”Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi.”
Jos ihminen laittaa oman kuvansa Facebookiin tai ansioluetteloon, hän tuskin valitsee kaikkein epäonnistuneinta kuvaa. Ainakaan hän ei ala muokata kuvaa huonommaksi. Ei ala fotoshoppailla nassuaan possumaiseksi tai säätää kasvojaan vihreiksi. Haastavaan paikkaan laitetaan hyvä kuva.
Joskus joku sanoo Jumalaa julmaksi. Joskus itsekin kummastelen, että onkohan Isä Taivainen nukahtanut tai menettänyt mielenkiintonsa joko koko ihmiskuntaan tai ainakin minuun.
– Hetkinen, kenen kuva minä olenkaan?
Tuskin Jumalan intresseissä on tökkiä kuvaansa parsinneulalla tai suttuisella tussilla. Tuskin Jumala haluaa kiusata lastaan. Jos oikein tarkasti tuumin ja tutkin ympäristöäni, huomaan, että eipä Hän ole nukahtanutkaan. Tässä pari dokumenttia minun tuttavapiiristäni siitä, mitä Hän on tehnyt.
Tämän kaverin polvi on toiminut New Winen jälkeen jo kuukauden reistailematta.
Tämän kaverin pää on fiksuimpia päitä, joita tiedän.
Jumala tietää, että ihminen on haastavassa paikassa. Elämän ristivedossa sukat pyörivät jalassa, mutta Hän haluaa tehdä ihmiselle hyvää.
Hän haluaa palauttaa ihmisen ihmisen kuvakseen, kaltaisekseen.