Innostuin illan päätteeksi lukemaan virsiä. Virpin innoittamana tuli jo aiemmin päivällä mieleeni virsi” Ei mikään niin voi virvoittaa, en muusta iloani saa, ei autuutta saa suurempaa kuin minkä Jeesus lahjoittaa.” Se kuuluu virsikirjassa otsikon ”Usko Jeesukseen” virsien alle/yhteyteen. Tässä virressä 299 on hyvät ja syvät sanat yhdeksässä säkeistössä. Kun tarkemmin aloin selailla tuon otsikon alle merkittyjä virsiä, huomasin että niissä on erityistä syvällisyyttä, niin kuin vanhoissa sanoituksissa on tyypillistä. Niissä on myös paljon kuolemaa, sanoitusta synneistä ja tuonpuoleisuuteen katsomista, jne. aika raskaita asioita. Kuitenkin tosia ja tarpeellisia edelleenkin.
Vai onko?

Ulkonaisesti ja teknisesti hurjassa kehityksessään ihminen näyttää kovasti erilaiselta tänään. Ihminen on älykäs ja kekseliäs monessa asiassa, luultavasti esi-isiään älyllisesti etevämpi. Huimaa on ollut esim. kaiken tekniikkaan liittyvän nopean muutoksen ja kehityksen tulos. Jopa niin huimaa että osataan tehdä koneista tiettyyn aikaan asti kestäviä, näin ainakin olen kuullut väitettävän. Itse en tekniikasta juuri mitään ymmärrä muuta kuin että ennen vanhaan kun lähes kaikelle annettiin 10 vuoden takuu niin nyt se on unelmaa vain. Niin että onko kehitys sittenkään kehitystä? Olen usein miettinyt niitä kaiken lajin jätekuormia joille ei millään meinaa enää löytyä paikkaa.

Myöskin arvomme, sisäinen ja ulkoinen maailmamme pyritään määrittelemään ulkoapäin niin voimakkaasti ja kovaäänisesti ettei useimmille ihmisille tunnu olevan selvää edes itselleen  kuka oman puseron alla oikeasti on.
–  Katselen pääasiassa vain kolmea ohjelmaa TV7 . Ne ovat Kämmenellä, Cafe Raamattu ja One Way. Hengellisesti terveitä, raittiita ohjelmia. Kämmenellä ohjelmassa Salme Blomster on viime aikoina haastatellut todella mielenkiintoisia henkilöitä. Nyt viimeksi SRO.n Raimo Mäkelää. Ensimmäisessä jaksossa hän puhui narsismista, josta on kirjoittanut kirjan jo muutamia vuosia sitten ja joka oli minulle omakohtaisesti koettua ja tuttua asiaa. Tässä toisessa osassa hän puhui kärsimyksestä ja lohdutuksesta. Tämä viimeisin aihe rohkaisi minua kovasti.

Miten tämä kaikki liittyy aiheeseeni eli virsiin? En ole varma 🙂 ? Mutta ehkä koen virsissä jotain niin koeteltua ja todellista että saan niistä lohtua kerta toisensa jälkeen omissa vaiheissani. Minulla on sellainen muisto isäni äidistä että hän luki säännöllisesti virsiä joka päivä. Vähemmän kai Raamattua. Oletan siksi että heillä oli valtavan painava Raamattu, jonka sittemmin sain perinnöksenikin. Tai että Raamattua pidettiin jotenkin pyhempänä kuin virsikirjaa, sellaisena sunnuntaisin ja pyhien aikoina luettavaksi, tai kirkossa kuunneltavaksi? Sen jälkeen kun meillä matka kirkkoon piteni enkä enää pystynyt kävelemään, me äidin kanssa kuuntelimme radiosta sunnuntaisin Jumalanpalvelukset ja opin virret ulkoa. Iso-äiti siitä mainitsikin että ”ihme lapsi”. Olen sen ennenkin kertonut, mutta se lämmittää edelleenkin mieltäni ja sieltäkö lie perua rakkauteni virsiin. Illan päätteeksi virsi 319

Sä kuljet seurassa Jeesuksen, sen kertoo katseesi riemuinen, sen kertoo laulusi helkkyvä myös murheen kyynelten keskellä.
Ei tunne rauhaasi maailma. ei huomaa tielläsi kukkia, se aallon leikkeihin kiintyen ei tiedä helmistä syvyyden.
Vaan helmen sait sinä kalleimman, se aarre on veri karitsan. Hän kuoli puolesta syntisten, nyt kuljet vaatteissa autuuden.
Jo täällä riemusi Jeesus on, maan päällä, laaksossa ahdingon. Kun matka vaikea uuvuttaa, hän armolähteellä virvoittaa.
Se lähde auki on kaikille, vaan monet kulkevat ohitse. Ei maista korskea maailma sen voimaa, rauhaa ja riemua.
Vaan kylmä, synkeä erämaa tuon virran partailla virkoaa, se valkoliljoiksi puhjeten jo loistaa riemua autuuden.
virtain varsilla kulkijat näin toinen toistansa auttavat: Oi, nosta pääsi ja kultaisiin taas katso taivasten kunnaisiin.
Siis riennä, ystävä, riemuiten ja kasva armossa Jeesuksen. Saat kerran porteista Siionin hääriemuun astua sinäkin!
Aamen
Siunausta alkavaan viikkoosi ja uuteen vuoteesi.