Luin vanhoja blogejani ja niiden komentteja. Eräässä blogissa  (kopio linkin takana      http://taivastelua.wordpress.com/2013/01/27/vapauden-uskonto/  )  mietin vapautta runon ja ajatelman muodossa. Käynti vapaa-ajattelijoiden sivustossa ja sieltä löytynyt lähes uskonnollinen eetos herätti ajatuksia siitä, millaisia me ihmiset oikein olemme. Viikko sitten kävin Kalajoella miesten päivillä ja sielä tapasin miehiä, jotka olivat päässeet ulos omasta häkistään vapauteen. Heidän selviytymistarinansa olivat uskomattomia ja kertoivat vahvaa kieltä siitä miten Jeesuksen tulo heidän elämänsä herraksi on vapauttava kokemus.

Seuraavanlaisia ajatuksia nousi tänään mieleen Blogin pohjalta

Vapauden kaipuu  nousee ihmisyydestä, kaipauksesta ja sokeudesta jossa elämme. Haluamme päästä eroon siitä toivottomuudesta, kun tunnemme, että horisontin takana ei olekaan mitään. Tuo toivottomuus kylmentää sydämen ja lyö haavoille emmekä näe parantajaa. Emme tunnista enää läheisiämme kun elämä lyö lyttyyn.  Jäämme helposti yksin.

Usein tyhjyys ja tunne siitä, että elämä valuu hiekkaan, tulee eteen kun elämässä kohtaa sairautta ja kuolemaa. Nuoruuden ehdottomuus ja kyky painaa kuolema elämän taustamelun sekaan häviää. Ihminen tajuaa, ettei täydellistä tietoa ja vastausta maailmaan tule, vaan päinvastoin, mitä enemmän tiedämme, sitä enemmän tulee kysymyksiä, joihin vain Jumala osaa vastata.

Vaakakupissa toisella puolella on toivo ja toiset ihmiset ja toisella puolella kuristava pimeys. Mutta liikkeelle panevaa voimaa ei löydy omasta sisimmästä. Joku kokee olevansa kelpaamaton, joku vain jää aloilleen ja katoaa.

Vapaus syntyy armon kokemuksesta ja sen antamasta ilosta. Vapaus syntyy siitä, että tuntee sydämessään että on yksi, kaikkien Isä, joka rakastaa, vaikka muut eivät edes huomaa. Silloin elämä voittaa, vaikka muuten on vaikeaa. Jo se tieto, että voimme jättää taakkamme  Jeesukselle keventää ja vapauttaa.

Toivomme on Jeesuksessa ja vaikka elämä ei heti kirkastu, kirkastuu se kerran taivaassa…

Jumala istutti meihin vapauden kaipuun, se tunkee  läpi koko elämämme, sen voimalla lapsi lyö napanuoran poikki vanhempiinsa ja kirmaa elämän laitumille. Se sama vietti vioitettuna ja vahingoittuneena saa aikaan niin paljon pahaa. Vapauden kaipuu on joskus niin voimakas, että siitä muodostuu vankila jonka seiniin kolhimme ja rikomme itsemme. Tavoittelemme asioita välittämättä mistään muusta. Itsekkyys, nautinnon halu ja omanedun tavoittelu hinnalla millä hyvänsä tuhoaa meidät ja lähimmäisemme.

Rikottu minuus kätkee todellisen vapauden ja vie kyvyn hyväksyä todellisen rakkauden, joka on kaksisuuntaista. Rakkauteen liittyy aina riippuvuus, napanuora ja pelkäämme että sidomme itsemme uudestaan siihen mistä juuri temmoimme itsemme irti.

Kun sielu jää ruumiin vangiksi, vain henki joka nousee lentoon kotkan lailla rakkaitten ylle ja Jumalan kasvojen eteen, voi saada lohdutuksen Jumalalta. Kun avaamme sydämen Jeesukselle, Pyhä Henki alkaa toimia meissä. Hän eheyttää ja parantaa niin että löydämme todellisen vapauden.  Silloin olemme vapaita tämän maailman kahleista koska emme ole enää riippuvaisia mistään muusta kuin Jumalasta ja hänen rakkaudestaan.