Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Yhteisö

8 kommenttia

Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.

marraskuu2008 352
Edellä oleva Raamatun kohta kuvaa yhteisöä, joka elää ja toimii Jumalan johdatuksessa. Pyhän Hengen vaikutus näkyy heissä niin, että muu ympäröivä yhteisö näkee sen ja hyvyys, joka heijastuu ihmisistä vetää uusia ihmisiä mukaan. On tärkeää tietää mihin he liittyivät. Eivät kirkkoon vaan seuraamaan Jeesusta. Seurakunta ei ollut mikä tahansa yhteisö vaan se oli heille Jumalan valtakunta, jossa oli läsnä Jumalan Henki. Jumalan voima oli läsnä yhteisössä ja yhteisöllisyys merkitsi heille mahdollisuutta elää Jeesuksen läsnäolossa.

Vaikka maailman aika on muuttunut on ihminen edelleen sama ja aivan samat ilmiöt vaikuttavat tämän päivän maailmassa. Se ympäristö, jossa itse elän ja toimin maallikkona on tavallinen suomalainen maalaisseurakunta, jonka perinteet ja toiminta on kohtuullisen monipuolista, mutta itse ydin, Jumalanpalvelus elämä, on aivan samassa jamassa kuin muualla  Suomessa. Myös aktiivisten seurakuntalaisten joukko on sangen pieni suhteessa koko jäsenistöön. Seurakunnan jäsenyydellä on kuitenkin merkitystä ihmisille ja sen palveluita pidetään edelleen tarpeellisina.
Kaupunki ympäristössä tilanne on hieman erilainen yhteiskunnan moniarvostuminen näkyy selvemmin. Mutta kaikille seurakunnille yhteistä on se, että ne ovat menettäneet kyvyn kohdata ihmiset henkilökohtaisesti. Syy ei ole työntekijöissä tai edes Kirkossa vaan meissä ihmisissä itsessämme. Jos katsomme tuota yllä olevaa raamatun kohtaa se osoittaa että ihmiset olivat yhteydessä toisiinsa koko ajan ja se tapahtui seuraamalla Jeesusta ja kuuntemalla Jumalan tahtoa.
Eli se mikä maastamme on kadonnut, on tunne siitä, että meidän ihmisten tulisi kulkea yhtämatkaa yhdessä Jeesuksen kanssa. Koko yhteiskuntaa vaivaa sairaus nimeltä yksinäisyys, joka johtu elämän tavastamme ja yhteiskunnan uusista arvoista. Aikaisemmin me suomalaiset elimme uskoamme todeksi muuallakin kuin sunnuntain messussa. Kinkerit, lähetyspiirit ja muut kylien ja kortteleiden hengelliset kokoontumiset rytmittivät elämää ja lasten pyhäkoulut loivat pohjaa kaikelle. Naapuriapu ja talkoot kuuluivat asiaan ja kaikki tämä oli luonnollista jatkumoa omalle hengelliselle elämälle. Rukous oli läsnä ja Jumalanpalvelus oli monelle kiitoksen paikka. Herätysliikkeemme ovat olleet aina tukemassa seurakuntien elämää ja tuomassa oman värinsä ihmisten elämään.
Nyt kun katson ympärilleni näen paljon harrastavia ja touhuavia ihmisiä mutta seurakunta ei ole niissä läsnä eikä myöskään Jumalan Henki. Työelämä ja perheet imevät aikuisväestön voimavarat ja innon osallistua seurakuntien toimintaan ja  he kokevat että mikään nykyinen toimintamuoto ei vastaa heidän tarpeitaan.
Eli olemme tulleet tilanteeseen jossa Seurakunnan perusviesti, armo ja se, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle, ei enää välity ihmisten arkeen asti. Olemme palanneet hengellisessä mielessä takaisin alkuun, samaan tilanteeseen missä alkuseurakunta aikoinaan oli. Jumala ehkä tunnetaan mutta siinä kaikki.

Eli meillä on edelleen ihmisiä jotka seuraavat Jeesusta ja meillä on edelleen Pyhä Henki ja kaikki Pyhän Hengen lahjat hedelmineen sekä Sana jonka johdatuksessa voimme toimia. Ympärillämme on ihmisiä jotka kaipaavat hyvyyttä, kohtaamista ja iloa arkeensa. He eivät enää tiedä mitä on synti joka erottaa meidät Jumalasta. Heille synti on heille syytelista jota he kaikkein vähiten haluavat tutkia keskellä arkea. He eivät tunne Sanaa eikä heillä ole kosketuspintaa sellaiseen yhteisöön joka täyttäisi heidän sielussaan olevan Jumalan kokoisen aukon.
Kirkko näyttäytyykin heille keskiaikaisia lauluja veisaavana, myyttien kanssa kamppailevana ristiriitoja täynnä olevana instituutiona johon hyvä pitää etäisyyttä. Luulen että kuva vaihtelee riippuen siitä missä päin maata eletään mutta väkikato on yhteistä.

Kun kysyin kahdeksantoista vuotiaalta kaverilta miksi hän ei mene seurakunnan tilaisuuksiin oli vastaus oli selkeä. Siellä on tylsää koska sielä tehdään vain vanhojen ihmisten juttuja ja saman vastauksen saan 40-vuotiaalta ystävältäni ja itse viisikymmpisenä vastaan samalla tavalla. Seurakuntien toimintamallit ja kulttuuri ei enää vastaa sitä mitä ihmiset pitävät mielekkäänä. Jo pelkkä Jumalanpalveluksen liturgia vieraudellaan jäykistää uuden tulijan.
Kun kysyin 17 vuotiaalta pojaltani miksi hän jaksaa käydä kristittyjen nuorten leireillä ja tapahtumissa oli vastaus selkeä, sielä ei tarvitse jännittää vaan kaikki ovat mukavia rukous ja hengellisyys ovat luontevasti läsnä meno on rentoa ja iloista. Musiikki on tuttua ja kieli ymmärrettävää.
Edessä on siis urakka jossa etsitään takaisin yhteisöllisyyttä ja osallisuutta seurakuntaan. Voisi kuvitella että ihmisten tavoittaminen nykytekniikalla olisi helppoa mutta vaikuttaa siltä että Kirkon viesti hukkuu informaatio tulvaan ja vain tietoa etsivä ihminen löytää sen.
Mitä sitten pitäisi tehdä.

Seurakunnan ydin koostuu aina ihmisistä jotka Jumala on kutsunut tehtäväänsä. Suomeksi sanottuna ne ihmiset jotka kokevat oman paikkakuntansa ihmiset tärkeänä ja haluavat kehittää omaa seurakuntaansa, kokoontuvat yhteen ja lähtevät liikkeelle. Osallisuus Kristuksen ruumiiseen ja sen merkitys on hyvä tiedostaa tässä vaiheessa ja voi olla, että alkuvaiheessa samat ihmiset ovat niin jakoja käsiä kuin myös suitakin. Yhteinen rukous pitää olla alusta lähtien kiinteä osa kaikkea toimintaa.
Alusta asti on tärkeää että Seurakunnan työntekijät  ovat mukana, koska se luo tukevan selkänojan toiminnalle. Olennaista on kuitenkin vastuun jakaminen tavallisille seurakuntalaisille, koska se lisää ratkaisevasti osallisuuden tunnetta.
Pyhäjärven seurakunnassa olemme toteuttanneet ns. Majatalo-iltoja kerran n. kuukaudessa. Viiden toimintavuoden jälkeen olemme päätyneet malliin joissa opetus, rukous ja hyvin toteutettu musiikki muodostavat kokonaisuuden joka vetää ihmisiä paikalle.
Tähän mennessä olemme oppineet sen että mitään oikotietä ei ole olemassa vaan edelleen Jumalan sanan tulee olla eskeisesä asemassa. Kyse on siitä millaisella kielellä se esitetään ja siitä saavatko ihmiset virvoitusta ja virkistystä itselleen.
Myös kärsivällisyys on tärkeää sillä Jumalalla on omat aikataulunsa ja emme aina tiedä kaikkien asioiden tarkoitusta. On uskallettava kokeilla uusia toiminta tapoja ja hylätä vanhoja. On etsittävä ihmisiä ja henkilökohtaisesti kutsuttava heitä mukaan.
.

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

8 thoughts on “Yhteisö

  1. Tuo mitä kirjoitat on kait samalla tavalla Suomen seurakunnissa yleensä. Tärkein asia, mitä seurakuntatyöntekijä hommastaan yleisesti ottaen saa, lienee se, mikä näkyy kerran kuussa pankkitilillä.

    Kirjoittamastasi tuli mieleeni jostain lukemani kaskuksi kai tarkoitettu, jota sovellan nyt kirjoituksesi johdosta yleisseurakuntatyöntekijään:
    ”Mikä sinulle on tärkeintä siellä seurakuntayhteydessä?” – ”En minä tiedä, minä olen siellä vaan töissä!”

    Tykkää

  2. Tapio. Näky ja kuva. Tulin juuri kirjoittamasta niistä Virpille ja sydämeni melkein pysähtyi kun luin tekstisi! Jeesus elää ja Pyhä Henki toimii suvereenisti siellä missä tahtoo!!! Ajattomuudessa on aikaa, tuntui meistä miltä tuntuu. Herra Jumala on taivaassaan ja Hengessään täällä ihmisten keskellä, kyllä kaikki ”järjestyy”, kärsivällisyyttä vaan :) . Jeesus elää ja Sana pitää.

    Tykkää

  3. Yhtäältä olen kovasti samaa mieltä kuin Tapio. Toisaalta olen kiinnittänyt huomiota, kuinka isoveljeni perheineen touhuaa seurakunnan riennoissa tuossa naapurikunnassa. Itse soittelin monen moisissa seurakunnan tilaisuuksissa, kunnes mittani tuli täyteen. Erään kerran olin raahautunut soittamaan naapuripitäjän kirkkoon johonkin messuun. Parit harjoitukset ja sitten itse messu. Kulutin kaikkineen jonkin verran aikaa ja kitarankieliä. Muitakin kustannuksia tuli, enkä minä silloinkaan ollut rahoissani. Soittoniekoille ei tarjottu edes kirkkokahveja. En tuntenut saavani vaivasta mitään. Soittaminen oli tylsää, ihmiset vieraita, tunnelma lattea. Sen jälkeen en ole käynyt kuin motoristimessuissa. Siinäkin on tainnut paraati tuottaa enemmän iloa kuin messu. Vaikka kieltämättä siinä messussa Suvivirsi tuntuu melkein samalta kuin aikanaan koulun kevätjuhlassa.

    Olin aikanaan joutavana työvoimapoliittisena harjoittelijana paikallisessa seurakuntayhtymässä. Toiminta oli varmaan laadukasta, mutta aloitteellisuus siinä paikassa näytti olevan pappien yksinoikeus. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, että kaikenlaista kalustoa hankittiin suurin summin, mutta jotenkin henki – kenties myös Henki – puuttui toiminnasta. Kurjaa oli, että niitä hienoja vehkeitä käytti yksi (1) yhtye, joka sekin oli lähinnä yhden työntekijän sanelemaa toimintaa. Että omaehtoisesti toimivia gospelbändejä… no way! Kehtaan sanoa, että rahaa oli sillä puljulla liikaa.

    En minä jaksa mennä istumaan ja olemaan hiljaa. En osannut sitä koulussakaan. Olin poissa. Olen poissa myös seurakunnasta.

    Pitää kuitenkin muistaa, että seurakunta on jossain määrin aktiivijäsentensä näköinen. Virkakoneisto tietenkin rajoittaa toimintaa käyttämällä rahaa kalliisiin soittovehkeisiin, joita kukaan ei saa käyttää. Mutta ehkä, jospa, kenties siellä sittenkin on tilaa ihmisille. Minun on turha marmattaa enempää täällä pöytäni takana. Oikeaa toimintaa olisi mennä selvittämään, mitä toimintaa on tarjolla, ottaa osaa ja tuoda omat näkemykset ilmi.

    Tykkää

  4. Tämä erinomaisen hyvä sanoma tässä blogissa ei jättänyt rauhaan, vaan tulin ajatelleeksi paria jaetta galatalaiskirjeestä, tosin en osaa päättää onko sanoma vanhempana käännöksenä parempi vai uudempana? Tekstiin liittyen valitsen kuitenkin uudemman :) Gal.6:9-10 ” Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.
    Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.”

    Ei ihan helppoa ihmiselle, mutta olen kokenut kuinka toisilleen vieraat ja oudot, joista ei olisi voinut kuvitellakaan tulevan seurakunnassa todellisia samaan hiileen puhaltajia on kuitenkin tullut. On ollut nähtävä vaivaa ja jaksettava rukoilla. On pitänyt tahtoa lähestymistä ja ystävyyttä. On pitänyt olla kärsivällinen ja antaa tilaa/vapautta ja silti pitää Jumalan Sanaa esillä sen alkuperäisessä muodossa.
    En silti usko kaavoihinsa kangistuneen kirkon tulevaisuuteen. Ellei Pyhä Henki pääsee kirkkoa sisältäpäin uudistamaan, Jeesukseen uskovien seurakuntalaistensa kautta, kirkko on mennyttä. Kukaan eikä mikään voi palvella kahta herraa. Jos ja kun kumarretaan rahaa ja yleistä mielipidettä se on lopun tie kirkolle laitoksena.

    Toivoa kuitenkin loppuun asti on ja siksi laitan tähän vielä, niille jotka sanaa rakastavat, kehotukseksi lukea kirjeen Filadelfian seurakunnalle lohduksi ja rakennukseksi!
    Kiitos.

    Tykkää

  5. Tänään meillä on Syksyn ensimmäinen Majatalo-ilta jonka aloitamme perinteisesti vapaan sanan seuroilla leirikeskuksessa ja laulamme ”punaisen kirjan lauluja” . Itse olen aivan uupunut ja väsynyt ja luotan siihen Herra täyttää ja ohjaa kun itse on kuin jyrän alle jäänyt, Väsy ei ole tosin muuta kuin yksi huonosti nukuttu yö ja kaksi pitkää päivää rymyämistä metsäpoluilla, marjapuskassa ja tien päällä. Kiitos kommenteista, palaan niihin kunhan ehdin.

    Tykkää

  6. Kyllä näin on Tapio, me ja meidän puheemme tekevät seurakunnan.
    Tänään 8/9 ev.lut.kappelin pastorin pitämä aamuhartaus on pohjanoteeraus kaikkeen kuulemaani. Hän puhuu laupias samarialainen mies vertauksesta. Hän ei mainitse Jeesusta.
    Hänelle se on ”eräs kauan sitten elänyt mies”. Lisäksi Jeesus ei vastannut töykeästi lainopettajan kysymykseen, vaan antoi hänen vastata ja Luukkaan 10:28 Jeesus kehuu häntä oikeasta vastauksesta ja kehottaa tekemään samoin.

    Laupias samarialainen on kuvaus Jeesuksen huolenpidosta seuraajiaan kohtaan. Hän pelasti hyljätyn, vei paikkaan missä hänen tilansa korjattaisiin. Lisäksi hän valvoi, että tila kohonee ja maksoi kustannukset. Tämän jälkeen hän jätti tavallaan avoimen luottokortin isännän käyttöön, saadakseen tuon kärsinen ihmisen kuntoon ja kehoiti meitä tekemään samoin. Majatalon isännän hän valtuutti parantamaan tuon ihmisen. Vertauskuva on täysin hengellinen. Hengellinen veli, jonka huomaan Jeesus uskoi omaisuuttaan ja sielä palvelusväkeä auttamassa isäntää tuossa tehtävässä. Tässä on kuvaus kristillisestä toiminnasta kokonaisuudessaan.

    Hartauden pitäjä ei käsitä vertauskuvaa, vaan menee yli kirjoitusten alkamalla miettimään yli kirjoitusten meneviä sivuasioita, joilla saa kuulijan miettimään aivan muuta kuin Jeesuksen opetusta. Ainakaan minua ei tämä hartaus saanut muuta kuin pyörittelemään surumielisenä päätäni. Tunsin jumalista murhettapuheessa käytetyistä termeistä,vertauksen selitys puuttui, Jeesuksen vastausoli muka töykeä ja Jeesus ei edes vastannut niin.

    Ei se, että kristityille puhutaan Jumalan sanaa suoraan kirkkoja tyhjennä, vaan se että sielä ei puhuta sitä enää. Ihminen jää sisältä tyhjäksi. Kunnioitus on kadonnut. Kuinka kauan vielä me luulemme voivamme oman mielemme mukaan vääristellä Jumalan sanaa ja lisäillä sinne haluamiamme asioita ja ottaa pois ei niin meitä miellyttäviä ? Nämä puheet ovat kirjoitettuna taivaassa. Ilmestyskirja varoittaa hyvin vakavasti meitä viimmeisessä luvussa. Luvussa 22. kokonaisuudessaan. Jae 19 kertoo Jumalan oman mielipiteen, miten hän tulee toimimaan lopulta.

    Rukoilen jokaisen uskovan puolesta: Avaa sydämesi ottamaan vastaan Jumalan sana sellaisenaan kuin hän sen ilmaisee, ellet kaikkea ymmärrä, älä siitä huolehdi. Kukin palvelee sen uskonmäärän mukaan mikä hänelle on annettu. Mikäli et kaikkea aina pysty etkä pystykkään noudattamaan, älä siitäkään huolehdi. Jeesus kantoi nuo puutteesi Golgatan ristille. Mutta älä missään nimessä muuntele Jumalan sanaa minkään kiusauksen edessä. Anna meille isä nöyrä mieli ja sydän sinun sanasi edessä ja anna meidän tulla heikkoina tunnustamaan sinulle: Rakastamme sinua mutta auta meitä kasvamaan lapsenasi sen armon varassa, jonka lahjaksi annoit. Amen.

    Liked by 1 henkilö

  7. Raamatussa kuvatuissa yhteisöllisissä hetkissä on pohjana juutalainen perhekäsitys. Individualismi tulee kakkosena.

    Asumme täällä Israelissa suuressa yhteisössä, jossa periaatteessa kaikkea pidetään ’yhteisenä’ alleviivaamatta sitä erikseen. Se ei näyttäisi olevan itseisarvo tai päämäärä, vaan elämäntapa.

    Tosin tämä on vielä kapea kokemus enkä tohdi sitä yleistää. :)

    Liked by 1 henkilö

  8. Lena, jaathan kokemuksiasi kunhan kuva laajenee :)

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s