Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kuutamo-oivallus

6 kommenttia

KuutaloEtelänmaalaisissa runoissa kuulemma kuu seilaa veneenä taivaalla. Semmoista harvoin näkee meillä päin. Täällä juustontekijä on halkaissut juustokiekon ylhäältä alas.

Äsken pyyhälsin viemään siivousrättejä ulos kuivumaan. Sielläpä se vene kuitenkin oli. Kellui taivaan merellä ystäväperheen talon yläpuolella.

Vauhdilla takaisin sisään hakemaan kameraa. Wau, kaverin ääriloistava kamera on minulla vielä lainassa. Nyt otetaan kotikunnaista vuoden maisemakuva. Räps ja räps! Äh, kameran näyttö informoi asiallisesti: ”Ei muistikorttia.” Että osaakin asiallisuus joskus näyttää ärsyttävän keljumaiselta. Kauheaa kyytiä takaisin sisään kaivelemaan muistikorttia kortinlukijasta. Vilahduksessa takaisin ulos.

Taivaan ulappa oli tyhjyydestä sininen.

Pilvethän tietenkin purjehtivat taivaalla niin, että kuusta oli näkynyt vain alapuoli. Ja purjehtivat minun edestakaisin juostessani kuun kokonaan piiloon. Koska siivousrätit oli levitetty ja muutkin hommat hiljalleen hoidossa, jäin odottamaan kuuta takaisin. Juokseminen jäi siihen. Varpaitakaan ei paleltanut, vaikka olin paljain jaloin. Palaisiko vene?

Siinä seisoin. Mietin kaveria, joka harrastaa luontokuvausta. Voi olla jännempää odottaa karhua haaskalle kuin odottaa kuuvenettä. Mutta odottaessa on aikaa ja hiljaisuutta. Voi ajatella. Voi jopa kuunnella.

On Raamatun-kohta, joka usein käy mielessäni. ”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä.” Miksiköhän tästä kohdasta on helppoa lukea vain puolet. Juopottelu vie turmioon.

Huomaan, että töiden alkamisen jälkeen ei blogeja juurikaan ole syntynyt. Itse asiassa tuntuu, että kaikki muu kuin töihin liittyvä aivotoiminta on jäänyt taka-alalle. Eilen minua huvitti toimenkuvani. Kirjoitin yhdyssanaksi kaiken, mitä olin päivän mittaan tehnyt. Ihan mielenkiintoisen tittelin sain aikaiseksi. Minun töihini kuuluu kaikkea mukavaa ja mielenkiintoista.

Kuun yläpuoli alkoi tulla esiin. Ei taida tulla venettä, taitaa tulla juustokupu. Sekin pullistui palloksi. Näppäilin pari kuvaa. Seisoskelin hetken.

”Pitäkää huoli, että arkisen elämän kiiruut eivät turruta teitä.”

Advertisements

6 thoughts on “Kuutamo-oivallus

  1. Turtua= ettei näe niitä ihania asioita, millä Jumala meitä siunaa. Kastepisara kukan terälehdellä, joutsenen lennon kaari, valon kilo veden pinnalla, ensimmäinen kuura nurmikolla, lumihiutaleet, orava lintulaudalla… <3

    Tykkää

  2. Mukava, elämänmakuinen juttu. Mulla on myös kiirehtimisen lisäksi välillä kiusaus kuvata elämää kameralla (vaikka voisi nauttia siitä enemmän ja elää täydemmin ilman kuvia).

    Tykkää

  3. Pekka, sivusin kertomaasi problematiikkaa aiemmassa Miksei voisi vain katsoa -nimisessä tekstissä.

    Tykkää

  4. Elsi, noiden asioiden huomaaminen vaatii vauhdin hiljentämistä. Myös Jumalan äänen kuuleminen vaatii samaa. Onko ”vaatia” edes oikea sana?

    Tykkää

  5. ”Pitäkää huoli, että arkisen elämän kiiruut eivät turruta teitä.”
    Tuo on hyvä muistaa. Onneksi Jumala on luvannut olla meistä mustasukkainen maailmalle:).

    Tykkää

  6. Virpi, tuon lupauksen ainakin minä unohdan helposti. Mitähän se mustasukkaisuus käytännössä tarkoittaa?

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s