Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.”

Edellä oleva Raamatun kohta kuvaa yhteisöä, joka elää ja toimii Jumalan johdatuksessa. Pyhän Hengen vaikutus näkyy heissä niin, että muu ympäröivä yhteisö näkee sen ja hyvyys, joka heijastuu ihmisistä vetää uusia ihmisiä mukaan. On tärkeää tietää mihin he liittyivät. Eivät kirkkoon vaan seuraamaan Jeesusta. Seurakunta ei ollut mikä tahansa yhteisö vaan se oli heille Jumalan valtakunta, jossa oli läsnä Jumalan Henki. Jumalan voima oli läsnä yhteisössä ja yhteisöllisyys merkitsi heille mahdollisuutta elää Jeesuksen läsnäolossa.

Vaikka maailman aika on muuttunut on ihminen edelleen sama ja aivan samat ilmiöt vaikuttavat tämän päivän maailmassa. Se ympäristö, jossa itse elän ja toimin maallikkona on tavallinen suomalainen maalaisseurakunta, jonka perinteet ja toiminta on kohtuullisen monipuolista, mutta itse ydin, Jumalanpalvelus elämä, on aivan samassa jamassa kuin muualla  Suomessa. Myös aktiivisten seurakuntalaisten joukko on sangen pieni suhteessa koko jäsenistöön. Seurakunnan jäsenyydellä on kuitenkin merkitystä ihmisille ja sen palveluita pidetään edelleen tarpeellisina.
Kaupunki ympäristössä tilanne on hieman erilainen yhteiskunnan moniarvostuminen näkyy selvemmin. Mutta kaikille seurakunnille yhteistä on se, että ne ovat menettäneet kyvyn kohdata ihmiset henkilökohtaisesti. Syy ei ole työntekijöissä tai edes Kirkossa vaan meissä ihmisissä itsessämme. Jos katsomme tuota yllä olevaa raamatun kohtaa se osoittaa että ihmiset olivat yhteydessä toisiinsa koko ajan ja se tapahtui seuraamalla Jeesusta ja kuuntemalla Jumalan tahtoa.
Eli se mikä maastamme on kadonnut, on tunne siitä, että meidän ihmisten tulisi kulkea yhtämatkaa yhdessä Jeesuksen kanssa. Koko yhteiskuntaa vaivaa sairaus nimeltä yksinäisyys, joka johtu elämän tavastamme ja yhteiskunnan uusista arvoista. Aikaisemmin me suomalaiset elimme uskoamme todeksi muuallakin kuin sunnuntain messussa. Kinkerit, lähetyspiirit ja muut kylien ja kortteleiden hengelliset kokoontumiset rytmittivät elämää ja lasten pyhäkoulut loivat pohjaa kaikelle. Naapuriapu ja talkoot kuuluivat asiaan ja kaikki tämä oli luonnollista jatkumoa omalle hengelliselle elämälle. Rukous oli läsnä ja Jumalanpalvelus oli monelle kiitoksen paikka. Herätysliikkeemme ovat olleet aina tukemassa seurakuntien elämää ja tuomassa oman värinsä ihmisten elämään.
Nyt kun katson ympärilleni näen paljon harrastavia ja touhuavia ihmisiä mutta seurakunta ei ole niissä läsnä eikä myöskään Jumalan Henki. Työelämä ja perheet imevät aikuisväestön voimavarat ja innon osallistua seurakuntien toimintaan ja  he kokevat että mikään nykyinen toimintamuoto ei vastaa heidän tarpeitaan.
Eli olemme tulleet tilanteeseen jossa Seurakunnan perusviesti, armo ja se, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle, ei enää välity ihmisten arkeen asti. Olemme palanneet hengellisessä mielessä takaisin alkuun, samaan tilanteeseen missä alkuseurakunta aikoinaan oli. Jumala ehkä tunnetaan mutta siinä kaikki.

Eli meillä on edelleen ihmisiä jotka seuraavat Jeesusta ja meillä on edelleen Pyhä Henki ja kaikki Pyhän Hengen lahjat hedelmineen sekä Sana jonka johdatuksessa voimme toimia. Ympärillämme on ihmisiä jotka kaipaavat hyvyyttä, kohtaamista ja iloa arkeensa. He eivät enää tiedä mitä on synti joka erottaa meidät Jumalasta. Heille synti on heille syytelista jota he kaikkein vähiten haluavat tutkia keskellä arkea. He eivät tunne Sanaa eikä heillä ole kosketuspintaa sellaiseen yhteisöön joka täyttäisi heidän sielussaan olevan Jumalan kokoisen aukon.
Kirkko näyttäytyykin heille keskiaikaisia lauluja veisaavana, myyttien kanssa kamppailevana ristiriitoja täynnä olevana instituutiona johon hyvä pitää etäisyyttä. Luulen että kuva vaihtelee riippuen siitä missä päin maata eletään mutta väkikato on yhteistä.

Kun kysyin kahdeksantoista vuotiaalta kaverilta miksi hän ei mene seurakunnan tilaisuuksiin oli vastaus oli selkeä. Siellä on tylsää koska sielä tehdään vain vanhojen ihmisten juttuja ja saman vastauksen saan 40-vuotiaalta ystävältäni ja itse viisikymmpisenä vastaan samalla tavalla. Seurakuntien toimintamallit ja kulttuuri ei enää vastaa sitä mitä ihmiset pitävät mielekkäänä. Jo pelkkä Jumalanpalveluksen liturgia vieraudellaan jäykistää uuden tulijan.
Kun kysyin 17 vuotiaalta pojaltani miksi hän jaksaa käydä kristittyjen nuorten leireillä ja tapahtumissa oli vastaus selkeä, sielä ei tarvitse jännittää vaan kaikki ovat mukavia rukous ja hengellisyys ovat luontevasti läsnä meno on rentoa ja iloista. Musiikki on tuttua ja kieli ymmärrettävää.
Edessä on siis urakka jossa etsitään takaisin yhteisöllisyyttä ja osallisuutta seurakuntaan. Voisi kuvitella että ihmisten tavoittaminen nykytekniikalla olisi helppoa mutta vaikuttaa siltä että Kirkon viesti hukkuu informaatio tulvaan ja vain tietoa etsivä ihminen löytää sen.
Mitä sitten pitäisi tehdä.

Seurakunnan ydin koostuu aina ihmisistä jotka Jumala on kutsunut tehtäväänsä. Suomeksi sanottuna ne ihmiset jotka kokevat oman paikkakuntansa ihmiset tärkeänä ja haluavat kehittää omaa seurakuntaansa, kokoontuvat yhteen ja lähtevät liikkeelle. Osallisuus Kristuksen ruumiiseen ja sen merkitys on hyvä tiedostaa tässä vaiheessa ja voi olla, että alkuvaiheessa samat ihmiset ovat niin jakoja käsiä kuin myös suitakin. Yhteinen rukous pitää olla alusta lähtien kiinteä osa kaikkea toimintaa.
Alusta asti on tärkeää että Seurakunnan työntekijät  ovat mukana, koska se luo tukevan selkänojan toiminnalle. Olennaista on kuitenkin vastuun jakaminen tavallisille seurakuntalaisille, koska se lisää ratkaisevasti osallisuuden tunnetta.
Pyhäjärven seurakunnassa olemme toteuttanneet ns. Majatalo-iltoja kerran n. kuukaudessa. Viiden toimintavuoden jälkeen olemme päätyneet malliin joissa opetus, rukous ja hyvin toteutettu musiikki muodostavat kokonaisuuden joka vetää ihmisiä paikalle.
Tähän mennessä olemme oppineet sen että mitään oikotietä ei ole olemassa vaan edelleen Jumalan sanan tulee olla eskeisesä asemassa. Kyse on siitä millaisella kielellä se esitetään ja siitä saavatko ihmiset virvoitusta ja virkistystä itselleen.
Myös kärsivällisyys on tärkeää sillä Jumalalla on omat aikataulunsa ja emme aina tiedä kaikkien asioiden tarkoitusta. On uskallettava kokeilla uusia toiminta tapoja ja hylätä vanhoja. On etsittävä ihmisiä ja henkilökohtaisesti kutsuttava heitä mukaan.
.