Tämän hetkinen avustajani on noin pari vuotta sitten muuttanut perheineen Suomeen. Olemme käyneet hänen kanssaan mielenkiintoisia keskusteluja. Huomaan kuinka vaikeaa on todella ymmärtää toistemme kulttuuritaustoista nousevia käsityksiä. Kun yhteistä kieltäkään ei ole kuin auttavasti, saamme nähdä vaivaa yrittäessämme selittää asioiden ”perusluonteen”. Suurin ongelma on uskoa koskevissa asioissa. Hän on kuitenkin näistä kiinnostunut.
Suurin osa meistä suomalaisista lienee syntyneet ev.-luterilaisina, vieläkin. Kuinka selittää ettei kirkkoon kuuluminen, kansana, todista siitä että kaikki uskovat oikeasti siihen mitä Raamatussa on kirjoitettu. Tai miksi on niin monenlaista uskoa,- mitä on helluntailaisuus, vapaakirkollisuus, katolilaisuus jne. Babtismista hän tietää jotain, koska Virossa on ollut sen suuntaisia opettajia. Ei auta muu kuin yrittää kertoa omia kokemuksiaan ja sitä tietoa mikä itsellä on.

Minäkin synnyin ”luterilaiseksi” ja sellainen olin 27 vuotiaaksi – ja olen taas. Lapsesta asti vietiin kirkkoon ja minä olin pitkään lapsen uskossani, varmaan rippikouluikään asti ja sen jälkeenkin. Pidin itseäni hyvänä ihmisenä ja uskon oppiani oikeana, ainoana oikeana, jos sitä sen pitemmälle edes ajattelinkaan kun en oikeastaan muusta tiennytkään koska olin siinä suhteessa niin tynnyrissä kasvanut. Kyllä minä uskoin Jumalaan aina. Piti kuitenkin tulla sellaiset vuodet joista oli pakko sanoa etteivät ne minua tyydyttäneet. Itse asiassa kauhun vuodet. Siinä vaiheessa, oikeasti henkeni hädässä, pelossa ja häpeässä en osannut hakea mitään ulkopuolista apua, vaan tartuin Raamattuun viimeisenä oljenkortenani. En yhtään ymmärtänyt mitä minulle tapahtui kun luin vain sen mikä sattui eteeni avautumaan ja se oli Johanneksen evankeliumi. Kun tulin kolmanteen lukuun minä heräsin. ”Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Ja siitä eteenpäin ahmin kuin nääntyvä Eläviä Sanoja jotka muuttivat elämäni suunnan.

Naapurissa asui helluntailaisia, joista en ollut koskaan kuullutkaan, ja jotka olivat kovia todistamaan, ajattelin että kysyn heiltä osaavatko selittää mitä minulle on oikein tapahtunut? Kerroin että oli lukenut Raamattua ja sitten tapahtui jotain, ”mistäs kohtaa luit”? ”Johanneksesta”. Ja niin minun annettiin ymmärtää että olin kokenut suuren ihmeen elämässäni. Sen tulin totisesti myös kokemuksen kautta tietämään ja uskomaan ja sitä tietoa vaalin ilona sydämessäni suuren hämmästyksen vallassa.
”Sinä olet uudestisyntynyt”. Se oli siinä. ”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee: Näin on jokaisen Hengestä syntyneen”. Siitä alkoi minun sisäisen ihmiseni uusi elämä. Sanon näin koska ymmärsin heti etten voinut alkaa ulkoisesti kodissani ”todistamaan”. Ja muualle en päässytkään. Noin 20 vuotta olin sitten enemmän ja vähemmän pakotettu elämään salaa uskovaisena ja salaa käymään uskovaisten kokouksissakin. Pääsin todistamaankin ja pihalla lastani ulkoiluttaessa kertomaan halukkaille sieluille Jeesuksesta. Jumala teki ihmeitä kauttani ja vahvisti uskoani, mutta Ennen kaikkea Hänestä, Jeesuksesta, tuli opettajani, tukeni, lohduttajani ja koko elämäni. Hän on ollut ihmeellinen neuvonantaja vaikka olenkin elänyt ”ulkopuolella” kaikkien leirien. Häntä ei pitele ihmisten asettamat muurit.

Sitten tulivat Amerikan muodin tuulet helluntaiseurakuntiin ja minä en sopinut niihin raameihin. En ollut saanut rukousvastauksina mieheni pelastumista enkä ruumiin terveyttä, elin köyhänä jne. Tyttäreni kasvoi teini-ikään eikä löytänyt myöskään paikkaansa menestyneitten uskovienkotien nuorten ja lasten parista. Kontrasti meidän ja heidän perheidensä välillä oli liian suuri. Palasin takaisin isieni kirkkoon. Kun nyt jälkeenpäin olen saanut kaikkeen tapahtuneeseen etäisyyttä olen vakaasti sitä mieltä että olen tarvinnut kaiken kokemani, olen ollut Jumalan johdatuksessa kaikesta huolimatta. En olisi se mikä nyt olen ilman kaikkia vaiheitani. Siunaukseksi koitui monella tavalla tuo helluntai aikanikin, kiitos Jumalalle, vaikka rankkaa olikin, mutta eikö elämä aina ole?

Niin kuin ensimmäisten ihmisten oma pukeutuminen ei riittänyt Jumalalle, niin ei riittänyt minunkaan omat tekeleeni vaan Jumalan piti pukea minut ylhäältä ja valaista minulle Kristus Pyhän Henkensä kautta, että näkisin ja ymmärtäisin oman riittämättömyyteni ja Jumalan Lahjan, iankaikkisen elämän Jeesuksessa Kristuksessa. Olen kiitollinen Jumalalle, sanomattoman kiitollinen, että Hän on ollut lohtuni, tukeni ja valoni. Pyhän Hengen osallisuus on ollut niin valtava elämässäni että se on ihme. Elämän suurin ihme onkin se että ihminen saa syntyä uudesti ja tulla tuntemaan elävän Jumalan joka antaa kaiken mitä ihminen tarvitsee, ja ennen kaikkea pitää omistaan niin huolen ettei näiden tarvitse koskaan pelätä hylkäämistä.

Nyt me elämme, kaikesta kuohunnasta huolimatta, ihanaa aikaa. Pinnan alla Jumala luo koko ajan uutta. Uskovien väliset rajat murtuvat, rakkaus ja anteeksianto, armo ja Hengen voima yhdistävät yli kaikkien rajojen ja me saamme tunnistaa toisemme siinä Hengessä joka on Isän ja Pojan ja joka on meihin vuodatettu ja joka meissä asuu. Voimme jäädä omiin seurakuntiimmekin, mutta voimme lähteä poiskin, kunhan vain olemme kuuliaisia Jumalalle ja vilpittömästi etsimme ja kyselemme Hänen tahtoaan elämässämme. Uskon johdatukseen, uskon että Jumala näyttää meille tiemme. Pääasia on seurata Jeesusta, se tie vie Isän kotiin. Ihanaan kotiin. ”Minun isäni kodissa on monta huonetta…” Sitä kohti, yhdessä, katse Kristuksessa. ” – Kristus teissä, kirkkauden toivo. Häntä me julistamme neuvoen ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa” Kol.1:27-28
Joka haluaa lukea enemmän tätä samaista lukua suosittelen Paavalin kirjettä kolossalaisille etenkin 1:13-29
Herra siunatkoon sinua sanansa kautta!