Viinapiru istui tyhjän lasin reunalla ja katsoi miestä. Musiikki pauhasi taustalla ja ärsytti pirua. Se ei osannut tanssia, vielä vähemmän tätä nykyrenkutusta. Oli se joskus yrittänyt, mutta ei siitä mitään tullut, eihän sitä tietenkään kukaan ollut huomannut, mutta noin periaatteelisesti asia jäi kaivelemaan. Pirulainen havahtui ajatuksistaan, kun mies pyöritteli lasia käsissään. Se tiesi mitä oli tulossa. Ensimmäinen näkäräinen oli saavutanut päämääränsä ja mieli kaipasi lisää. Harmaus oli haihtumassa ukkoparan tajunnasta ja iloisesti hän tilasi lisää konjakkia raskaan työpäivän kunniaksi.

Pirulaisen paras kaveri, Masennus oli jälleen hoitanut homman kotiin. Pitkä ja iloton duunipäivä vaati piristystä ja muutenkin elämä tuntui päämäärättömältä. Aivojen dopamiini tasot olivat alhaalla ja ahdistus pyrki pintaan. Mutta muutama terävä ja jo alkoi aivoissa surrata mukavasti.

Pirulainen hieroi käsiään yhteen, sillä se tiesi, että kerta kerran jälkeen mies tarvitsi useamman paukun saavuttaakseen valaistumisen. Itse asiassa tilanne oli melko hyvällä mallilla, sillä miehen jääkaappiin alkoi ilmestyä kaljapullo poikineen pitkin viikkoa. Mitä nyt pari olutta illassa haittaa ja ruokakin maistui paremmalta oluen kera, mies ajatteli. Ja kyllä se maistuikin. Parissa vuodessa kiloja oli kertynyt vatsan seudulle parikymmentä. Mies oli jo unohtanut miltä tuntui olla pirteä ja levännyt. Masennus ja raskas humala olivat tunneskaalan ääripäät.

Viinapiru oli yhyttänyt miehen tavatessaan Tuomion hengen, tuo tumma-asuinen kaveri oli istuskellut miehen olkapäällä ja kilisytellyt avainnippua, joita se väitti taivaan avaimiksi. Se oli heilutellut nippua miehen naaman edessä perjatai-illan hämyssä. Aikansa se oli ilkkunut ja heiluttellut avaimia ja heittänyt ne sitten kapakan vessanpönttöön, josta mies oli yrittänyt epätoivoisti mutta turhaan tavoitella niitä. Siitä illasta asti oli Viinapiru pysytellyt miehen seurassa ja keksinyt hyviä syitä ilon pitoon ja vahvistanut miehen uskoa siihen, että taivas oli häneltä suljettu ja että ilo oli revittävä nyt, niin kauan kuin henki pihisisi.

Viinapirun ainoa huoli oli enää miehen täti, joka oli ryhtynyt rukoilemaan miehen puolesta. Muut olivat jo antaneet periksi. Se tiesi, että jos täti jatkaisi ja saisi vielä muita mukaansa, sille saattaisi tulla lähtö ennen kuin saisi työnsä päätökseen.