Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Jumalan Sanan ihanuus

6 kommenttia

Mietin otsikkoa vieläkö siihen lisäisin – ja salaisuus? Jätin kuitenkin noin vaan, yksinkertaisesti.

Otsikko on suuri! Se täyttää sydämeni ja mieleni niin että tunnen suorastaan hengästyväni. Sana on ihmeellinen ja ihana. Sana pienellä ja isolla kirjoitettuna, niin kuin piispamme Tapio Luoma puheessaan sanaa käytti ja sen tarkoitusta valotti Tv7 One Way ohjelmassa. Oma tekstini ei siitä synny, mainitsin vain koska usein kirjoitan Sanan isolla, jolloin sen alkuperäinen ja suurin merkitys sanana on Jeesus. Alussa oli Sana…Ihmeellinen, ihana Sana. Sana joka on täynnä rakkautta! Ja armoa, armon päälle.

Aamuvarhain heräillessäni olivat mielessäni sanat:” Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa” ja tiesin että on olemassa joku sellainen laulu, muuta en siitä tiennytkään. Joten päästyäni vähän aamua pidemmälle hain tekstiä googlesta ja löysin sen. Siinä se oli, aamun avaus Pekka Simojoen sanoin ja sävelin:

”Vaikka minä voisin vuoret siirtää,/ enkeleiden kieltä puhuisin./ Mitä muuta olisin kuin tyhjä kulkunen,/ jos rakkautta tuntisi mä en?/ Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa,/ sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa,/ sillä rakkaus on lahja Jumalan.

Vaikka minä saisin kaiken tiedon,/ kaikki salaisuudet tuntisin,/ mitä muuta olisin kuin tyhjä kulkunen,/ jos rakkautta tuntisi mä en?/ Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa,/sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa,/ sillä rakkaus on lahja Jumalan.

Jeesus, sinä lähde kaiken hyvän,/ sinä tunnet meistä jokaisen./ Tule keskellemme nyt, lahjojasi jaa,/ anna meille voimaa rakastaa. Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa,/ sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa,/ sillä rakkaus on lahja Jumalan.”

Voiko enää kauniimmin sanoa? Eivätkö nämä, niin tutut ja monesti Raamatusta luetut sanat aivan järkytä, pureudu luihin ja ytimiin. Voiko mikään olla todenpaa! Vain ja ainoastaan Jumala saa aikaan jotain näin suurta ja ihmeellistä. ”Tule keskellemme nyt, lahjojasi jaa, anna meille voimaa rakastaa” runoilee ja rukoilee laulussaan Simojoki. Tämä voisi olla huoneentaulunanikin, muiden samankaltaisten joukossa, niin että sen aina ohikulkiessani lukisin, näkisin sydämelläni!

Tämä lauluksi tehty Sana, kirvoitti halun lukea Jumalan ihanaa sanaa enemmänkin. Jostain syystä nyt taas aukeaa Jesaja ja sieltä 49 luku ja jo 48: 17-22. Ihmeellistä. En voi lukeakaan kuin pätkittäin, kun pitää pyyhkiä kyyneliä Jumalan valtavan hyvyyden ja suuruuden edessä. Yhtä hyvin Jumala siinä puhuu minullekin kuin kansalleen Israelille. En ole teologi, mutta saan silti lukea sanaa juuri niin kuin se minulle avautuu. Jumala puhuu tavalla ja toisella ja ehkä minulle juuri sillä toisella tavalla?

Todeksi on kuitenkin käynyt se että mitä enemmän luen, sitä enemmän haluan. Haluan kohdata Sanan Elävänä ja saada siitä riemun jota ei mistään muualta ole saatavissa. Riemun joka ylittää kuoleman rajankin ja kaikki inhimilliset esteet. Rukoileminenkin on Sanan vaikutuksesta  saanut myös aivan uuden ulottuvuuden ja ajatella olen ollut ensimmäistä kertaa, lapsuuteni uskon jälkeen, elävän Jeesuksen kanssa tekemisissä kohta jo nelisenkymmentä vuotta? –  Herra tekee uutta. Kun olemme alkaneet kurinalaisesti rukoilemaan tyttäreni kanssa yhdessä, meille on auennut taivas. Emme itse valitse mitä rukoilisimme, paitsi ihan ehkä alussa vain kiitämme ja ylistämme ja sitten Pyhä Henki antaa meille aiheet.. Saamme siis vain kuunnella ja toistaa Hänen sanojaan ja yllättyä siitä rikkaudesta jolla Pyhä meitä koskettaa.

En kirjoita kehuakseni, en todellakaan, vaan rohkaistakseni niitä jotka (mahdollisesti?) ovat tunteneet olevansa yhtä kehnoja, huonoja ja heikkoja juuri rukoilemisen suhteen kuin minä olen ollut… –  Pitää vain alkaa, ei pidä väheksyä itseään:”no, enhän minä nyt mitään ole, on niitä paljon suurempiakin”! Onhan niitä, muta Herra ei katso henkilöön, Hän katsoo sydämeen. Ja HÄN on rikas antaja. Hän tahtoo antaa yltäkyllin, joskus heikolle liikaakin, ei meinaa välillä ihmisenä kestääkään. Jos paikalla on vähän enemmänkin väkeä, sitä suurempi on rakkauden voimakin, sillä ”rakkaus on väkevämpi kuolemaa, sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa, SILLÄ RAKKAUS ON LAHJA JUMALAN”! Lahjoista suurin!

On ihmeen ihanaa että minullakin on mahdollisuus ylistää Jeesusta, Herraani ja Vapahtajaani iankaikkisesti! Saan aloittaa täällä ja jatkaa siellä mihin Hän on mennyt valmistamaan, minullekin, sijaa. Ajatus on käsittämätön mutta minä uskon sen todeksi Jumalan Ihanan ja muuttumattoman Sanan tähden. Kiitos Jumalalle!

Mainokset

6 thoughts on “Jumalan Sanan ihanuus

  1. Kiitos hoitavasta tekstistä Tuulikki. Jatketaan Sanan kirjoittamista isolla S:llä,sille niin ihmeellinen asia on sekin,että meillä on mahdollisuus saada Raamattu käsiimme ja luettavaksemme koska tahdomme. Katselin eilen CafeRaamatusta Matikan haastattelun ja hänen kokemuksensa lähetyskentiltä puhuttelivat .

    Tykkää

  2. Raamattu on kirjojen kirja, senhän me tiedämme ja on todella suuri siunaus että meillä on ollut AINA vapaus lukea sitä. Toivottavasti se vapaus säilyy siihen saakka kun tämän maailman aika loppuu.

    Minuun teki todellakin vaikutuksen tämä Asko Matikka? Hyvää todistusta häneltä.

    Ja tähän tekstiini sain aiheen muutamasta sanasta jotka olivat mielessäni aamulla heräillessä. Eivätkö olekin Simojoen sanat ihanasti muokatut tunnetusta krinttilaiskirjeestä! Muuta en muistanut kuin tuon ”Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa”. varmaan olen laulun joskus ohimennen kuullut ja tässä se nyt on!

    Kiitos kommentistasi jälleen Virpi :-)!

    Tykkää

  3. Siis Korinttilaiskirjeestä.

    Tykkää

  4. Upea tuo simojoen laulu. Ystävä esitti sen yksinlauluna häissämme aikoinaan.

    Tykkää

  5. ILO on myös minun todeta että Jumalan sana on hyvä ja parantava voima kun Pyhä Henki auttaa ja ohjaa ja kirkastaa tuon kirjan sanoman meidänkin päivinä jo monta tuhatta vuotta tämä kirja on olut voimakas tekijä ja voiton tuoja ja siunauksien lähde Jeesuksen veren voiton vuoksi,kiitos ja siunausta,keijo

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s