Jokin pitkäaikainen alakulo ei meinaa hellittää otettaan. Itse asiassa se vain lisääntyi kun meitä luotsannut rakas paimenemme on nyt tehnyt päätöksensä siirtymisestään toisaalle. Siihen on syynsä jotka ymmärrämme ja minäkin ymmärrän, mutta kipeää se tekee. Olemme saaneet hänet pitää yhdeksän vuotta ja hän on ollut, ainakin minulle ja tyttärelleni rukousvastaus.

Kaikella on aikansa ja paikkansa, eikä mikään tässä ihmisten maailmassa ole pysyvää –  paitsi Jumalan Sana! Emme saa olla ihmisistä riippuvaisia vaikka kysymys olisi niinkin hyvästä Paimenesta joka meillä on Jumalan Armosta ollut. Silti ihminen on vain ihminen ja saa tuntea surua ja ikävää, kuten mekin nyt. Oli kuitenkin lohdullista kuulla ettei päätös hänellekään ollut helppo, mutta hän sai ja oli saanut lohtua Jumalan Sanasta! Erityisesti Joosuan kirjasta, kohdista joissa Jumala Joosuaa rohkaisi. Joosuan kirja alkaa tällä rohkaisulla ja jatkuu koko kirjan ajan toistuvasti.

Laitan tähän vain yhden kohdan; 1/9:” Muista mitä olen sanonut sinulle: Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra SINUN  JUMALASI, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi”! Voimme yhtyä tähän ja uskoa että näin tulee olemaankin ja toivotamme hänelle runsasta Jumalan siunausta ja ennen kaikkea Jumalan rauhaa ja lepoa sen kutsun ja tehtävän hoitamiseen joka nyt on alkamassa. Myös henkilökohtaiseen elämään.

Olisi viisasta lopettaa tähän, mutta kun aamulla ensimmäisenä oli ajatuksissa sanat: Takaisin Helluntaihin! Jonka jälkeen laulun sanat:” Tarvitsen voimaasi Jumalani, tuon uuden Voitelun Helluntain. Tulkoonpa hiljaa tai myrskyn lailla, tarvitsen Voimaasi Jumalain!” Mikä – tai Kuka on se Voima?  Se on se alkuperäinen ja todellinen Helluntai jonka Jeesus lupasi lähettää ja lähettikin. Hän on Pyhä Henki.  – Takaisin ensirakkauteen! Mikä tai kuka on se ensirakkauden kohde joka muuttaa kaiken entisen uudeksi? Jeesus.!Takaisin Häneen muuten ei jaksa, muuten heikentyy heikentymistään.
Jumala Armahda! Jumala, tahdon Henkesi sateen alle!

”Niin kuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa Sinua Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, Elävää Jumalaa – Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa. Kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni – Miksi murehdit minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa! Sillä vielä minä saan KIITTÄÄ HÄNTÄ minun kasvojeni apua, MINUN JUMALAANI ” ( ps.42:1-3 – 8 ja 12)

Niin. Meidän kappeli oli koti ja meidän Pappimme, vakka olikin nuorempi kuin minä, oli kuin Isä meille. Hänessä on Kristuksen muoto, luonto ja tuoksu. Usein, voin sen nyt myöntää, olisin häntä tarvinnut mutta aina ajattelin jonkun toisen, ja myös perheensä, tarvitsevan häntä enemmän. Ja jonkun sellaisen jolla ei vielä Taivaallista Isääkään ollut. Paljon on hätää maailmassa, paljon tarvitsevia sieluja.

Jotenkin tuli vain aina ajateltua että minun on pärjättävä. Olenhan itsekin saanut olla sielujen hoitajana, joskus vuosiakin joillekin. Nyt ajattelen että joka toisia auttaa saa tarvita itsekin apua. Tämän tahtoisin sanoa hänellekin, vaikka hän sen varmasti muutenkin tietää. Ihminen ei ole robotti eikä kukaan ole ihmistä enempää.
Vaikka hän melkein onkin 🙂 ! Jos vielä, rakas Ari, tätä luet niin tiedät että sydämestäni Sinua kiitän kaikesta mitä olit ja olet, toivottaen Siunausta matkaasi.

Otsikko tulee erään jo aikaa perille päässeen ystäväni lauluksi sävelletystä runosta. Hänen muistokseen ja itsellenikin rohkaisuksi tähän. Kiitos Kalevi että olit taiteilijaystäväni sekä sanan että pensselin kera!

Puhalla Jumalan tuuli, ylitse synnyinmaan. Puhalla valosta taivaan niin että nähdä saan. Heräävän nukkuvat sielut uskossa vaeltamaan.
Puhalla Jumalan tuuli Pyhien joukkohon. Puhalla Gogatan kautta kuolemanlaaksohon. Niin että yhtyisi kaikki Ylistyskuorohon.
Puhalla Jumalan tuuli kaduille kaupunkiin. Puhalla ristiltä Herran, sydämiin kärsiviin. Että he saisivat kerran Juhlihin Taivaisiin.

Aamen!