Aikamoinen otsikko keskellä runsainta, vihreintä kesää?

Tuli kuitenkin suruviesti länsinaapurin puolelta. Veljeni ensimmäisen vaimon lapset Ruotsista, ilmoittivat äitinsä kuolleen 1.7.2015  syöpä- leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Veljeni, näiden aikuisten lasten isä, kuoli samaan tautiin 4.8. 2013. molemmat n. 71 vuoden iässä.

Heillä oli yhteisiä lapsia 4 ja toisista liitoista kummallakin vielä 3 lasta, yhteensä siis molemmilla tahoillaan 7 lasta. Lastenlapsien tarkkaa lukumäärää en tiedä enkä lastenlastenlastenkaan. Nuo Ruotsiin viedyt ovat minulle läheisimmät ja tämä vanhin tytär on kummilapseni. Olin 17v. kun minusta tuli hänen kummitätinsä.

Kun tämä kesä on niin monin tavoin ollut muutenkin poikkeuksellinen, sekä henkilökohtaisesti, ilmastollisesti että yleismaailmallisestikin, se sai minut palaamaan menneisiin.

Olen useasti ollut kiitollinen uskovista iso-äideistäni ja mitä vanhemmaksi tule sen kiitollisempi olen. Mitä kaikkea heiltä saamaani kannankaan mukanani. Yksi aarteistani on vuoden 38 pieni virsikirja jonka sain rippilahjakseni. Jostain  syystä minulle tuli vastustamaton halu ruveta lukemaan sitä. Voi kuinka rakkaita sen virren ovatkaan! Niin erilaisia kuin mitä nyt veisaillaan, – jos veisaillaan. Selasin kirjan virret läpi etsien tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin tunteitteni vaihdellessa aihesanoitusten mukaan.

En tiedä onko näiden blogien lukijoissakaan enää ketään joka olisi laulanut näitä vanhoja virsiä kun ei taida olla blogien kirjoittajissakaan, ainakaan montaa? Ajattelin etten voisi löytää uudemmasta virsikirjasta montaakaan vanhaa virttä, niin oli kieli ja tyyli sanoituksiin nähden ”vanhanaikaista” ja outoa. Ja kuitenkin niin syvää, aitoa ja oikeaa. Sen huomion tein että kovin ovat vakavia. Muistin kuinka ennen oltiin kirkossa. Kaikki yhdessä ja samassa Jumalan palveluksessa. Iso-vanhemmat ja vanhemmat lapsineen, ilman erotusta perheittäin. Lastenkin oli opittava laulamaan samoja virsiä kuin vanhempienkin. Nyt kun sitä ajattelen ymmärrän taas enemmän sukupolvien kuilusta.

Lähes kaikissa virsissä jaksetaan muistuttaa kuinka lyhyt on ihmisen aika, kuinka se tulisi parhaiten ja vastuullisesti käyttää –  ja mitä tulee sitten sen jälkeen! Yllättävän paljon oli myös Pyhästä Hengestä, siis todella raamatullista. Ehkä sanoitukset tekivät joistakin lapsista aran ja ”kiltin”. Jotkut se saattoi vanhemmiten karkottaakin kirkon piiristä. Minulle ne sopivat, ovat aina sopineet, eivät ahdistaneet. Minä luulen että jotkut syntyvät uskomaan jo pienestä pitäen, ovat herkempiä omaksumaan kuin ihmeen kautta oikein, sanojen sanoman. Rakastinhan minä Raamattuakin, toisin kuin nuoremmat veljeni. Olin toisenlainen, ja olen.

Jaksan rukoilla veljieni ja heidän perheidensä puolesta ja uskoa Jumalan armoon heidänkin kohdallaan, näytti miltä näytti.Minun mielestäni olisi aivan oikein että lapsille vieläkin opetettaisi uskon asiat niin kuin ne oikeasti ovat, ottaen kuitenkin huomioon kunkin yksilöllisyyden. Suurempaa vahinkoa ei voi tehdä kuin nyt on tehty että yritetään häivyttää usko kaikkialta.! Kiitos Jumalalle että Hän elää!Eivät virret eikä Sana ole yhtään sen vaarallisempia kuin kaikki se väkivalta ja jännitys jota nyt on kaikkialta saatavissa olevina peleinä, lastenohjelmina, elokuvina jne. Virsissä ja Sanassa on kuitenkin aina lohtu, tuki ja turva ja minä uskon että lapsi erottaa aidon epäaidosta.

Minulla on yksi aikuinen lapsi nyt, mutta opetin hänelle pienestä pitäen rehellisesti, laulaen, lukien ja yhdessä rukoillen sen minkä itsekin ymmärsin Jumalan sanasta. Ei niistä traumoja tullut päinvastoin. Traumat tulivat maailmasta ja uskomattomien läheisten kautta. Mutta Jumalan on Voima, valta ja viisaus. Hän valitsee ja ottaa omakseen kenet Hän tahtoo ja tekee vahvaksi.  Niin palaavat tuhlaajapojat ja tytöt riemuiten Elävän Jumalan luo ja saavat armolahjaksi ikuisen Elämän, terveyden, ilon ja onnen.

Löytyikö uudesta virsikirjasta vanhojen toisintoa?

Ihme kyllä, löytyi, useampikin. Sanoja on muutettu mutta ajatus on pysynyt samana, tai ainakin melkein. Vanhassa kirjassa on virsi ”Oi, etkö ihminen muistakaan, sun aikas että on rahtu vaan? Jok´ainut askel sun matkallas, on askel kohti sun kuoloas.” Uudessa se löytyy numerolla 433. minulle rakas. –  ”Ilmoita Herra sun kunnias, voimas, Tulla jo sun valtakuntasi suo. Johdata kansamme armosi tuntoon. Sun Pyhä pelkosi mielihin luo. Siunaustas me nyt pyydämme sulta. Anna sä meille sun henkesi tulta” ja kas kummaa myös uudemmassa samalla numerolla; 173? Sanat vaan kovin erilaiset.

Ja lopuksi se virsi jonka yhtenä aarteena opetin lapselleni. Vain muutama säkeistö vanhasta.

”Oi Jumala et hylkää pientä lasta, vaan katsot puoleheni taivahasta, Kun lapsenas suot tulla luoksesi, tää kuule nyt mun rukoukseni.
Sä tähän maailmaan mun olet luonut, ruumiin ja sielun, kaikki olet suonut. Jo kasteessa sä minut puhdistit, Sun omaks lapseksesi omistit.
Suo että tahtoas mä noudattaisin, Sun sanaas Pyhää aina rakastaisin. En tietäni voi itse ohjata, siis minua, Oi Isä, johdata…..
Mun elää anna kunniakses aina. Jo lapsena sun pelkos mieleen paina, mun täällä anna kasvaa armossas, ja kasvos nähdä kerran taivaassas.” !

Kiitos Jumalalle kesästä, kiitos laulujen lahjasta, kiitos Sanasta, ystävistä, sukulaisista, kaikesta ja ennen kaikkea Elämästä!