Himos Areenan sisällä on pimeää. Dokumentti Nefarious alkaa piirtää kuvaa todellisuudesta, jonka pimeys on käsinkosketeltava. Lapsia, nuoria naisia, väkivaltaa, mielen ja ruumiin murtamista. Katson jonkin aikaa kyynelten virratessa. Kuvottaakin. Odotan että filmi etenee hieman rauhallisempaan vaiheeseen ja käyn ulos aurinkoon hetkeksi. Helpottaa.

Ja sitten on taas päästävä näkemään lisää. Ihmiset istuvat hiljaa. Ei rapise karkkipussit. Toisenlainen elokuva, vainnettujen ääni puhuu meidän keskellemme: ”Rukoilen Jumalaa joka päivä, että pääsisin pois täältä.” Joku on joskus karannut ja saatu kiinni. Järjestäytyneen mafian kosto on raaka.

Länsimaissa prostituoituna toiminut nainen kertoo, miten hän lapsena joutui toistuvasti oman perheen sisällä hyväksikäytön kohteeksi. Neljäntoista ikäisenä joku tarjosi hänelle rahaa. Tyttö oli ollut ihmeissään: ”Miten joku voi maksaa siitä, mikä aiemmin on otettu väkisin.” Murrettu mieli ei osaa kuin jatkaa oman elämänsä murtamista.

Aina joku ihmiskaupan ja seksiteollisuuden uhreista saadaa pelastettua ja heitä yritetään auttaa terapialla, uuden identiteetin rakentamisessa, Jumalan hyvyyden eheyttävän voiman kohtaamiseen. Joissakin syntyy voima auttaa toisia. On ihmeellistä katsoa näiden pelastuneiden kasvoissa toivoa, päättäväisyyttä ja iloa hyvyydestä. Se antaa voimaa. Ilman toivoa ei voi rukoilla. Siksikin olen pyytänyt viime aikoina, että Isä antaa toivon.

Astun vielä toisen kerran ulos kesken dokumentin Areenan edessä olevalle terassille. Yhtäkkiä silmänurkassa kiemurtelee. Punaisen seinän vierustalla kovaa betonia pitkin matelee kyy. Anteeksi kovasti kaikki kaikenlaisia eläimiä rakastavat, mutta inho ja adrenaliini nousevat – äkkiä joku saatava hätiin. Kolme miestä sen piirittävät ja hoitelevat. Olen helpottunut. Alueella on satoja lapsia, useita lemmikkejä, tuhansia ihmisiä kaikenkaikkiaan. Myrkkykäärme kyllä tuplasi järkytyksen. Mistä ihmeestä sekin keksi lähteä luonnollisen ympäristönsä ulkopuolelle.

Palaan katsomaan dokumentin loppuun. Ilman Jumalaa en olisi kestänyt katsoa näiden ihmisten todellisuutta, joille se on pimeys, josta he eivät pääse pois ilman ihmettä, ilman ulkopuolisten havahtumista, rohkeutta, oveluutta. En osaa rukoilla kuin Jumalan käsittämätöntä lohtua näille uhreille ja lisää niitä, jotka Jumala varustaa ja lähettää avun kanaviksi. Pahuus, valhe ja kuoleman uhka ovat sielunvihollisen muureja, jotka eräänä päivänä murtuvat. Rukoilevia sydämiä, liikkeelle lähtevää tiedostamista, toivoa, toimintaa, viestikapulan kuljettamista.