Ihmisarvosta keskusteleminen on vaikea aihe. Ensinnäkin miten arvottaa ihminen.

Minä uskon, että Raamattu on Jumalan ilmoitus itsestään ja ilmoitus sisältää lain, joka pyrkii suojaamaan kaikkein pyhintä eli sitä että ihminen ei loukkaisi Jumalan Pyhää Henkeä ja samalla tuhoaisi itseään. Pelastushistorian myötä myös ihmisen arvo paljastuu. Jumala lunastaa ihmisen suurimalla mahdollisella hinnalla. Uhraamalla oman poikansa. Kyse ei ole mistään symbolisesta eleestä vaan historiallisesta tapahtumasta. Kirkko perustuu tälle uskolle. Kaikki mikä poikkeaa tästä on ihmisen omaa kehitelmää.

Jumala arvottaa elämää  iäisyysnäkökulmasta. Me ihmiset taas arvotamme elämäämme omien kokemustemme ja tarpeidemme mukaan. Haluamme toteuttaa omia unelmiamme ja elää mahdollisimman hyvin. Arvokkaimmat asiat elämässämme  jaamme toisten ihmisten kanssa. Meille elämän arvot määräytyvät omien tunteitemme kautta. Tunteista rakkaus on suurin.  Rakkaus on luonteeltaan epäitsekästä ja sen tehtävä on suojella elämää. Ihmisen rakkauden muodoista suurinta on äidin rakkaus. Se on heijastusta siitä mitä Jumala tuntee ihmistä kohtaan.

Mitä on ihmisyys? Kuka sen määrittelee. Jos sen määrittelee ihminen itse, määritteleekö ihminen myös kaiken muunkin itse? Voiko  ihminen  määritellä aina sen mikä on oikein ja väärin? Yhteiskunnan koossa pysyminen ja oma turvallisuus ovat silloin ne rajat joiden sisällä etiikka ja moraali käsitykset muotoutuvat ja pysyvät. Natsi-Saksan esimerkki on äärimmäinen esimerkki siitä miten pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään silloin kun riittävän suuri määrä ihmisiä määrittää moraalin uudella tavalla.Samanlaisia esimerkkejä löydämme myös uskonyhteisöistä, joissa ihminen ottaa vallan ja alistaa yhteisön valtansa alle.

Jumala arvottaa ihmisen ikuisuusolentona ja luomuksena. Ihminen on Jumalan ja samalla koko elämän kuva. Tätä kuvaa ei voi ymmärtää ilman että tarkastelemme sitä miehen ja naisen suhteena ja kasvutarinana. Vanhat herätysliikkeet puhuvat morsiusmystiikasta, ehkä meidän tulisi yhä puhua Seurakunnasta morsiamena jotta emme unohtaisi mistä on kyse.

Raamattu on kertomus, joka kuvaa elämää ja rakkautta. Ihminen ja Jumala, mies ja nainen. Nämä kaksi teemaa kulkevat rintarinnan läpi Raamatun. Raamatusta kuvastuvat Ihmisen kasvukivut kun hän joutuu erilleen Jumalasta. Jumalan, Isän suhde lapsiin näkyy läpi kaikista Raamatun kertomuksista. Raamatun kertomukset ovat ihmisen kynän suodattamia mutta se ei poista siitä sitä tosiasiaa että Jumala pitää Sanastaan huolta. Jumalaa kuvastaakin yksi hänen nimistään eli Sana!

Meillä on kaksi mahdollisuutta lähestyä tätä kaikkea. Joko uskomme Jumalaan jonka Raamattu ilmoittaa tai uskomme itseemme ja määritämme itse tulevaisuutemme ja onnemme. Raamattua ei voi pilkkoa tai ohittaa ja on ymmärettävä että meidän on vietävä Jumalan eteen koko ihmisyytemme ja luotettava Jumalaan.

Jos käännymme Jumalan puoleen, kohtaamme Kaikkivaltiaan Jumalan, joka ei jätä mitään kesken. Voimme luottaa siihen että se mitä Raamatusta luemme on meille se mitä tarvitsemme. Näin Jumalan tahto toteutuu ja hänen pelastussuunnitelmansa muuttuu todeksi.

Jos taas itse määritelemme sen mikä totta ja mikä ei, niin silloin Jumalan todellisuus jää pelkäksi filosofiseksi aatteeksi, josta poimimme vain sen mikä palvelee omia tarpeitamme. Nuo tarpeet eivät aina ole itsekkäitä ja ne palvelevat yhteistä hyvää niin kauan kun ne ne ovat linjassa sen kanssa mitä pidetään oikeana. Mutta  käsitys siitä mikä on hyvää muuttuu ja muutospaine on riittävän voimakas, se voi kääntyä ihmisyyttä vastaan. Ukrainan tapahtumat ovat siitä hyvä esimerkki. Venäjän kansa näkee tällä hetkellä itselleen hyväksi laajentaa omia rajojaan Ukrainalaisten verta vuodattamalla. He antavat omille johtajilleen siihen hyväksynnän. Itsekkyys alkaa määrittää sitä mikä on hyvää ja oikein.

Näin on ollut kautta ihmisen historian. Kansan yleinen mielipide on vienyt ihmistä poispäin Jumalasta. Epäilys ja Jumalan palvomisen siirtäminen papeille ja myöhemmion kirkolle on ollut meille ominaista. Huudamme Jumalalle:- anna meidän elää omaa elämäämme ja siunaa meitä, mutta emme anna Jumalalle sitä kunniaa mikä hänelle kuuluu.

Kuitenkin näin adventin alla palaamme näkyyn, jossa Jeesus ratsastaa aasilla luoksemme. Hän tulee heikkona ja haavoittuvana, alttiina kaikelle pahalle, jonka hän tuli ottamaan päälleen. Jeesuksessa Jumala arvottaa meidät perillisiksi jotta saisimme elää Hänen valtakuntansa todellisuudessa.

Jeesuksen elämä on meille malli, jonka ympärille rakentuu seurakunta. Seurakunnan ydin on kuva Jumalasta, ihminen, mies ja nainen, elämä ja sen jatkuvuus. Pyhä Henki antaa tälle kaikelle elämän sykkeen. Jumala tahtoo, että Ihminen palaa yhteyteen hänen kanssaan. Elämämme on alku tuolle matkalle.

Jokainen, joka avoimin mielin ja rehellisesti astuu Jumalan eteen ihmisenä, on tervetullut tähän yhteyteen juuri sellaisena kuin on, vikoineen, synteineen ja ominaisuuksineen. Mutta sellainen, joka kätkee Jumalalta jotain ja pyrkii omin voimin voittamaan hänen mielisuosionsa joutuu huomaamaan että Jumala ei vastaakkaan.

Daavidin ja Saulin esimerkki osoittaa meille hyvin mitä tapahtuu Jumala suhteellemme jos käännämme selkämme tai pysymme Jumalan kasvojen edessä.

Ihmisarvo ei ole siis ole jotain minkä voimme itse määritellä sillä jos teemme sen itse, määrittelemme vain sen mikä meistä itsestämme on tärkeää. Jumalan määritelmä ihmisen arvolle on aina enemmän.