta. Itsekkyys, nautinnon halu ja omanedun tavoittelu hinnalla millä hyvänsä tuhoaa meidät ja lähimmäisemme.
Rikottu minuus kätkee todellisen vapauden ja vie kyvyn hyväksyä todellisen rakkauden, joka on kaksisuuntaista. Rakkauteen liittyy aina riippuvuus, napanuora ja pelkäämme että sidomme itsemme uudestaan siihen mistä juuri temmoimme itsemme irti.
Kun sielu jää ruumiin vangiksi, vain henki joka nousee lentoon kotkan lailla rakkaitten ylle ja Jumalan kasvojen eteen, voi saada lohdutuksen Jumalalta. Kun avaamme sydämen Jeesukselle, Pyhä Henki alkaa toimia meissä. Hän eheyttää ja parantaa niin että löydämme todellisen vapauden. Silloin olemme vapaita tämän maailman kahleista koska emme ole enää riippuvaisia mistään muusta kuin Jumalasta ja hänen rakkaudestaan.
27/01/2013 10:28
Moi, Tapsa pitkästä aikaa! Hengen vapautesi herätti muistoihin yhden vanhan runoni, joka oli muistaakseni ”Jumalan kansan koti-ikävään”. Vähän on kuin koulupojan runo, jossa riimitkin ovat tallella:
Paha väistyy
Herran tieltä,
riemu täyttää
lauman mieltä.
Eksyneensä
hakee turvaan,
paimen näyttää
merkit taivaan.
Toivosta rikas
Henki väkevä,
rakkaudessa
usko lämpöä.
Herran kansa
ei jää ikävään,
Ristiä saattaa
uuteen elämään.
TykkääTykkää
27/01/2013 10:56
Terve,Mukava kuulla sinusta, olemme siirtyneet kokonaan tänne koska koemme tämän tärkeänä Muut blogi alustat ainkin minun osaltani saavat olla tauolla. Ei mopolla mahdottomia 🙂
Runo kolahti koska se kuvaa hyvin sitä uskoa jonka haluan itsestäni näkyvä ulos, Aina ei jaksa mutta yhteys toisiin nostaa mieltä ja toivoa. Yksin ei jaksa.
TykkääTykkää
27/01/2013 11:16
Tapsa, minustakin tämä on tärkeä foorumi. Pysytään ehkä tiiviimmin itse asiassa. Eikä kilpailla siitä, kuka on uskovaisempi tai opillisempi kuin muut.
Itse olen n äiden runojeni kanssa vielä matkalla. Löydän niille toisinaan sijan sieltä, toisinaan täältä. Runopoluillani olen kyllä edennyt helluntaihin saakka. Ja tuhkakeskiviikosta alkavalle paastopolulle aina Kärsimyksen sunnuntaihin saakka etsin tilaa. Netissä se ei kuitenkaan toimi.
Kommentteina näitä kyllä tulee jatkossakin, kun uskot kohtaavat.:D
TykkääTykkää
27/01/2013 20:41
Mitä tähän voi muuta taaskaan sanoa Tapio, kuin aamen, aamen, aamen. Että iloitsen sinun teksteistäsi ja joka kerta myös liikutun. Luen ne useampaan kertaan ja koko ajan löydän uutta ja syvempää! Olet, niin kuin Psalmi sanoo:” Ihme, suuri ihme”……
Kiitos. Jumala siunatkoon Sinua aina vaan ja edelleen!
TykkääTykkää