Jäin pohtimaan taas Ilkan kirjoitusta ja ikuisen kakkosen kirousta. Ensimmäinen ns. ikuinen kakkonen oli Eratosthenes Kyreneläinen, Antiikin ajan yleisnero, joka kaikesta viisaudestaan huolimatta ei onnistunut olemaan missään tieteenlajissa ehdoton ykkönen. Hänelle annettiin lempinimi Beta.
Mitä olisi olla Alfa? Kiehtova kysymys ja tavoite.
Jeesus sanoi olevansa Alfa, ensimmäinen, mutta hän sanoi olevansa myös Omega, viimeinen. Tämän ilmoituksen mukaan minulle jää urheilutermein ilmaistuna mahdollisuus korkeintaan kakkospallille, mutta viimeiseksikään en voi jäädä, sillä sekin paikka on jo varattu.
Olen törmännyt tässä omassa kilvoittelussani jos minkälaisiin juoksijoihin. On ollut hetkiä, joissa juoksijat ovat pyrkineen keulille, ensimmäisen juoksijan edelle. He tahtovat saavuttaa kirkkauden ja juoksun tuoman huumaavan tunteen ennen maaliinpääsyä. He tahtovat sanoa, että he ovat jo pelastuneet ja taivaallinen ylistys kaikuu heidän korvissaan, vaikka pitäisi keskittyä matkantekoon. Ei ihme, että Jumala pyysi Moosesta piilottamaan kasvonsa aikoinaan, kun Mooses omassa kisassaan pyysi nähdä Jumalan. Moinen kirkkaus olisi sokaisut ja polttanut puhtaudellaan Mooses-paran koko olemuksen ja luultavasti myös sielun.
Olen törmännyt myös matkalaisiin, jotka eivät oikein tiedä, millaiselle matkalle he ovat ilmoittautuneet, ja osa on epävarma jopa siitä, mikä on maali. He vaeltavat mieluummin pimeässä omin voimin, kuin että kiinnittäisivät elämänsä johonkin, mikä veisi heidät varmasti perille.
Olen tässä käännellyt tätä kilvoittelun ongelmaa ja myös sitä, millainen on kilpailumatkamme. Kääntelyn ja vääntelyn lopputulokseksi sain sen, että olen itse vain oman elämäni kilpailun ykkönen. Olen ykkönen siksi, että muita ei ole ilmoittautunut samaan sarjaan. Minä itse rakennan omaa elämääni ja teen sen tärkeimmät päätökset. En ole mikään heittopussi tai sattumien summa. Minulla on vapaa tahto ja minut on luotu tiettyä tarkoitusta varten. Tarkoitukseni on juosta hyvä kilvoitus, joka tuottaa kunniaa Luojalleni. Matkani ei ole mahdoton, sillä edelläni kulkee opastajana Jeesus, joka huoltaa ja neuvoo minua reitillä niin, että en eksy. Jos vain pysyn hänen matkassaan, tahtikin on juuri sopiva. Koska kisa on omani, voin vapaasti kulkea toisten juoksijoiden kanssa pelkäämättä, että he veisivät minulta minun voittoni.
27/03/2015 18:04
Voittamisesta on kaikkina aikoina puhuttu ja kirjoitettu paljon. Sitä on aina pidetty kaikkein korkeimpana tavoitteena, vaikka rinnallaolokin riittäisi.
Neuvostoliiton aikoina sosialistinen talous kilpaili kapitalistisen talouden kanssa idän kouluissa määriteltiin milloin mennään ohi. Näin pikku-Alekseinkin luokalla ja Aleksei viittoi innoissaan:
Opettaja, opettaja. Ei mennä ohi, ollaan rinnalla vaan, mihin opettaja kysyi. Ja miksi ei mennä ohi, mihin taas Aleksei:
Jos mennään ohi, ne nauraa meille, kun näkevät meidän risaisista housuista vilkkuvat takapuolet.
Tällä voisi olla elämän kilpailussa laajempaakin merkitystä.
TykkääLiked by 3 people
27/03/2015 18:30
Tapsa, loistava teksti! ”Olen ykkönen siksi, että muita ei ole ilmoittautunut samaan sarjaan” ja muita mainioita oivalluksia. Sä olet kyllä oman sarjasi ehdoton ykkönen, etkä todellakaan ole häntäpäässä edes seurakunnallisessa sanailun sarjassa.
TykkääLiked by 3 people
27/03/2015 21:05
Nyt tuli Tapiolta teksti, mikä sai kyyneleet minunkin silmiini.
Sinun täytyy nähdä itsesi ykköseksi arvosti muut sitä tai ei.
Terveisiä Pyryn luennolta, opin mikä on farisealaisuus ja mitä hyvää heissä on.
Matkanteko niinkuin minäkin salaa vanhoissa tennareissa oli tärkeämpää.
Tajuan nyt sinun ajatuksen juoksua ja pyydän anteeksi jos jossain kohdia aiemmin en
ole sitä sokeuttani tajunnut. Kiitos tästä kisrjoituksesta Tapio.
TykkääLiked by 1 henkilö
28/03/2015 10:15
Tapio.
Olet jälleen tehnyt tekstin jonka jokainen lause on niin totta että se mykistää, ja kuitenkin niin ymmärrettävä että kaikki voivat siihen samaistua/yltää ilman kilpailua paremmuudesta/huonommuudesta… Olen lukenut useampaan kertaan, niin hyvä se on! Ei sulje ketään pois, ei hitaintakaan. Jokainen joka tahtoo, pääsee perille opastajansa Jeesuksen kanssa juuri niin kuin on tarkoituskin. Tervettä, lohdullista, kannustavaa ja taivaallista.
Kiitos!
TykkääLiked by 1 henkilö
30/03/2015 12:25
Kiitos, Tapio, hienosta tekstistä. ”Jeesus sanoi olevansa Alfa, mutta myös Omega”. Niinkuin kunnon eräopas – huolehtii ettei kukaan jää polulle.
Ja muistutukseen, että ”kisa on omani” voisi palata niin monta kertaa, että sen todella sisäistää. Kaikenlaisissa arkipäivän tilanteissa.
TykkääLiked by 2 people