Ihminen on huomannut, että kaikki eivät usko samoin. Kristinuskossa ongelmallista on, että sen rakkauden uskon puolustaminen saattaa notkahtaa poterosta huuteluun.

Jos Jumala sittenkin on pienempi kuin uskallan ajatella, niin minun on hyvä kerätä suojavarustuksia, joiden takaa huutelen hänen suuruuttaan ja oikeassa olemista. Varmuudeksi, ettei kukaan vain luulisi ettei Jumalaa ole.

Jos Jumala on suurempi kuin uskallan ajatella, eikä hänelle kelpaa minun vaellukseni, on minun hyvä huolehtia ettei lähelläni ole liialti sakkia, joka saa Jumalani huonoon valoon. Jos hän on kylläkin suuri, mutta tahraantuvainen. Ja sotku voi olla minun vikani. Paras siis kouluttaa läheiset huolella. Ettei kukaan vain luulisi ettei Jumalaa ole.

Mutta Jeesus sanoi että: ”Minä olen”. Ja hänestä sanottiin: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa” Ja että: ”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan vaan pelastamaan sen.” Ja Jeesus sanoi: ”En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne”

Mutta jos minulla ei ole yhtään orpo olo muutenkaan enkä tahdo pelastua. En ymmärrä kuinka iankaikkinen Jumala on ja mistä ne uskovat puhuu…Hän rakastaa puhtaasti ja niin ylenpalttisesti että sen voi kokea, vaikkei näkisi? Ja pelastua mistä mihin? En siis tahdo. Uskovat sanovat että Jumala huhuili Adamin ja Eevan perään paratiisissa, vaikka aivan hyvin tiesi missä he olivat. Että hän halusi kuulla heidän äänensä. Ja että hän huhuilee minunkin perääni. No, huhuilkoot. Etsivä löytää.