Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Karismaattisuuden veitsenterällä

8 kommenttia

auringonlaskupakkanen

Viime aikoina olen joutunut pohtimaan suhdettani erilaisiin hengellisiin virtauksiin. Arki karsii kaikesta pois turhan hypetyksen ja elämän raadollisuus tunkee sisään ikkunoista ja ovista. Kirkkauden tasot ovat hiipuneet tuikuiksi, jotka hädin tuskin jaksavat valaista jalkojeni matkaa.  Armo on muuttunut käsin koskeltaksi elämäksi, kun tajuaa, että Jumala pitää minusta kiinni. Kristuksen elämä on kirkastunut samalla, kun omani on haalistunut. On hurjaa miten Armo tekee elämän taipuisaksi kuin heinä, joka pitää pintansa myrskyssä puiden kaatuessa ympäriltä.

Raamattu on varsin selkeä opettaessaan armolahjoista. Kun Jeesuksen puheet, toiminta sekä Paavalin opetus laitetaan rinnan, muodostuu kuva seurakunnasta, joka rohkeasti ja lapsenomaisesti turvautuu Jumalaan ja toimii Jeesuksen antaman mallin mukaan. Sana lupaa, että saamme pyytää Jumalalta kaiken mitä tarvitsemme.

Kun mietin tätä kaikkea ja katson kirkkoamme sekä yhteiskuntaa, jossa kirkkomme toimii, herää kysymys, että missä on kaikki Pyhän Hengen työ ja luottamus Jumalaan. Miten Kirkko on tämän kahdentuhannen vuoden aikana onnistunut häivyttämään Pyhän Hengen persoonan pois ihmisten arjesta. Tarkoitan Pyhän Hengen työllä aktiivista ihmisten toimintaa kuten rukousta ja parantamista. Sellaista työtä joka synnyttää opetuslapseutta.

Toinen kysymys nousee mieleeni, kun tarkastelen nopeasti leviävää maailmanlaajuista karismaattista liikettä. Onko liikkeiden siipiensuojissa vaanimassa toinen vaara, äärikarismaattisuus, joka keskittyy pelkästään armolahjoihin ja suuriin johtajiin. Onko vaara, että Ihminen unohtaa elävänsä syntisessä maailmassa syntisenä vaikkakin lunastettuna, kun hän tavoittelee uusia hengellisyyden tasoja ja kirkkautta. Vieraantuuko osa Kristityistä pois tavallisen ihmisen arjesta jättäen tavallisen, Jumalasta vieraantuneen kadunmiehen ja naisen ilman evankeliumia, tuottaessaan ihmeitä ja parantumisia omissa piruntorjuntabunkkereissaan. Vai kykeneekö se jalkautumaan kaduille ihmisten luo niinkuin sen kuulusi tehdä. Millaista on se kasvu Kristittynä, jota me uskoon tultuamme tarvitsemme? Ja kuka sen kasvun antaa. Missä menee omavoimaisuuden ja Jumalan antaman voiman raja. Osaammeko elää niin, että saamme kaiken Jumalalta eläen jatkuvasti armon varassa,

Miten siis tasapainotella näiden kahden asian, suoranaisen penseyden ja ylikarismaattisen kiihkoilun välillä. En voi moittia niitä herätysliikkeitä, jotka arvostelevat ja irtisanoutuvat kaikesta karismaattisuudesta kun seuraan millaisia ilmiötä nykykarismaatisissa piireissä esiintyy.

Raamattu ei kuitenkaan tue karismojen hyllyttämistä. Pelastuskysymystä niistä ei voi yksittäisen uskovan kohdalla tehdä mutta kokonaisen yhteisön kohdalla Pyhän Hengen työn hylkiminen johtaa väistämättä toiminnan näivettymiseen koska seurakunnan luontaiseen kehittymiseen kuuluu Pyhän Hengen lahjat ja toiminta.

Itse olen New Wine-liikkeen piiristä löytänyt jonkinlaisen tasapainon näiden asioiden välille. Liikeen perusidea on rohkaista ihmisiä toimimaan omissa seurakunnissaan ja viemään evankeliumia eteenpäin. Usein opetuksissa toistuu sanonta ”elää Kristittynä arjessa” eli kohdata ihmisiä ja todistaa Jumalan valtakunnan todellisuutta jokapäiväisessä elämässä. Olemme menettäneet rohkeuden ilmaista omaa uskoamme ja sen tärkeintä olemusta, Kristuksen rakkautta toisia ihmisiä kohtaan. Emme enää toivota siunausta tai kysy että saanko rukoilla puolestasi. Emme tee sitä edes seurakunnan tilaisuuksissa. Kuitenkin juuri tällainen ruohonjuuritason karismaattisuus olisi sitä parasta lajia. Siinä Jumalan Henki saa vapaasti tehdä työtään.  Suurin ihme ja armolahja on osoittaa armeliaisuutta ja rakkautta toista ihmistä kohtaan joka tilanteessa. Vain Pyhä henki voi tehdä tällaisen ihmeen.

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

8 thoughts on “Karismaattisuuden veitsenterällä

  1. Tähän ei olisi mitään lisättävää eikä mitään pois otettavaa.!

    Ajattelen kuitenkin että elämme erikoista aikaa. Emme osaa emmekä voi enää koskaan elää kovin yksinkertaisesti. Joudumme koko ajan vastaanottamaan kaikenlaista, pääasiassa turhaakin, informaatiota. Hiljaisuus, lepo, rauha ja lapsenomainen luottamus Jumalaan ovat kaikki ikään kuin työn takana. Eivät itsestään selviä asioita ihmisen elämässä.?
    Olen pitkään pohtinut sitä kuinka huomaamattomasti ihminen on menettänyt todellisen vapautensa. Meidät on tahtomattamme sidottu kaikkeen siihen mikä on tätä maailmaa. Useimmat eivät sitä ymmärrä, etsivät vaan Jotain, mutta eivät tiedä mitä, eivätkä välttämättä kaikki tiedä/ymmärrä edes etsivänsä. Jokin kumma levottomuus ja tyhjyys vaan ajaa ihmistä takaa.

    Sen tähden selkeä ja ymmärrettävä Jumalan sanan opettaminen olisi edelleenkin kaikkein tärkein pääoma ihmisille. Myös sanan todeksi eläminen, ei suuresti vaan todellakin pienesti – ihminen ihmiselle arjessa. Usein tuntuu että kaikkialla on vain vaatimus olla enemmän, saada enemmän, jaksaa enemmän jne. Ja kuitenkin rauha ja tasapaino löytyy vain Jumalan Kaikkivaltiaan tuntemisessa.

    Olen kuullut kauniin laulun:” Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin jotka eivät lyö. Kuin tuuli joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö….” Laulussa on 4 uskomattoman kaunista säkeistöä ja se taitaa olla kahden mestarin tekoa – Kaskisen ja Simojoen.

    Kiitos taas tästä blogistasi Tapio.

    Liked by 1 henkilö

  2. Meillä Vantaankosken seurakunnassa rukoilaan jumalanpalveluksessakin joka sunnuntai yksitellen esirukousta pyytäneiden puolesta. Toki on esim. lähetyspiirejä ja rukouspiirejäkin, mutta tietysti esirukousta voisi olla enemmänkin.

    Liked by 1 henkilö

  3. Ehkä minäkin saan joskus tuon arkisen rohkeuden. Helppohan se on seurakunnan tilaisuudessa olla, mutta kristillinen usko kohtaa niin tylyä vastustusta, ettei minulla ole kanttia puhua rukoilemisesta ja evankeliumista missään.

    Liked by 1 henkilö

    • Niin se on jännä juttu sit mistä se rohkeus tulee vai onko se edes rohkeutta sillä ainakin mua pelottaa joka kerta ja usein jänistän. Usein sanon että muistan sua iltarukouksessa kun kantti ei riitä kysymään että voinko rukoilla puolestasi. Mutta kaikenkaikkiaan on pakko todeta että jostain muualta kuin ihmisen sisimmästä se voima ja rohkeus tulee ja kaikkia ei ole siihen edes kutsuttu. Ainakaan kaduilla rukoiluun. Mut kaikkilla on oikeus sitä tehdä. Armolahjat on köyhien evästä…

      Liked by 1 henkilö

      • Tuo, että kaikkia ei ole siihen kutsuttu, oli kovin lohdullisesti sanottu. Ehkä minun osuudekseni riittää vaikka se ylistyslaulujen säestäminen, kunhan se puuha alkaa.

        Liked by 1 henkilö

        • Näin mä näen tän. Seurakuntaruumiissa joka osalle on oma duuni…mä haluisin osata ja uskaltaa laulaa ja soittaa mut aikanaan rima nous liian korkeelle kun muut sisrukset oli niin hyviä ja mä vaan muuten yliaktiivinen

          Liked by 1 henkilö

  4. Nuoremman velipoikani demolle lauloin tuossa perjantaina niin huonosti, että taas muistan mikä ero on lahjalla ja sillä, että on itse vähän harjoitellut. Mutta vain muutama prosentti väestöstä kärsii amusia-nimisestä ilmiöstä, joka totisesti estää soitto- tai laulutaidon. Loput ovat sitten vaihtelevassa määrin kykeneviä musisoimaan harjoittelun myötä. Erityislahjakkuudet ovat sitten oma juttunsa, kuten toki joka alalla. Mutta iloitkaamme sekä lahjoistamme että työstämme mahdollisuuden mukaan!

    Liked by 2 people

  5. Tero ja Tapio.
    Ilohan se varmaan on kaikkein tärkeintä Jumalan Valtakunnan työssä.
    Ilo ja kiitollisuus siitä että SAA olla mukana, tekipä mitä tahansa, tai olipa mitä tahansa. Jokaisella on oma armolahjansa vaikka olisi vain paikalla. Omalla paikallaan kiittäen hiljaa tai siunaten kokoontunutta seurakuntaa. Jumala kyllä näkee ihmisen sydämen, sellaisenkin joka ei muuten näy eikä kuulu!

    Jopa sellaisen, joka ei ole tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, hänetkin Jumala tuntee ja näkee – ja hyväksyy jos sydän on ”taivaisissa” tai vaikkapa vain maallisissakin, kunhan vain Jeesus elää!
    Jumalakaan ei katso ihmiseen kun armolahjojaan ja Elämää Hänessä tarjoaa ja ylläpitää, miksi siis me katsoisimme – edes itseemme – ja varsinkin itseemme?
    Kiitos Jumalalle että Hän tekee eläväksi!
    Jeesus kanssanne, pojat 🙂 🙂 !

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s