Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Hitaammin, syvemmälle, vähemmän

6 kommenttia

WP_20130922_025_01

– Tulin tervehtimään kollegaa, sanoi harmaapartainen mies.

Oltiin tuttavapariskunnan häissä. Minä heiluin kameran kanssa, koskapa olin luvannut kuvata häät. Paiskattiin miehen kanssa kättä. Oli kanadansuomalaisia, sulhasen setä, ja harrasti valokuvausta. Mies kertoi olevansa kuvausmatkalla Euroopassa matolaatikkonsa kanssa.

– Tarkoitus on ottaa kolmetoista kuvaa matkalla, hän sanoi.

Minä vilkaisin omaa kameraani. Päivän saldo siinä kohdalla oli ehkä neljä sataa valokuvaa.

– Kolmetoista?

– Sen verran minulla on filmiä, hän sanoi.

Mies oli rakentanut kameransa itse. Kamera oli musta laatikko, jossa on objektiivi. Laatikkoon voi laittaa laakafilmiä, jossa on valottuvaa pinta-alaa monta kertaa enemmän kuin perinteisen kinofilmin ruudussa. Osaava ihminen ottaa ”matolaatikolla” sellaisia kuvia, että kuka tahansa huomaa, että noissahan on sävyjä.

Minä näppäsin tämän blogin kuvan viime sunnuntaina, syksyisenä aamuna kahdeksan maissa. Kuvassa seisoskelee Aurajoki tyynenä uomassaan. Sumu on hiljalleen haihtumassa. Olin ensin kiivennyt Liedon Linnavuorelle, mutta sieltä ei sumuja saanut ikuistetuksi. Sen sijaan juttelin aamuvirkun hissanopiskelijan kanssa, joka oli juossut aamulenkkiään jo puolisentoista tuntia. Laskeuduimme vuorelta.

– Nähdään! sanoi poika ja jatkoi matkaansa. Minä hyppäsin autoon aamukahvimukillinen mielessäni.

Kilometrin huristelun jälkeen näin tämän kuvan maiseman. Pysäytin auton, loikkasin Hämeen Härkätielle ja nappasin kaksi otosta. Pyllähdys autonpenkille ja kotiin.

Myöhemmin muistin harmaapartaisen kanadansuomalaisen kuvat. Erittäin hienoja! Sitten ajattelin niitä kuvia, joita hän ei ota. Tämä mokoma maailma on niin täynnä kuvia, että määrällisesti ajatellen tänne ei tarvita enää yhtään kuvaa. Laadullisesti ajatellen hyville näppäykselle on vielä tilaa.

Minäkin olisin voinut aamutuimaan parkkeerata auton vähän paremmin johonkin lähimaastoon. Olisin voinut katsella sumuhaituvia hiukan tarkemmin. Olisin voinut sihtailla maisemaa kameran läpi vähän perusteellisemmin.  Jos olisin elänyt sata vuotta sitten, olisin voinut poltella vielä piipullisen ja vasta sitten ottaa kuvan. Usva on kuitenkin kuvaansa tärkeämpi.

Valokuvatakin voisi paljon hitaammin ja vähemmän. Sillä tavalla ehkä pääsisi syvemmälle. Kuvittelen, että mies, joka ottaa reissullaan 13 kuvaa, ehtii nähdä enemmän. Opiskelija, joka juoksentelee pyhäaamupäivät, ehtii varmasti kokea syvemmin.

Jeesuksella oli tarve vetäytyä hiljaisuuteen. Raamattu ei kerro, harrastiko Jeesus hiljaisina hetkinään matolaatikkokuvausta. Ehkä hän istuskeli kivellä tai puun alla ja kuunteli Isäänsä. Minä olen aina ajatellut, että kuvatessa voi kuulla Jumalaa. Mutta se edellyttää, että kuvaa hitaammin, syvällisemmin ja vähemmän.

– Minä otan nyt valokuvaa!

Kunpa muistaisin huutaa näin kaiken maailman vaatimuksille ja kiireille. Hiljentyä ja syventyä homman ääreen.

Mainokset

6 thoughts on “Hitaammin, syvemmälle, vähemmän

  1. Ihana kuva, ihana teksti. Kiitos!

    Tykkää

  2. Hienoja ajatuksia!

    Tykkää

  3. Ehtii nähdä enemmän, kun vain 13 kuvaa. Totta. Ehtii paneutua oleelliseen: Mikä olisi kuvauksen arvoista, jälkipolvillekin säilytettävää. Ydinasioita. Infotulvan, Vapahtajastammekin julistettavan, keskellä olisi tärkeää pitää kirkkaana mielessä se ydin. – Joskus ydin vaatii nopeaa reagointia, kuten tuo hieno aamunusvakuvasi. Pienikin viivyttely voi liikaa.

    Tykkää

  4. Valitettavasti huippuluokan ammattikuvaajiltakin huippukuvan ottaminen tavalliseti onnistuu vain ottamalla valtava määrä kuvia ja valitsemalla niistä. National Geographic-lehden kuvia ihastellaan. Sen toimittaja aikanaan kertoi ottavansa yhtä artikkelia varten 15.000 kuvaa! En tiedä onko kameroiden kehitys pienentänyt tuota tarvittavaa kuvamäärää.

    Tykkää

  5. Kiitos kommenteista!
    Inkarvonen nappasi hyvin sen, mitä yritin tarkoittaa.
    Matti, 15.000 kuvaa yhtä artikkelia varten on hirveä määrä, kun tietää, miten suuri urakka saattaa sadan kuvan läpi käyminen olla. Mutta on totta, että ammattilaiset ottavat paljon kuvia, ja varmaan he toimivat käytännöllisesti ja oikein.
    Minun pointtini tässä oli enemmän se tekemiseen keskittymisen painottaminen. Tyyliin että onkiminen on niin mukavaa hommaa, että sitä kannattaa tehdä vaikka ei saisi sintin sinttiä.

    Tykkää

  6. Otinhan minäkin taannoin noita usvakuvia. Tai merisavu se ilmiö suomenkielis-meteorologiselta nimeltään on. Galaxyn kannella kuvailin, kun muut matkalaiset keskittyivät särpimään aamukaljojaan jättilautan uumenissa. Vain brygan siivellä näkyi toinen maisemanihailija, ehkäpä vahdissa ollut perämies tai peräti laivan päällikkö. Blogissani on ottamistani noin 100 kuvasta julki neljä. Mietin, että jäikö minulta merisavu ihailematta, kun värjöttelin laivan kannella ja takeroin pakkasessa takkuavan digifotoaparaatin kanssa.

    Tapahtui noin 18 vuotta sitten: oli eräät ristiäiset. Olin kameran takana. Mahdollisesti jopa pyysin saada kuvata, koska siten käteni olivat täynnä hyödyllistä työtä, eikä minun tarvinnut osallistua vaivaannuttavaan seisoskeluun muun kastekansan kanssa. Niinhän siinä kävi, että kun pappi lausui päivänsankarin nimen, minä säätelin kameraa ja painelin laukaisinta. (Mikä hetken kertakaikkisuuden riemu filmikameran laukaisemisessa onkaan!) Siinä tiimellyksessä lapsen nimi meni ohi korvieni. Oli kohtalaisen noloa kysellä sitä nimeä muulta juhlakansalta sittemmin. Seuraavassa vastaavassa kekkeruusissa taisin sekä kuvata että soittaa. Tiesin kuitenkin olla tarkkana ja pitää korvani auki asianmukaisella hetkellä…

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s