Sain tänään viihdemyrkytyksen, vaikka ainoa viihde, jota päivän mittaan olen harrastanut, ovat muutamat Facebook-päivitykset. Suunnittelimme erään kampanjakokonaisuuden medianäkyvyyttä. Eteeni avattiin muutaman TV-kanavan ohjelmatarjonta. Ei ole kenellekään yllätys, että tositeeveetä on tarjolla sen moninaisissa muodoissa hirmuisesti. Sarjoja tulee sarjan perään. Väliin mainoksia. Mutta kun koko viihteen kirjo koko harmaudessaan avautui silmieni eteen muutamalla powerpoint-dialla, sain viihdemyrkytyksen.

– Mulle on ihan oikeasti tosi tärkeää katsoa, että minun suosikkini leipoo paremman paakelssin kuin sinun suosikkisi”. Varmistaakseni asian tarun kännykkään ja pudotan sinun suosikkisi ulos koko ohjelmasta. Tämä tositelkkari on niin totta.

En minä ole täysin viihdevastainen. Kuuntelen poppismusiikkia, kun vain ennätän. Enemmän hukkaan aikaani joutavaan FB:ssä roikkumiseen. Skarpattavaa on minullakin. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että joku katsoo telkkarista lempiohjelmiaan. Mutta kun näin TV-tarjonnan edessäni, näin silmissäni myös valtavan määrän ihmisiä tuijottamassa telkkarista kaiken, mitä sieltä valuu.

Yritin keskittyä siihen, miten turvallisuuskampanjamme tavoittaa ihmisiä ja kuinka heihin vaikutamme. En onnistunut.

Minun teki mieli huutaa telkkarintuijottajille hirmuiseen ääneen:
– Mitä te oikein teette?
No, en huutanut. TV-mies ja työkaveri olisivat saattaneet pikkasen pelästyä.

Nyt kun olen pari tuntia toipunut ohjelmatarjottimen annista, minun tekisi mieleen huutaa:
– Mitä te oikein ette tee?
Kumpi on oikeasti tärkeämpää, Tanssii tähtösten kanssa vai tanssii lapsensa kanssa? Putous telkkarissa vai puron lorina lähimetsässä? Big Brother vai Isä Taivainen?

Jos tuijotan telkkaria tai Facebookia kolme tuntia illassa, niin olenko laskenut päiväni oikein? Toivon, että moni muukin saa viihdemyrkytyksen.