Vaimo ei halunnut käyttää kaupasta tuotua tomaattimurskaa. Perustelu kummastutti alkuun minua:

– Tomaatit ovat Napolista.

Tiesin, että Napoli on eksoottinen paikka esimerkiksi jätehuollon logistiikan suhteen, mutta miten tomaatit voivat olla käyttökelvottomia.

– Napolin maaperään on haudattu ydinjätettä.

Lasagnen valmistus oli vaakalaudalla. Piti oikein alkaa googlata myrkkyasiaa. Toden totta, Yle uutisoi marraskuun alussa, että italialainen herraseurue on tehnyt jätebisnestä. ”Italian suurimman ympäristöjärjestön Legambienten tutkimusten mukaan pelkästään vuoden 2010 aikana Italiaan maaperään haudattiin yli kaksi miljoona tonnia myrkkyjätettä”, kertoo uutinen.

Napolin seudulla jätteitä on haudattu yli 20 vuoden ajan. Seutu ei ole harvaan asuttu – kolme miljoonaa ihmistä elää myrkkyjen vaikutuspiirissä. Alueella ihmisten syöpäkasvainten määrä on lisääntynyt yli 40 prosentilla. Jätebisnestä pyörittäneen pomon mukaan seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana kaikki seudun asukkaat tulevat kuolemaan jätemyrkkyjen vaikutuksesta.

Voi olla, että rikollisjärjestön pomon skenaario ei ole tieteellisen tarkka, mutta varmasti suuntaa antava. 40 prosentin lisäys syöpäkasvaimissa on melkoinen. Mitä muita tauteja ja oireita myrkyt aiheuttavat syövän lisäksi? Miksi aiheesta ei ole juurikaan uutisoitu? Onko niin, että kahdenkymmenen vuoden päässä odottava kuolema on niin kaukana, että siihen ei osata reagoida? Tänään popsin pastaa tomaattikastikkeella ja elän oman arkeni selviytymistarinaa. Ylihuominen pitää kyllä huolen itsestään.

En tiedä, onko juuri Napolin tilanne juuri niin hälyttävä kuin harvat suomeksi julkaistut uutiset antavat ymmärtää. Dokumenteista olen nähnyt ja lehtijutuista lukenut, että ihmiset eri puolilla maailmaa elävät vastaavien myrkkypommien ympäröiminä. Napolin tapaus kosketti minua, koska Napoli on meidän koti-Euroopassamme.

Kaikista varoituksista huolimatta me ihmiset tuotamme hirveät määrät jätettä ja myrkkyjä, joita loppusijoitetaan laillisin ja laittomin keinoin seurauksista piittaamatta. Kulutamme hyödykkeitä ja tuotamme ongelmia. Puheet katastrofeista, jotka uhkaavat parinkymmenen vuoden päästä, eivät heilauta.

Lasagne valmistui keittiössämme. Työpöydällä seisoskelee yhä kolme avaamatonta säilykepurkillista eurooppalaista tomaattimurskaa. Nojaan työpöydän reunaan ja mietin:

– Jos kaksikymmentä vuotta on liian pitkä aika hahmotettavaksi, niin ei ole ihme, että ikuisuus jää täysin hahmottomaksi.