Lapsiperheissä todellisuutta on se, että pyykkikoppien pohja ei pilkistä ikinä. Toisaalta nykyihmiset pesevät vaatteita ehkä liian usein. Näitä asioita pohdin usein, kun etsiskelen mustille sukille pareja tai metsästän sänkyjen alta vielä jotain kirjavaa vaatetta mukaan koneeseen.

Olen pariinkin otteeseen lukenut, että pyykkiä pestään ihan väärässä lämpötilassa. Ylen uutisessa sanotaan, että ”puuvillavaatteisiin oli annettu 30–40 asteen pesusuosituksia. Hiki ja ja rasva eivät lähde siinä lämpötilassa irti”.

Samaisessa uutisessa kerrotaan tapauksesta, jossa vaatteisiin ommeltiin 30 asteen pesumerkinnät vain siksi, että 40 asteen laput olivat loppu. Mitkähän olisivat seuraukset jollain muulla teollisuudenalalla? ”Laitettiin lentokoneen mukana toisen koneen suihkumoottorien huolto-ohjeet, kun tämän koneen ohjeet olivat loppu.”

Vieläkin suunnitelmallisempaa vilppiä kuuluu olevan: ”Muuten vuosia kestävään paitaan laitetaan alhainen lämpötilasuositus, että se kuluisi nopeammin.”

Vaate kuluu nopeammin, kun sitä ei pestä tarpeeksi kuumassa. Hiki ja rasva jäävät syömään kuituja.

En tietenkään voinut olla vertaamatta vaateteollisuuden edesottamuksia hengellisen maailman asioihin. ”Pese tahrasi lempeästi lämpöisellä vedellä”, supattaa ääni korvassa. ”Kyllä sillä ulospäin näkyvät tahrat lähtevät.”

Hellävaraisen käsittelyn jälkeen ihminen loistaa kesäauringossa, mutta pinttyneet tahrat jäytävät entisellään.

Mikä on oikea pesulämpötila ihmisten omille epäpuhtauksille?
Tai niille epäpuhtauksille, joita maailma on ihmisen koltulle roiskuttanut?
Missä määrin pyykki täytyy pestä itse, missä määrin saa luottaa Suureen Pyykkäriin?

Kuvassa onnellista, riittävän kuumassa pestyä ja raikkaassa ulkoilmassa kuivattua pyykkiä. Huomatkaa, että päällimmäisen pyyhkeen pintanaarmukin on hoidettu asianmukaisesti laastarilla.