Mietin pitkään kirjoitanko ja millä otsikolla? On kuitenkin viime aikoina tapahtunut sen verran outoja asioita pienessä elämässäni että puranpa paineitani. Kerron vain yhden esimerkin.
Olin asioimassa läheisessä kauppakeskuksessa avustajani kanssa. Olimme käyneet jo muutamassa paikassa ja matkalla apteekkiin kun isossa aulassa, jossa oli tilaa aivan hyvin, huomasimme ohimennen huivein ja kaavuin pukeutuneen kookkaan naisen. Hän oli hyvän matkan päässä meistä eikä meillä ollut mitään syytä kiinnittää häneen erityistä huomiota. Jonkinlaiset lastenvaunut hänellä oli. Lähestyessään hän yllättäen lisäsi rajusti vauhtia tullen kohti ikään kuin törmätäkseen meihin. Siinä silmänräpäyksessä nuori ja nopea avustajani vetäisi pyörätuolini taaksepäin ja siten vältyimme törmäykseltä. Nainen jatkoi matkaansa taakseen katsomatta. Tilanteessa oli selkeästi sellaista hyökkäävyyttä ja vihan tunnetta joka pelästytti ja jäi vaivaamaan. En ole koskaan aikuisiässäni kokenut mitään vastaavaa. Ihmettelen vieläkin mitä oikein tapahtui?

En saanut rauhaa vielä illallakaan koska en löytänyt mitään selitystä asialle. Tuli vaan mieleen pahin mahdollinen. Entä jos nainen olisikin ollut mies ja vaunuissa vaikka pommi?  Tässä kerrotussa tapauksessa tunsin oikeasti hyytävän kylmän vihan viiman pyyhkivän ylitseni. Se ei edes tuntunut luonnolliseltakaan enää. Aamuyöstä näin unen jossa minulla oli käsittämättömän hyvä olo, en kerro mitä näin, mutta jäin miettimään lohduttiko Jumala vai psyyke?

Ilkka kirjoitti jokin aika sitten lintukodosta. Sellaiseksi olen kokenut tämän isiemme maan lähes näihin päiviin asti. Omakin elämäni on ollut jo parisenkymmentä vuotta suhteellisen rauhallista ja olen tuntenut oloni turvalliseksi. Minulla on kaikki hyvin, mitään ei ole yllin kyllin enkä ole terve, mutta tarpeellinen on. En oikeastaan ole pelännyt, enkä pelkää mitään ulkoapäin tulevaa uhkaa. Mutta, ei ainoastaan tämän poikkeuksellisen kohtauksen takia vaan muutaman muunkin oudon jutun takia heräsin ajattelemaan kuinka kauan lintukotoni säilyy ehjänä. Olenko sulkenut silmäni ja korvani maailman vaaroilta ja hätää kärsiviltä ja vain nukkunut tyytyväisen unta muusta välittämättä.

Jos viimeaikaiset tapahtumat ovat opettamassa minulle jotakin, niin Jos ne ovat Jumalasta, otan ne kiitollisena vastaan. Minusta on suurenmoista jos, ja kun minun Taivaallinen Isäni tahtoo nähdä kanssani vielä vaivaa ja auttaa minua näkemään jotain sellaista mitä en näe ja kuulemaan jotain mitä en kuule. Haluan ajatella että Hän on kaiken takana salliessaan sellaistakin jota en nyt juuri käsitä. Hän tahtoo kaikille pelkästään hyvää.
Tiedän että monet karttavat tällaista ajatusta, mutta itse löydän tähän viittaavaa Raamatustakin. Mikään ei ole sattumaa, eikä mitään tapahdu Jumalan tietämättä. Haluan olla kuulolla koska tahdon yli kaiken päästä perille ja olla saattamassa sinne myös niin monta kuin Jumala armossaan antaa –  ihmisiä  ”Pelastuksen ajan ihanuuteen”!
Jesaja 35: 1-6 Raamattu Kansalle. Pelastuksen ajan ihanuus:

Autiomaa ja kuiva maa iloitsevat, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja. Se kukoistaa kauniisti, iloitsee ja huutaa riemusta. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. Silloin nähdään Herran kunnia, meidän Jumalamme ihanuus.
Vahvistakaa heikot kädet, lujittakaa horjuvat polvet. Sanokaa niille, joiden sydän on pelokas:” Olkaa lujat, älkää pelätkö. Katsokaa, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät.”

Silloin avautuvat sokeiden silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa hyppii kuin peura ja mykän kieli ratkeaa riemuun, sillä vedet puhkeavat autiomaahan ja purot aromaahan. Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi.

Aamen. Tule Herra Jeesus.