Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Vahvan ihmisen teologia

2 kommenttia

Vahvan ihmisen teologia ei kaipaa iankaikkisuutta. Kreikkalaisen filosofian loppuhuipentuma on länsimainen, vahvan ihmisen teologia. Siinä Jumalalla ja iankaikkisuustoivolla ei ole jalan- ja sanansijaa, sillä Jumala käsitteenä on liian suuri tai etäinen jotta hänestä voisi puhua tai edes uskoa hänen olemassaoloonsa. Jumaluus -sana onkin sille parempi tapa ilmaista elämän ja kuoleman herraa sillä se on tarpeeksi persoonaton ja turvallinen ilmaus tiedeuskovalle ihmiselle.

Vahva ihminen kykenee lukemaan raamattua ja löytämään siitä itselleen elämänohjeen ilman että tarvitsee sekaantua  todelliseen persoonalliseen Jumalaan. ”Jumala on rakkaus” termi kääntyy muotoon ”rakkaus on Jumala”. Hänelle kelpaa kaikki rakkauden muodotkin jotka voidaan raamatusta nostaa esiin. Erityisen tärkeää on Agape, jumalinen pyyteettön rakkaus, jolla ihminen voi pelastaa ihmiskunnan ja luonnon tuholta.

Peruskäsitteet kuten armo ja synti kääntyvät myös päälaelleen. Synti on enemmänkin yhteiskunnan rakenteellista vinoutumaan ja yksilön henkilökohtaisen elämän vinoutumia, jotka ihminen voi korjata elämäntapamuutoksella ja muuttamalla yhteiskuntaa. Armo menettää merkityksensä niiltä osin kuin se merkitsee iankaikkista elämää. Armon uusi merkitys onkin yhteisön taholta saatua hyväksyntää ja itsensä löytämistä. Palkinto kaikesta on elämän viisaus ja tyydyttävä tasapainoinen elämä. Kadotus sen sijaan on kosketuksen menettämistä omaan elämän tärkeisiin kiinnekohtiin ja elämän hallinan menettämistä. 

Miten tähän on tultu? Vastaus on yksinkertainen, Raamattu on kertakaikkiaan kirja jota ei voi ohittaa mutta ihmisen joka lähtee liikkeelle siitä, että voin uskoa vain sen mitä näen, on omavoimaisuudessaan pakko hylätä ajatus Kaikkivaltiaasta persoonallisesta Jumalasta ja Jumalanvaltakunnan todellisuudesta. Hengellinen ja maallinen elämä on pidetty toisistaan niin kauan erillään että Jumalanvaltakunnan todellisuus ei enää erotu. Ihmeet ovat liian ihmeellisiä ollakseen ihmeitä. Ne on korvattu sanalla selittämättömät ilmiöt.

Luterilainen kirkkomme on luisumassa vahvan ihmisen teologiaan. Kirkoissamme saarnataan vielä oikein ja hyvin mutta kaikki papit eivät yksinkertaisesti kykene uskomaan niinkuin raamatun sana opettaa ja sitä mitä he seurakunnalle saarnaavat. He eivät voi luottaa siihen että Raamattu on kokonaisuudessaan ja pääsisällöltään Jumalan Hengen inspiroimaa tietoa Jumalasta. Pyhä Henki on heille enemmän hyvää keskittymistä  ja  korkeintaan jotain epämääräistä yhteyttä johonkin jota ei voi muuten tavoittaa.  Kehitys näkyy erilaisina agnostikkoiltoina ja pappien kannanottoina. Erityisen vaikeaa tuntuu olevan niillä jotka lähteneet hyvin ahdaskatseisista Luterilaisista liikkeistä.

Ihmisen teologia on pelottava kädenojennus ihmiselle joka ei pelkää kuolemaa ja vanhuutta, on rakastava ja älykäs ihminen joka porskuttaa elämänsä aalonharjalla yrittäen ymmärtää ilmiötä nimeltä elämä.

Itse en ole kovin vahva ihmisenä, itse asiassa olen heikko ja hauras, kertaalleen rikottu astia, jonka ainoa toivo on iankaikkinen Jumala ja Kristus. Vahvuuteni saan Pyhästä Hengestä joka konkreettisena, koettavana ja persoonallisena voimana pitää minut porskuttamassa elämän vedessä.

Vain Pyhä Henki voi antaa uskon! Ihmisen teologialla mennään siihen asti kun oma pää ja ymmärrys kestää mutta kun niistä ei enää ole apua huudetaan yleensä:- Auta Jeesus!

Ja tiedätkö mitä, Jeesus auttaa eikä käännä selkäänsä huutajalle!

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

2 thoughts on “Vahvan ihmisen teologia

  1. Mahtavaa tekstiä!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s