Sydämen yksinäisyys on jotain mitä toinen ihminen ei voi  täyttää.

Sydämen yksinäisyys kaipaa valoa, lämpöä ja rakkautta, jota vain Jumala voi antaa. 

Siksi huudan Abba, Isä.

Sydämen yksinäisyys on erämaataival, jolle ihminen voi joutua kun hän etsii yhteyttä Isään, Jumalaan. Aina emme edes tiedä mikä on meidät ajanut tälle matkalle. Voimme olla turvallisesti uskossa tai vasta etsimässä Jumalaa. Ihminen, joka kohtaa tämän taipaleen päätteeksi Jumalan rakastavana Isänä, saa lohdutuksen ja hänen kaipauksensa täytetään. Nämä ajatukset kirjasin ylös keskiviikko-illan päätteeksi New Winen aloitustilaisuuden jälkeen. Kaksi kohtaamista ystävän kanssa, joista toinen esirukoustilanteessa avasi patoja, mutta myös uusia kysymyksiä sydämessäni.

Kysymykset eivät pukeutuneet sanoiksi ennen kuin tänään, pyytäessäni pappia siunamaan minut. En halunnut mennä rukouspalveluun koska ajattelin rukoilevani paikallani muiden puolesta. Mutta kun kohdalle sattui tuttu pappi, päätin toisin ja loikin tuolien yli kaverin luo.

En tiedä kuinka moni muu on kokenut elämässään tilanteen jossa yksi sana vetää tulpan altaasta, joka on täynnä sanattomia huokauksia ja kaipausta. Se sana oli pikkupoika. En halua tässä avata sanallisesti sitä tunneryöppyä, joka sisältäni vapautui kun Pyhä Henki kertoi miten Isä haluaa rakastaa minua. Jumalan kohtaaminen Isänä on ihme. On kuin olisi palannut kotiin valtavan ikävän jälkeen ja saanut painaa päänsä turvalliseen syliin, josta kukaan ei voi ottaa minua pois.

Jokaisen elämässä on asioita jotka vain Jumala voi tietää ja vain hän korjata ne. Mutta Jumala tarvitsee suun joka kertoo mistä on lähdettävä ja mitä tarvitaan. Siksi toisen ihmisen rukous ja sanat ovat Jumalan puhetta ja Pyhän Hengen kosketusta.