Kolmas päivä on illassa Himoksella. Itselleni iski uupumus kesken päivän ja se vaati pienen breikin ja päiväunet kesken seminaarien. Breikki sisälsi vielä juoksulenkin laskettelurinteen päälle, koska tuntui että jonkinlainen puutuminen ja hapenpuute lamaannutti ajatukset. Suomeksi sanottuna vastaanotto oli pois päältä. Edelliset tilaisuudet rukouspalveluineen ja puheineen olivat olleet hyvin kohti käyviä ja hyviä. Joku voi ihmetellä miten hyvä opetus voi uuvuttaa, mutta kun takana on raskaita kokemuksia ja valtavasti käsittelemättömiä asioita, niin niiden kohtaaminen ja avautuminen vaatii valtavasti ajattelelemista ja kyyneleitä.  Voin sanoa että kun itkee holtittomasti kuin pieni lapsi voimatta itse sille mitään niin se on fyysisesti rankkaa. Sellainen itku on kuitenkin puhdistavaa ja vapauttavaa.

Mäkeä juoksi toinenkin juoksuhöperö tosin paljon vauhdikkaammin. Jyrkän ja pitkän laskettelurinteen ylös juoksu omanlaisensa suoritus. Toinen juoksija joutui seisahtumaan aina välillä ottamaan happea, jolloin ohitin hänet ja pian hän taas kirmaisi ohi pysähtyäkseen taas, jolloin ohitin hänet uudelleen. Itse kapusin ylös lyhyellä ja tasaisella askeleella pyrkien siihen, että happea riittäisi lihaksille mahdollisimman pitkälle ja maitohappoja ei pääsisi muodostumaan. Kun lopulta jouduin ottamaan kävelyaskeleita, oli juoksu kumppanini jäänyt kauas taakse. No en tiedä millainen oli hänen harjoituksensa, joten ei siitä sen enempää. Mutta omat hengelliset ”lihakseni” olivat päässeet maitohapoille ja kaipasivat lepoa. Levon aikana tapahtuu kasvua ja eheytymistä, kun Pyhä Henki jatkaa aloittamaansa työtä.

On valtava asia, että on olemassa yhteisö ja paikka, jossa voi luottamuksellisesti puhua, antautua rukoukselle ja kohdata Jumala. Vain Pyhän Hengen työ seurakunnan keskellä mahdollistaa tällaisen kohtaamisen.

Päivän opetukset ovat liittyneet vahvasti siihen mikä on seurakunta ja millaista on elää seurakunnassa, joka ammentaa voimansa Jumalan läsnäolosta. Seurakunnasta, joka ei ole vain kokoontumispaikka kerran viikossa tai kuukaudessa, vaan se on on liima, joka liittää ihmiset yhteen niin arjessa kuin juhlassa ja tekee armolahjojen kautta ihmiset riippuvaiseksi toisistaan.

Nyt iltatilaisuuden alussa pää levänneenä ja keho hapetettuna koin, että pystyin ensimmäisen kerran iloitsemaan yhdessä muun juhlaväen mukana siitä, että Isämme on hyvä ja hän rakastaa meitä. Tuo tunne on ollut näiden kahden päivän aikana konkreettisempi kuin koskaan ennen. Siksi tuntui hyvältää laulaa ylistyslauluja yli puolentoistatuhannen muun ihmisen kanssa. Etenkin kun takana oli ryhmä nuoria tatuoituja hurjan näköisiä sällejä, jotka antaumuksella ja innolla lauloivat ylistystä Jumalalle ja antoivat oman möreä ja miehisen sävyn lauluun.