Kaverin kanssa metsässä voi kulkea kaikessa rauhassa. Välillä vaihdetaan ajatuksia. Välillä tallustellaan hyvä tovi rinnatusten tai peräkanaa sanomatta sanaakaan. Välillä toinen jää koputtelemaan käkkärämännyn runkoa. Kurkkaako kolosta tikka? Tai valokuvaamaan hämähäkinseittiä. Askelten tömähdyksistä tai oksien risahduksista toisen läheisyyden huomaa, vaikka häntä ei näkyisi.

Jos on eksytty liian etäälle toisesta – se kaveri tietenkin harhaili jonnekin – niin vihelletään. Toinen vastaa vihellykseen omalla vislauksellaan. ”Täällä ollaan.” Ei siinä aleta huutelemaan, koko metsänväkeä häiritsemään.

Miksi siis epäillä, etteikö Jeesus olisi läsnä elämän korpimetsässä, vaikka hänelle ei koko ajan höpöttäisi tai odottaisi, että hän koko ajan puhuisi. Kyllä hän on läsnä. Jos näyttää siltä, että toinen harhautuu – jaa-a, kumpikohan se tässä tapauksessa harhautuu – niin asia on hoidettavissa helposti kuin lyhyt vihellys. ”Anteeksi.”

Ja vastauskin tulee heti. ”Täällä ollaan.”