Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Rakastaako vai vihaako Jumala meitä?

10 kommenttia

WP_20131031_011Minä tyhjennän kaiken vihani sinuun, vasta sitten vimmani kääntyy sinusta pois, minä tyynnyn enkä enää ole vihoissani. Sinä et muistanut nuoruutesi aikaa vaan vihastutit minut teoillasi, ja siksi minä annan sinulle tekojesi mukaan – näin sanoo Herra Jumala. Sinä olet elänyt häpeällisesti, olet syyllistynyt moniin iljettävyyksiin.”

Joskus kun ei ole inspiraatiota, mutta jotain olisi kiva tehdä tai löytää tai kirjoittaa, täytyy kaivella peukalonpaikka. Tuossa ylempänä on paikka, jonka sain. Kuinka ollakaan, se liittyy väljästi problematiikkaan, jota olen ajatuksillani hapuillut.

Olisi valehtelua väittää, että lempeä Jumalamme ei toisinaan olisi ollut melko suorasukainen ja raju ilmaisuissaan ja teoissaan.  Oman kansan nimittäminen portoksi osoittaa suurta kiukkua. Saattaa olla että Isä Jumalalla oli aihettakin äkeyteensä.

Mikä onkaan yhteiskunnan perusyksikkö? Nykyisin ollaan vahvasti sitä mieltä, että yksilö se on, joka jyllää. Minä taas uskallan väittää, että yksilö ei pärjää omillaan. Seuraava pykälä on perhe. Ainakin nykymaailmassa näyttää siltä, että perheetkään eivät oikein voi hyvin. Rakoilevat ja hajoilevat kovin helposti.

Suomen kielessä perhe ja suku erotetaan eri yksiköiksi, koskapa kummallekin on oma sanansakin toisin kuin vaikkapa englannissa. Suku voisi olla jo kestävämpi kokonaisuus. Eikö ideaali tilanne olisi sellainen, että suku pitää yhtä niin myötä- kuin vastamäissä? Olisi laajempaa pohjaa välittämiselle.

Esimerkiksi Venäjällä päätettiin siitä, että suku saatetaan laittaa vastuuseen jäsenensä terroriteoista. Nykylänsimaalaisittainhan ajatus on järkyttävän epäoikeudenmukainen, koska mehän painotamme yksilön vastuuta. Mutta jos ajatellaan, että vastuu kannetaan kollektiivisemmin, niin päätöksessä on ihan järkeä. Suku pitäköön huolta, etteivät sen jäsenet ryhdy ihan mihin edesottamuksiin sattuu.

Raamatussa puhutaan paljon heimoista ja kansoista. Heimothan olivat laajennettuja sukuja, Jaakobin poikien jälkeläisien ryhmiä. Heimot puolestaan muodostivat Israelin (eli juuri Jaakobin) kansan. Tätä kansaa kohtaan Isä Jumala toimi milloin lempeämmin, milloin ankarammin. Riippuen siitä, mikä oli kansan hengellinen tila milloinkin. Tallusteltiinko itse laadittujen tai naapurikansojen ehtojen mukaan vai seurattiinko Isä Jumalan tahtoa.

Olen miettinyt, että mikä on Jumalan tuntemus mitäkin vastuun kantamisen tasoa kohtaan. Nykyään paljon opetetaan siitä, kuinka Jumala lempeästi rakastaa jokaista lastaan. Olen tähän opetukseen taipuvainen jopa uskomaan. Olen nähnyt Jumalan rakkaudesta paljon esimerkkejä ympärilläni.

Entäs jos pompataan ihan siihen toiseen laitaan? Minkälainen rakkaus Jumalalla on mielessään, kun Hän katselee vaikkapa Suomen kansan tekemisiä? Miten suomalaiset kansana toteuttavat käskyä rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken?

Millaisia sanankäänteitä Jumala käyttää Suomen kansasta keskustellessaan arkkienkeleiden kanssa meidän edesottamuksistamme. Olisivatko kielikuvat kenties samaa tasoa, jota Hän käytti kertoessaan näkemyksistään Hesekielin kautta?

Kylläpähän ihmisisätkin saattavat olla kiukkuisia lapsilleen, jos nämä törttöilevät. Eikä kiukku kuitenkaan tarkoita sitä, että isä ei välittäisi. Välittää jopa siinä tapauksessa, että joutuu ryhtymään sanktiotoimenpiteisiin.

Tämmöinen blogi syntyi peukalonpaikan perusteella. Kaikkea sitä kokeekin – siitä huolimatta että uhosin aamupäivällä, että ei minulla tänään muuta.

Mainokset

10 thoughts on “Rakastaako vai vihaako Jumala meitä?

  1. VT:ssä kiivas Jumala kirkastaa kasvonsa omaisuuskansalleen. Omaisuuskansa ja me muutkin ollaan Raamatun mukaan Jumalan mustasukkaisen rakkauden kohteina.
    Olen miettinyt sitä, kuinka kärsivällinen Jumala kanssamme ja kansamme kohdalla on? Lähettääköhän meille profeetan kertomaan ensin, milloin ollaan menty liian pitkälle Hänen rakkautensa koettelemisessa tai kokonaan hylkäämisessä?

    Tykkää

  2. Jumalan rakkaus kulminoituu siihen, että Hän ”tyhjensi kaiken vihansa” Jeesukseen. Ihmiskunta ei sitä täydessä mitassa olisi voinut kestää. Siksi näin on parempi 😉

    Tykkää

  3. Olipa hienoa Juha, että tartuit vaikeaan aiheeseen. Tai ainakin itselle se on vaikea. Mutta väistämätön.

    Tuntuu siltä, että meidän ihmisten on yleisesti ottaen vaikea hahmottaa, miten erilainen on Jumalan viha verrattuna ihmisen vihaan. Itse säännöllisesti saatan unohtaa erotella nämä ja VT.n hurjat kuvat ja puheet ahdistavat.

    Osuisinkohan jotakuinkin ja osittain oikeaan määritelmään jos ehdottaisin, että Jumalan viha on tarkoittu kohdistumaan ihmistä tuohoaviin asioihin, asioihin jotka uhkaavat nykyhetken ja iankaikkisuuden viettämistä Jumalan rakkauden läsnäolossa. Ihmisen viha on paljon lyhytnäköisempää, mutta sillä saattaa olla kauaskantoiset seuraukset.

    Jumala kykeni kestämään Jeesukseen tyhjennetyn vihan. Meidän puolestamme. Itselleni olen selittänyt, että kolminaisuuden tähden Jumala oli osallisena ristillä. Ei kärsinyt sivusta, vaikka Jeesus kantoi Isän hylkäämisen tuskan myös. Näitä uskon paradokseja, joita ei osaa selittää (vaikka näytän yrittävän) On hyvä vain hyväksyä, että näkökykymme on rajallinen. Ja samalla hapuilla ymmärrystä, joka vahvistaa ja syventää kuvaa siitä että Jumala on hyvä, rajaton rakkaus.

    Tällaisia tulee pohdittua. Ja samalla aavistelen, että Jumala haluaa vain olla mutkaton Isä meille.

    Tykkää

  4. Haastava aihe ja viisaita näkölumia.

    Tykkää

  5. Hei, kiitos 🙂 Livautit hankimaiseman minukin alitajuntaan. Miten upea on talvinen heleys lukemattominen hankitimanteineen. Jumala ympäröi hyvyydellään ja kauneudellaan.

    Tykkää

  6. Joskus voi olla rakkaus suurinta silloinkin kun täytyy olla ankara, kun on varoitettava vaarasta, puhuttava ehdotonta totuutta. Ehdoton totuus on vain Jumalalla. ”Minä olen Tie, Totuus ja Elämä” sanoo Jumalan Poika itsestään, käyttäen Jumalallista nimeään ”Minä Olen”!
    Olen ollut nuoresta asti mieltynyt Hesekieliin ja luullut (ainakin) joskus saaneeni tietyn luvun tietyt jakeet omalle kohdallenikin, melkein kuin peukalopaikalla 😉 .
    Kirjoitat mielenkiintoisia ja tuoreita, kiva, jatka rohkeasti 🙂

    Tykkää

  7. Kiitos. Jännittävä kirjo vastauksia. Voi ola, että tämä saa jatkoa.

    Tykkää

  8. Piti vielä palata tähän. Otsikoitu aihe vain sivuaa mieltä sinnikkäästi. Pahoittelut että en osaa tehdä tästä itsenäistä kirjoitusta, vaan pystyn vain nivomaan näitä ajatuksia tähän jatkoksi. Voi olla että pituudeltaan ylittää normikommentin rajan…

    Hiljattain kuulin taas pari väittämää, joilla halutaan piirtää kuvaa Jumalasta huonona ja epäkelpona isänä. Poleemiset toisen tiedon mitätöimiseen pyrkivät vastaväittämät eivät tunnetusti lämmitä sydämiä, mutta en pääse vimmasta yrittää jotain sanoa näihin kahteen allaolevaan sitaattiin.

    ”Vanhan Testamentin hirvittävä Jahve, joka antaa lapsilleen kivun.” Näin todennut ihminen ei ilmeisesti hyväksy kertomusta syntiinlankeamuksesta kuvaamaan ihmiskunnan alamäkeä. Jumalan kuvaksi luotu kaunis ja taidollinen ihminen, johon Jumala oli tyytyväinen, sai yhden suojelevan ohjeen, joka kaiken sen runsauden ja ylenpalttisuuden keskellä oli yksi käsky liikaa.

    Kaikkivaltiaalla Jumalalla on omat säädöksensä, joiden syistä pieni ihminen ei voi saada kokonaiskäsitystä. Tuon yhden ohjeen rikkomisen seurauksena ihminen toi elämäänsä läpi sukupolvien jatkumon kumuloituvan pahuuden. Vanhan Testamentin hirveydet ovat ihmisten tekoja. Pahuus ei ole Jumalan tahto. Meille on suotu valtavasti suojaa ja huolenpitoa. Enemmän kuin huomaammekaan.

    Vanhassa Testamentissa annetut ohjeet hävittää joitain kansoja kuulostavat tolkuttoman brutaalilta. Entäpä jos Jumala tunsi omansa paremmin kuin nämä itse. Tiesi että juutalaiset alkaisivat kuitenkin noudattaa pakanakansojen tapoja, joita olivat muunmuassa omien lapsien uhraaminen elävänä jumalilleen. Toivottavasti kukaan ei nyt sano, että niinhän Jumalakin teki omalle pojalleen. Ihmiset uhrasivat pieniä viattomia lapsia. Jeesus meni ristille vapaaehtoisesti (kuulostaa kevyeltä, en tarkoita etteikö tuska olisi ollut sietämätön) Jumala ei koskaan aikonut jättää Poikaansa kuolemaan. Pyhä Henki nosti Jeesuksen kuolleista. Voitto oli sanoinkuvaamaton.

    Läpi Vanhan Testamentin historian Jumalan ja juutalaisen kansan välisessä suhteessa on ilmeistä Jumalan huolenpito, leppyminen, rakkaus kaiken sen tuskan ja turhautuneisuuden lisäksi, jota Jumala osoittaa, kun kansa ei halua pysyä Hänen suojeluksessaan vaan jakuvasti niskuroi ja lipeää pois.

    Raamatun kielenkäytössä sanat vihata ja rakastaa eivät ole puolihallisemattomia voimakkaita tunnetiloja. Vihata kuvastaa välinpitämättömyyttä, haluttomuutta enää huolehtia ja rakastaminen huolenpitoa, välittämistä – sitä että ’katsotaan perään ettei toiselle käy hassusti’.

    ”Vanhan testamentin Jahve on nomadien (paimentolaisten) kyläjumala” Niin… Ihmiskunnan historiaan mahtuu paljon uskontoja, uskomuksia, jumalia, jumaluuksia. En vain näe yhtään toista Jumalan rakkautta kuvaavaa vastaavaa kirjoitusta, joka olisi ensin kulkenut perimätietona sukupolvilta toiselle ja sitten säilynyt kirjoitettuna tekstinä näin ainutlaatuisena levinneisyydeltään. Raamattua on silvottu, poltettu, analysoitu riipin raapin tyhjiin ja arvottomaksi. Silti se ei ole hävinnyt, vaan jatkaa levinneisyyttään. Sen kunnia ei kuole. Sen säteilemä rakkaus ei kuole.

    Mutta, entäpä jos onkin olemassa jokin salatieto, jota ihmiset eivät vain vielä ole havahtuneet huomaamaan, jokin joka vielä nostaa päätään ja pelastaa ihmiskunnan sen pahuudesta. Tähän mennessä elitisoitu salatieto ei ole tuonut ihmiskunnalle rauhaa. Kaikki ’uudet tietoisuudet’ ovat kaatuneet mahdottomuuksiinsa, mutta Jeesus on pysynyt. Hän on tie, totuus ja iankaikkinen elämä. Onko tämä alentavaa? Loukkaako jonkun ihmisyyttä ja älyllisyyttä se, että Jeesuksen ihmeellisessä persoonassa on jo vastaus? Jeesus ei loukkaa. Ihmistä itseään loukkaa hänen taipumaton, kova ylpeytensä. Meitä kaikkia kun siihen notkahdamme. Mutta yksikään ihmisen notkahdus ei ole Jeesuksen ystävyydelle ongelma, kun ihminen vain itse haluaa olla valossa ja rehellinen. Jumala ei vihaa yhtään ihmistä. Sillälailla kuin me vihan käsitämme.

    Tykkää

  9. Huomasin kerran, että johonkin blogiini on tullut pitkä kommentti. Nyt lopulta löysin sen ja luin. Kiitos Marianne.
    Tämä nousi vahvimmin esiin: ”Raamatun kielenkäytössä sanat vihata ja rakastaa eivät ole puolihallisemattomia voimakkaita tunnetiloja. Vihata kuvastaa välinpitämättömyyttä, haluttomuutta enää huolehtia ja rakastaminen huolenpitoa, välittämistä – sitä että ‘katsotaan perään ettei toiselle käy hassusti’.”

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s