Muutama vuosi sitten olin kymmenennessä leikkauksessani. Ahtautunut rannekanava avarrettiin ja hermo päästettiin pinteestään. Pieni leikkaus. Kävi kuitenkin niin että kun tikit oli kotona poistettu ja sairaanhoitaja poistunut haava aukesi kokonaan. Soitin sairaalan päivystykseen jonne sitten lähdin kättä näyttämään. Päivystävä lääkäri katsoi haavaa ja sanoi ”Niin auki on kuin auki voi olla, tässä on kaksi vaihtoehtoa, joko uusintaleikkaus jolloin kaikki alkaa taas alusta tai että jätetään haava auki ja varjellaan ettei se tulehdu”. Päädyttiin viimeisimpään vaihtoehtoon ja odotus alkoi. Ensin näytti siltä ettei mitään tapahdu ja käsi oli tietenkin lähes käyttökelvoton. Onneksi haava ei tulehtunut ja parin viikon päästä haava alkoi näyttää paremmalta. Kaikissa muissa haavajäljissäni näkyy tikkienkin jäljet mutta tässä ei. Nyt on takana jo 11 leikkausta ja lisää tulossa. Joka kerta leikkausten jälkeen olen ajatellut että tämä oli viimeinen, mutta ei. Nyt en enää ajattele että näistä pääsisin. Aikoinaan uskoin syvästi ja varmasti että Jumalan parantaa minut, uskoin todella ja kauan. Vaivani on vuosissa jo 65 vuotta vanha.

Miksi tämä aihe? Koska aina ei käy niin kuin toivotaan ja uskotaan. Ja siksi että on olemassa myös sellaisia haavoja jotka eivät näy, mutta ne tuntuvat. Haavat jotka ovat sisällämme oireilevat eri tavoin ennen kuin ne ovat kasvaneet umpeen. Ihminen ei ole normaalisti työkykyinen ja tasapainoinen eli oireilua vailla ennen kuin hänen haavansa paranevat. Usein ihmiset huomaavat toisistaan sen, yhtä usein niitä ei tunnisteta. Kun ihmisen elämä on haavoilla hän kipuilee, voi aiheuttaa oman kipunsa vuoksi lähimmäiselleenkin kipua. Harvoin ihminen itse tunnistaa oireidensa syyn.

Minua siunaavat Raamatun kertomukset verrattomasti. Yksi niistä on Samuelin kirjan alku, kertomus Samuelin syntymästä ja ennen kaikkea äidistään Hannasta. Hannan miehellä Elkanalla oli 2 vaimoa ja toinen niistä oli Hanna, hän oli lapseton ja toinen vaimo Peninna jatkuvasti kiusasi Hannaa. Lopulta Hanna ei enää jaksanut ja hän meni pappi Eelin luo. Hannan suru oli  valtava ja hän rukoili niin että pappi Eeli luuli Hannan olleen juovuksissa. (1.Sam.1)

Kuinkahan lukemattomia rukouksia onkaan Herran edessä rukoiltu yksin siksi että kukaan ei ole voinut auttaa ja jotkut ovat asenteillaan vielä olleet lisäämässä tuskaa. Hannalle kävi kuitenkin hyvin ja hän viritti riemulaulun Herralleen. ( 2 luku) Hän sanoi mm. sanat jotka itseäni ovat aina kannustaneet ja lohduttaneet: 2:7-9 ” Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, painaa maahan ja kohottaa. Hän ylentää tomusta mitättömän ja korottaa tuhkasta köyhän, sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon ja antaa heille kunniasijan. Maan perustukset ovat Herran, niiden varaan hän on laskenut maan. Hän pitää omiensa askelista huolen, mutta pahat joutuvat pimeyteen. Omin voimin ei yksikään menesty”  Huomaa tämä, omin voimin ei yksikään menesty.

Olen tarvinnut lohtua ja rohkaisua ja siksi Raamattu Jumalan Sanana ja ilmoituksena on minulle äärettömän kallis, arvokas ja Pyhä.

Laitan tähän vielä tuota Jesajan kirjaa luvusta 54: 11-17. Katso, lue ja ihastu Jumalan lupauksista. Voiko olla suurempaa. Ja kaikki nämä toteutuvat Jeesuksessa meidän hyväksemme, niin lupaa Jesaja 53. Mitä kauemmin vaeltaa Jeesuksen seurassa, Hänen valossaan ja armossaan, sitä täydellisimmin jo tässä ajassa haavamme paranevat. Niihin ei jää tikkienkään jälkiä. Sisäisten haavojemme parantuessa saamme sisimpäämme rauhan, tulemme lempeiksi ja ymmärtäväisiksi toisiamme kohtaan ja meissä kasvaa Hengen hedelmää. Voimme kärsiä ja kestää tämän elämän koettelemukset Paavalin tavoin ”iloiten joka tilassa”. Emme iloitse olosuhteista, vaan siitä että saamme olla Herran omat.

Oi Jumala nyt iloitsen, Sinulta puvun sain. Mä kelpaan siinä taivaaseen; se lahja autuain. En taida kyllin katsella, ja siitä iloita! Jos milloin siihen katsahdan oon siinä puhtaana. Ei siinä löydy ryppyä, ei mitään saastaista. Mä vaikka olen musta vain, oon siinä uutena. Se kylliksi on autuuteen, en muusta huolikaan. Se vanhurskaus on Jeesuksen, ostettu kuolollaan. Ah kuinka kerran seisoisin, edessä Herrani, jos tämä armo autuain ei oisi omani.

Lopuksi. Kaikki ei sovi kaikille, vain Jumala tietää, tuntien ihmis- sydämet ja jokaisen yksilöllisen elämänkaaren mikä on parhain lääke itse kunkin haavoihin. Voimme myötäelää, muistaa rukouksin ja kuunnella, mutta parhaimman vastauksen antaa ajallaan Jumala. Hän on meidän parantajamme. Tämän kirjoitan siksi kun olen täällä tullut suositelleeksi muutamaa kirjaa sen vuoksi että itse olen niistä saanut Hengellistä Evästä. Herra on omiensa kanssa, kiitos, ylistys ja kunnia Hänelle, Kaikkivaltiaalle Taivaan ja maan luojalle!