Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Entäs jos löytäisimme Raamatun vasta nyt?

3 kommenttia

IMG_20130320_223241Miltä näyttäisi seurakunta, joka löytäisi Raamatun vasta nyt ja alkaisi toimia sen opetuksen mukaan. Kuinka he lukisivat siitä Jumalan olemuksen ja perustaisvat seurakunnan Apostolien tapaan ja Paavalin ohjauksessa.

Kun he kokoontuisivat viikottaiseen juhlaan, olisiko heillä liturgi, joka messuaisi valkoiselle öylätille ja tilkalle viiniä. Tuijottaisivatko he toistensa niskoja hiljaa ja hartaasti. Hiljentyisivätkö he hiljaisuudessa rukoukseen yhdessä, mutta kukin silti yksin. Hankkisivatko he kalliit urut pauhaamaan juhlavuutta ja hienot asut erottamaan paimenen muista. Miten he ylevöittäisivät mielensä kunioittaakseen Herraa. Säveltäisivätkö he keskiaikaisia hymnejä, voidakseen laulaa Jumalalle?

Mieti ystäväni hetki ja ajattele, miten toimisi seurakunta, joka haluaisi kutsua messuun ihmiset, jotka ovat vieraantuneet Raamatusta ja Jumalasta! Tarkoittaako Raamatun kehoitus  ryhtyä yhteiseen kokoukseen ja leivän murtamiseen Luterilaista messua, jossa kaikki tuntuu tähtäävän siihen, että jokainen olisi yksin niin ettei edes ehtoollisella tarvitse kohdata toista jos ei halua.

Tätäkö  Jeesus tarkoitti?

Minä näen Jeesuksen kädessä ison leipäkimpaleen ja astian verenpunaista herkullista viiniä, ruokaa ja yhdessä oloa. Kunnon pippaloita ja juhlia. Toisten kohtaamista ja riippuvuutta muista ihmisistä niin, että syntyy Seurakunta joka ei saa kyllikseen yhdessä olosta, armolahjoista ja toisten palvelemisesta, koska Pyhä Henki täytää, ravitsee ja palkitsee heidät aina, kun he ovat yhdessä.

Kun ihminen löytää Raamatun tuoreena, siitä on pönöttäminen kaukana! Mutta missä kohtaa se pönöttäminen alkaa? Onko siitä jokin ohje Raamatussa? Usein kun me menemme kirkkoon, katsomme paheksuvasti  ilakoivia tai itkeviä lapsia, jotka häiritsevät hiljentymistämme kun emme voi keskittyä rukoukseen? Nyrpistämme nokkaamme kun haistamme takarivissä haisevan puliukon, joka on tullut lämmittelemään ja odottamaan kirkkokahvia. Meille vieraat elementit kiusaavat meitä ja emme kykene keskittymään. Mutta eikö hiljentymistä ja yksityistä rukousta voi harjoittaa aivan yksin  omassa kammiossa. Messussa voisimme liittyä lasten riemuitsevaan joukkoon, olemmehan pelastettuja varmalta kuolemalta. Yhdessä voisimme jakaa sen mitä Jumala on hiljaisuudessa puhunut.  Eikö siinä ole aihetta iloon. Miksi emme voi itkeä suureen ääneen suruamme kirkossa, jossa olisi lohduttajia. Surra niin että sali raikuu. Eikö kirkkon mahtuisi itkupotkuraivarimme, koska sielä olisi tyynnyttäjämme ja sielä saisimme rauhan. Emmekö voisi nauraa, iloita ja laulaa hyvää oloamme yhdessä, onhan jaettu ilo moninkertainen. Miksi olemme käsittäneet kaiken niin, että yhteisestä juhlasta on tullut jotain aivan muuta.  Toki ymmärrän messun rakenteen ja sen, että siellä on kaikki tähdelliset asiat huomioitu, mutta silti sen kaavamaisuus vaatii melkoista teologista ymmärtämystä, jotta ulkopuolinen voisi päästä sisään. Vakituinen messuvieras ei ehkä löydä itseään tästä tekstistä ja loukkaantuu. Se ei ole kuitenkaan tarkoitukseni. Tarkoitukseni ei ole myöskään muuttaa evenkeliumia. Tarkoitukseni on ravistella ja herättää meidät ymmärtämään, että messukin on vain aikansa lapsi, mutta ei välttämättä enää kaikkien tämän ajan ihmisten juttu.  Ehkä tarvitsemme messun rinnalle jotain uutta, jotta nouseva sukupolvi löytäisi jotain vanhaa ja ikuista.

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

3 thoughts on “Entäs jos löytäisimme Raamatun vasta nyt?

  1. Varsinaisissa kirkkorakennuksissa varmaan näin onkin, ainakin hyvin vanhoissa aikansa tapojen mukaan rakennetuissa. Muissa seurakunnallisissa tiloissa, kuten kappeleissa, voi hyvin olla toisin. Meillä ainakin näyttää olevan.

    Sen lisäksi, että meillä pidetään lapsista ja lapset saavat olla lapsia koko Jumalan palveluksen ajan, on seurakuntalaisia eri maista. Kukaan ei, jos tilanne on herkkä, näytä häpeävän ilon eikä surun kyyneleitäkään.
    Edelleen meillä käydään usein vuoropuhelua ”messun” aikana niin että pappi ja seurakuntalaiset keskustelevat keskenään jne.
    Kirkkokahvit ovat aina ja sen aikana harjoitetaan ”seurustelun sakramenttia”, tosin osallistuminen näihin on täysin vapaaehtoista ;)
    Jos huomataan jonkun vieraamman istuvan kahvipöydässä vastapäätä, otetaan häneenkin kontakti. Paljon on myös pienpiiritoimintaa vapaaehtoisvoimin, joissa seurakuntalaiset kantavat vastuuta. Kaikki siis aika hyvin meidän ev.lut yhteisössämme?

    Kukapa osaisi vastata tuohon, jos vasta nyt löytäisimme Raamatun? Varmaankin kokisimme samaa kuin alkuseurakunta, olisimme aivan riemuissamme ja intoa täynnä. Kaikki me varmaan haluaisimme nytkin elää täynnä Pyhää Henkeä iloiten, kiittäen, ylistäen, palvellen Jumalan seurakuntaa ja – rakastaen.

    Mutta mitä voi ihminen? Voiko ihmisellä olla minkäänlaista avainta tai osuutta siihen että Pyhä Henki pääsisi uudistamaan kaiken! Ennen kaikkea ihmisten uskon Elävään Jumalaan Jeesukseen, ja vapautumaan kuolleista kaavoista? – Mikä se voisi olla?

    Tykkää

    • Ihminen luo aina kaavoja ja organisaatioita, mutta meillä tulisi olla kyky myös uudistua niiden suhteen. 25-35 vuotiaat ovat vieraantumassa kokonaan Kirkosta ja seurakunnista koska se ei tarjoa sellaista toimintaa joka kulttuurillisesti ja kielellisesti avautuisi heille. Me jotka olemme systeemissä sisällä osaamme löytää Messustakin sen olennaisen. Lisäksi on seurakuntia joissa osataan toimia oikein ja kohdata ihmisiä aidosti jo olemassa olevissa puitteissa. Mutta miten kohdata ne jotka eivät tule kirkkoon?

      Tykkää

  2. Tapio. Sen verran vielä lisäisin tähän että merkitystä on myös papilla/kappalaisella joka seurakunnassa virassa on. Ei meilläkään ennen, nykyistä kappalaistamme joka on uskovainen mies, ollut sellaista lämpöä ja spontaaniutta kuin nyt on. Se vaan on jo unohtunut tässä lämmössä ja ”vapaudessa” jossa voimme jopa saarnan aikanakin nauraa jos siltä tuntuu.
    Kun täälläkin näitä kirjoituksia on, joissa on arvostellaan kirkon toimintaa ja tunnetaan kaipausta paremmasta, ajattelin kertoa että toisinkin voi olla.

    Ei aina tarjolla oleva tapahtumien runsauskaan vastaus liene, vaan se Henki mikä yhteisössä vallitsee. Ihmiset tulevat sinne missä on hyvä olla. Oletan ja toivon että hyvä leviää ihmisten mukana seurakuntatilojen ulkopuolellekin kutsuvana. Meistähän se paljon on kiinni, ja kuitenkin Vain Jumalan Henki saa ihmiset etsimään – ja löytämään sen kaikkein kalleimman, Jeesuksen Kristuksen pelastajan, parantajan ja elämän antajan.

    Usein minusta tuntuu siltä että juuri minä edustan, varsinkin teksteissäni, niitä vanhanaikaisia joiden sanotaan karkottavan nykyajan ihmiset pois uskon/kirkon piiristä? Rukoilen ja toivon ettei niin olisi, en vaan osaa tämän ajan kieltä.

    Muistat varmaan minun kirjoittaneen aikoinani että minun ”Isän kieleni” on (se vihonviimeinen) ”Kaanaan ”kieli. Minulle se kuitenkin on rakas, sillä kielellä minä osaan kaikkein tärkeimmän. Olisin epäaito jotenkin muutoin.
    Toivottavasti joku ystävällisesti kertoo minulle kun on aika poistua näistä piireistä/kuvioista vanhanaikaisuuteni ja kielitaidottomuuteni tähden, jos en sitä itse tajua. Tarkoitan tätä blogitaivasta. Kiitos. ;)

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s