Palailin kaupasta ja jouduin metsään.
Kielot olivat kasvattaneet nuppujaan, mutta yksikään niistä ei kukkinut vielä.
Rinteessä seisoi kaksi kielonlehteä.
Vaaksan päässä toisistaan.
Toinen kylpi auringonvalossa, toinen oli varjossa.
Miten päästä valoon?
Vaikeaa on kielon hyppiä yhdellä jalalla.
Jos juuret ovat syvällä maassa.
Ihan vierekkäin, toinen valossa, toinen hämärässä.
On jaksettava luottaa siihen, että valo osuu.
Kun aika on.
Blogitaivas 
06/06/2015 14:39
Puhutteleva otsikko, teksti ja kuva! Lyhyesti mutta antoisasti.
Itse toin juuri, kotiuduttuani tänne kaupunkiin, omasta metsästämme muutaman kielon tuoksumaan pöydälleni. Kyllä niitä siellä olisi ollut enemmänkin mutta en ehdi niitä kuin hetken katselemaan joten olkoon siellä ilona ohikulkijoillekin. Ihana vuodenaika ja rehevyys nyt luonnossa kun on saanut niin runsaasti kevätsadetta 🙂 ! Kiitos ”herättelystä” Juha.
TykkääLiked by 1 henkilö
07/06/2015 12:43
Voikohan olla niin, että jotkut valoa kaipaavat juoksevat valoa karkuun.
TykkääLiked by 1 henkilö
07/06/2015 15:44
Varmaankin, kaikki uusihan saattaa pelottaa? Muistan itsekin aivan ensimmäisinä uuden elämäni päivinä kuinka hämmentynyt olin, pelottikin mihin olin joutumassa? Eikä siitä ulkonaisesti hyvää seurannutkaan, mutta meillä on väkevä Jumala! Voimallinen kerrassaan!
Minun mielestäni pitäisi olla sellaisia tilaisuuksia kirkoissakin missä ihmiset voisivat kertoa omista uskoon tulemisistaan. Ne jos mitkä herättelevät ja uudistavat vähän jo vanhempiakin uskossa olevia, ja saattaisivat rohkaista valoa pelkääviä? Oletko sinä ollut tilaisuuksissa joissa ”todistetaan”?
TykkääLiked by 2 people
07/06/2015 20:37
Minunkin kotini lähettyvillä on kielometsä. Vuosittain on harmittanut se, että ennen kuin kielot ovat ehtineet kukkaansa, joku on poiminut määrätietoisesti kaikki talloen poimiessaan lehdet maan tasalle. Tänä keväänä tapahtui sellainen ihme, että kieloja on noussut niin valtavasti, että tarvittaisiin jonkinlainen armeija poimimaan, että kaikki saisi poimittua :). Jostakin syytä tuo on jaksanut minua huvittaa. Ihan kuin se olisi jonkinlainen Luojan silmän isku, että ok, laitetaanpa niin paljon, että piisaa sekä torikauppiaalle (?), kodin iloksi poimijoille että kävelijöille. Nyt on poimittu vain osa ja auenneet kielot tuoksuvat huumaavasti. Osa on nupullaan varjoissa täälläkin. Ehkä varjoisen kukan lohdullinen sanoma on se, että varjossakin voi kasvaa ja puhjeta kukkaan pikkuhiljaa. Juurtuminen ja kuten Tuulikkin tuossa mainitsi, kastelu, on tärkeää.
TykkääLiked by 1 henkilö
09/06/2015 05:26
Kesä alkaa tuomen ja kielon tuoksusta, luulen. Lapsuudesta tulee mieleeni äidin Odette kielontuoksu. Juuri tuoksut ja oma nimi ovat ne, jotka ihminen muistaa viimeisimmäksi.
Kukista puhuminen ei aina tee niille oikeutta; siihen, jos mihin, pätee se, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Kiitos kauniista ja taidollisista kukkakuvista, myös.
TykkääLiked by 1 henkilö
09/06/2015 21:04
14.6. on muuten pohjoismaiden yhteinen luonnonkukkien päivä. Ei hullumpi teemapäivä ollenkaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
10/06/2015 21:35
Kyllä se karkuun juokseminen yhdellä jalalla onnistuu. Olen sitä tässä viikon verran harjoitellut. On jäänyt bänditreenit ja monet muut seikat. Nyt, kun ahdistus tuntuu hiukan helpottaneen, ovat uskon ajatuksetkin olleet vähemmällä. Jumalan valtakunta, valo, taitaakin tulla lähimmilleen silloin kun on tuska. Taas näitä ensimmäiset tulevat viimeiseksi -luokan hengellisiä ajatuksia. Niitä lienee tarjolla viljalti erilaisine käytännön esimerkkeineen.
TykkääTykkää