Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Taivaallinen käsikirjoitus, lavastus ja ohjaus

10 kommenttia

Ilkan kirjoittama blogi 21.02 ”Kun Herra ottaa jotain pois…” inspiroi minua niin etten saa sitä mielestäni kuin, ehkä, kirjoittamalla?
Palaan aikaan n. 50 vuotta sitten. Vanhempani olivat kunnollisia ihmisiä mutta tyystin toistensa vastakohdat, sota-ajan avioliitto. Kun rauhan tultua piti aloittaa normaali elämä varmaan kumpikin huomasi tehneensä virheen, mutta periaatteen ihmisinä elivät ajan tapojen mukaisesti, eli eivät eronneet. Meitä lapsia syntyi 5. Olimme köyhiä, kuten muukin tavallinen kansa ja asuimme ahtaasti vielä – 60 luvullakin. Isä eli lähes askeettisesti suhteessa itseensä, mutta oli aina auttamassa muita. Perheensäkin hän asetti omien tarpeittensa edelle. Äiti oli toisenlainen.

Tuli sitten aika jolloin mustavalkoiset televisiot alkoivat olla jo melkein kaikilla ja äitikin halusi meille sellaisen, isä ei. Isä muutti kahden huoneen ja keittiön asunnossamme toiseen huoneeseen missä tv ja vanhempieni sänky oli. Se oli lopun alkua. Kyllä he kääntyivät papinkin puoleen noissa kriisiajoissaan ja yrittivät pitää liittoa yllä. Tosi asiahan oli ettei se television vika ollut, että vanhempani erosivat, mutta ehkä se oli liikaa kaiken muun ohella.

Siihen aikaan tv:stä tuli hyvää ohjelmaa, mm. elokuvia jotka olivat Amerikan malliin liikuttavia ja niissä oli paljon hengellisyyttäkin  ja kauniita tarinoita. Erikoisen koskettavia olivat sellaiset joissa kerrottiin köyhistä, orjista ja sellaisista ihmisistä jotka olivat hyviä, ja vain yksi saattoi olla se paha. Minusta niitä oli ihana katsella. Ne olivat silloin ihan toista kuin mikään mitä näemme ja koemme tänä itsekkyyden ja materiaalisen yltäkylläisyyden aikoina.

Tätä aikaa hallitsee suuri Minä. Sellainen epäitsekkyys jota isäni edusti ei tulisi tänään kuuloonkaan, jollei nyt ehkä jonkun harvan lähetystyöntekijän kohdalla? Tästä johtuen tuo Ilkan kaunis ja riisuttu tarina, pieni ja yksinkertainen, sai sydämeni lähes murtumaan.

Niin pienestä voi joskus olla päivien mietteet ja sisäinen puhe riippuvainen. Minulle tuli mieleeni kaikkein voimakkaimpana Matteuksen evankeliumin 11 luku ja sen jakeet 7-10.
” Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta:” Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmän kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu – Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien.”

Me ihmiset näemme vain ulkokuoren. Me istumme mielellämme etummaisiin istuimiin merkittävien ihmisten viereen ja haluamme paistatella maallisissa parrasvaloissa. Me putsaamme ja puleeraamme itseämme ja pukeudumme hienoihin vaatteisiin, JOS vain mahdollista. Jotkut ”hengenmiehet” korottavat itsensä maailman laajuiseen julkisuuteenkin jne. Ei kaikki ole aina Jumalasta, kannattaa pyytää viisautta Kaikkivaltiaalta taivaan ja maan Luojalta ja tutkia mitä Hän on sanonut.

On tätä aikaa, myös työhön ja opiskelupaikkoihinkin hakeutumisessa, osata oikein myydä itseään. Ikävä kyllä muuten ei tunnu pärjäävän. Ei kaikilla ole tällaiseen halua eikä mahdollisuuttakaan, en ollenkaan sitä väitä, yleistän vaan. Kerron minkä olen kuullut ja nähnyt.

Kuinka kaukana tämä kaikki onkaan taivaallisesta käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Sen tähden tuotamme surua Jumalalle. Sen tähden Jeesus itki. Sen tähden Isä Jumalakin itki. Sen tähden että ihminen kärsii ja hänen täytyy se sallia siihen saakka kun aika on. Jeesus itki koska ihmisen täytyy kuolla kunnes kaikki palautuu Jumalan tahtomaan tilaan jossa ei ole kuolemaa, ei kipua eikä mitään tämän maailman murheista. Vain rakkauden täyttämä ikuisuus.

Jos luet tuon 11 luvun loppuun ja luet oikein ajatuksella jakeet 25-30 saat kaikesta, minkä ympärilläsi kipuna näet, lohdutuksen. Suuren ja kestävän! Voit elää rauhassa kiittäen ja katsella ympärillesi voisitko tehdä jonkin pienen palveluksen jollekin lähimmäisellesi ja saada palkaksesi hyvän mielen, ja tuottaa samalla ihmisveljellesi tai sisarellesi pitkäaikaisen ilon josta hän kiittää mahdollisesti sinua ja mikä parasta ehkä Jumalaakin jos hän Hänet tuntee tai tulee tuntemaan.

Matt.10:40-42  ” Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt. Joka profeetan ottaa vastaan siksi, että tämä on profeetta, saa profeetan palkan, ja joka ottaa vanhurskaan vastaan siksi, että tämä on vanhurskas,  saa vanhurskaalle kuuluvan palkan. Ja joka antaa yhdellekin näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi – totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille.
Ole siunattu.

10 thoughts on “Taivaallinen käsikirjoitus, lavastus ja ohjaus

  1. Kiitos jälleen kerran sanoistasi, Tuulikki! Erityisesti minua kosketti tuo, että jos haluaa saada ja pitää työpaikkansa, pitää osata markkinoida itseään. Olen nimittäin jonkinlainen työelämän alisuoriutuja. En vissiin osaa tehdä itsestäni houkuttelevaa pakettia.

    Kuten mainituista Jeesuksen sanoista voimme ymmärtää, ulkokuori on ulkokuori. Kaikki me tiedämme, että sisältö voi olla jotakin muuta kuin mitä kuoret lupaa. Onhan Jeesuskin aikanaan ollut tavallaan harhaanjohtava pakkaus. Tavallisen ihmisen kuoressa oli Lunastaja. Jos rehellinen olen ja kuvittelen eläneeni Jeesuksen aikaan, olisinkohan minäkään uskonut hänen olevan Messias. Kehtaan ainakin epäillä.

    Jeesuksen ”pakkaus” tai ”julkisuuskuva” oli kuitenkin kohderyhmän mukainen. Hän tuli tänne köyhiä ja sairaita varten. Mahtoivatko tuonkaan ajan köyhät tohtia tai voida lähestyä loistossa kylpeviä mahtimiehiä? Ehkä hän tuli tänne myös työelämän alisuoriutujia varten. Tänäänkin olen menossa ylistysbändin harjoituksiin. Toivottavasti se on Jumalan valtakunnan työtä, ei pelkkä harrastus.

    Kiitos vielä kerran!

    Liked by 3 people

    • Alisuoriutuja vastaa toiselle 🙂 kiitos Tero!

      Jännittää taas kuinka tämä tekstini vastaanotetaan. Aika usein kun aloitan kirjoittamisen joudun ylittämään jännityksen riman, jonka takia voin aika huonosti aloittaessani ja sen jälkeenkin.
      Tämäkin aihe toi niin paljon materiaalia pieneen päähäni etten tiennyt kuinka selvitä niin että teksti pysyisi aitojen sisäpuolella, liikaa rönsyilemättä. Ja olisi edes jotenkin ymmärrettävissä!? Lisäksi koneeni tekstintuotossa on jotain sellaista vikaa jota en osaa korjata.

      Tarkoitukseni oli tuolla tv jutulla tuoda esiin otsikon mukaisesti että tuo Ilkan ihana kertomus oli kuin mustavalkoinen pieni ja lämminhenkinen elo/tuokiokuva. Sellainen jonka sisältö sai aikoinaan ihmiset liikuttumaan ja kokemaan ”jalostavia” tunteita ja ajatuksia:) ?! – Niitä joita erityisesti tänäänkin tarvittaisiin kaikkien pahuuksien, tappamisten ja kummallisten elämänarvojen sijaan.

      Hyvää iltaa sinulle ja kaikille jotka kokoonnutte Jumalaa ylistämään! Hän Elää!

      Liked by 1 henkilö

      • Täällä kolmas suhteellinen alisuoriutuja raportoi, että teksti on vastaanotettu hyvin.
        Äärimmäisen epäergonoisesta bussissakirjoittamisasennosta johtuen kommentti on täsmälleen näin lyhyt.

        Liked by 1 henkilö

        • Juha 🙂 olet ihana! Oikeesti, vaikka kaikkihan me täällä vähän alisuoritamme, mutta kiitos Jeesuksen, se ei näy taivaaseen, koska Hän on täydellinen ja Isä Meidän katselee alisuorittajiakin Hänen kauttaan! Ja hei, ehkä ylisuorittajiakin:) ? Ei siis haittaa.

          Liked by 1 henkilö

  2. Taivaallinen käsikirjoitus, aito ja rehellinen on tämä Tuulikinkin 🙂
    Tämä aamuna vielä tuohon Matteukseen hakeuduin ja kohtaan” :Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. 26 Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.”
    Näin Isä on hyväksi nähnyt!

    Kun Isä lähettää leirien ulkopuolille ja Sana sanoo, että ”Hänen pilkkaansa kantaen”, iskee pelko, onko Hän täällä myös ja olenko lapsenmielisenä tarpeeksi varustettu niihin nuoliin, joita ulkopuolelta saattaa kovimmillaan singota, kun ne usein sinkoavat tuohon kohtaan ”olet lapsenmielinen, tarvitseva, tieteistä ymmärtämätön, satujen uskoja tms”. Noihin kysmyksiin tuo Näin Sinä Isä, olet hyväksi nähnyt, antaa merkilisesti kuitenkin lohtua.

    Liked by 2 people

  3. VIRPI. Kiitos!!! ”Hän on heikoissa väkevä”. Sehän tässä on se lohtu, tuki ja turva. Lapsenomaisesti saa Häneen nojata ja ajatella ettei tarvitse olla enempää.

    Muuten sitten, entisenä kuvien tekijänä, näin tuon Ilkan tekstin mustavalkoisena episodina, nuoruuteni herkkinä filmeinä ja sellaisena yksinkertaisena elämänä jota oli mahdollista elää.
    Näin on Isä Hyväksi nähnyt!

    Tykkää

  4. Nyt on niin paljon blpgeja rästissä, että minä myös juhan tavoin alisuoriudun ja totean,
    että Jumalan käsikirjoitus ei onneksi ole draama. Niin runsasta leipää syömme, niin raikkaat on lähteet maan. Hän ainakin paljosta hyvin antaa ja käsikirjoituksen loppu päättyy johdannon mukaan vielä parempaan.

    Liked by 1 henkilö

  5. Katri, ihana nähdä sinut täällä taas pitkästä aikaa, olenkin ihmetellyt oletko poistunut kokonaan?! Sinua tarvitaan! Ehkä ylisuoriudutkin jossain muualla, mutta älä meitäkään jätä!
    Mietin tässä juuri mihin voisin tämän aamun psalmin jakeet, jotka nyt puhuttelevat itseäni, ujuttaa:) ? Ja kun on oma blogi, niin tähänpä!

    Ps 119: 129-133 ” Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä. Minä huohotan suu auki, minä janoan sinun käskyjäsi. Katso puoleeni, anna armosi – se on niiden oikeus, joille nimesi on rakas. Tee kulkuni vakaaksi ohjeillasi, älä anna minkään vääryyden vallita minua.”

    Kunpa voisikin tässä maailmassa säilyttää lasten kaltaisten sydänten puhtauden tilan.
    Toivo on tuossa ” Niin runsasta leipää syömme, niin raikkaat on lähteet maan jne..” sehän on jostain laulusta, vai mitä?
    Siunausta eloosi Katri!

    Liked by 1 henkilö

  6. Tuulikki olet minun henkireikä, kumpa joskus osaisin samalla tavalla kirjoittaa:

    Liked by 1 henkilö

  7. Kiitos Katri, tarvitsen minäkin sinun rohkaisuasi 🙂 ja näitä kauniita lauluja! Yhtä hyvin sinä kirjoitat, ehkä paremminkin, omiaan on vaan niin vaikea arvioida!

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.