Maailma on saanut jälleen suuren haavan. Käsittämätön on kouraissut. Mielettömyys sumentaa ajattelun ja tekee hiljaiseksi.

Kuinka suhtautua ihmisten tuskaan, kuinka saavuttaa surevat ja järkyttyneet niin että he voivat toipua? Monet syytökset nousevat milloin ketäkin kohtaan. Kuten vihakin.

”Näin pysyvät nyt usko toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus”?!
”Kun laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus”.
Tunnettuja raamatunlauseita. Kääntyykö tuo ensimmäinen jossain vaiheessa kristittyjä vastaan! Kuinka me kristityt voimme kiittää Jumalaa silloinkin kun maailmassa viha ja oma oikeassa oleminen saavat aina vaan julmempia muotoja lähimmäisiämme kohtaan?

Minut pysäytti Ilkan blogin yksinkertaisuus jossa on öinen kuva Pariisista ja sanat ”Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton Hän, joka on meitä rakastanut!”.

Ajattelen kuinka paljon odotusta koko Raamattu sisältää. Niin vanhassa kuin uudessakin testamentissa. Usein ihmiset ovat väsyneet odottamiseen ja menettäneet uskonsa luvattuun ja toivottuun. Kuinka on nyt?

Annammeko me päämme painua kaiken mahdottomuuden edessä, vai uskommeko että Jumala On ja että Hän on rakkaus?! Kuinka meidän tulisi elää tässä ajassa? Mitä meille merkitsee se että Jumala on rakkaus? Kuinka se ilmenisi parhaiten meissä kristityissä. Sorrummeko pahan päivittelyyn vai alammeko tehdä jotain? Katselemmeko elämää ja maailmaa vaakatasossa, vai nostammeko päämme ja katsomme valoon, valoa kohti? Sitä kirkkainta kirkkautta joka säteilee meille Jumalan Pyhästä olemuksesta, Hänen Sanastaan?

Jeesus on itse sanonut:” Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa”! (Luuk.21:33) Eikö juuri silloin, juuri nyt kun ihmiset kohtaa suru ja toivottomuus olisi aika rakastaa? Mikä on sitä suurinta rakkautta johon meidän Herramme meitä kutsuu? Eikö sitä että me omassa ympäristössämme, ellemme pääse maailman ääriin, käyttäisimme aikamme ja sanamme/tekomme oikein lähimmäistemme hyväksi.
Mitä se on?

Olisiko se evankelioimista? Rakkaudella kertomista elävästä toivosta ja iankaikkisesta elämästä joka on kaikille tarkoitettu. Ettei tarvitse pelätä eikä olla toivoton kaiken kaaoksenkaan keskellä. Että meillä on hyvä Jumala, Isämme ja Luojamme joka tahtoo vain hyvää! Luojamme, joka on rakkaudesta sairas jos, tai koska, emme ota häntä vastaan.  Monia, jotka eivät tätä ymmärrä loukkaa tällainen toiminta ja puhe, ja niin se oli Jeesuksenkin aikana.

Ehkä ihmisistä, jotka eivät tiedä mistä tuo puhe kumpuaa, tuntuu että kristityt ovat tunteettomia eivätkä ymmärrä kun ihmistä sattuu. Anoppini piti kauheana että kuolevalle mennään puhumaan Jumalasta, hänestä se oli raukkamaista pelottelua, hän ei itse uskonut. No, ehkä se monien kohdalla olisi ollutkin jo myöhäistä. Ei niin etteikö hienotunteisuus näissäkin asioissa ole tärkeää, mutta!  Kumpi on tärkeämpää?

Toisessa Ilkan blogissa kuvataan naulat.
Se sattuu. Rakkaus sattuu. Rakkaus sattui. Rakkaus vei ristille. Rakkaus rukoili ihmisten puolesta. Rakkaus koki pimeyden hetken kun Herramme ja Vapahtajamme tuska purkautui sanoina ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”! Rakkaus herätti. Rakkaus lunasti. Rakkaus takasi ikuisen elämän kaikille jotka Häneen uskovat.

Ihminen ei ymmärrä enempää kuin hän on itse kokenut, vaikka kuinka tahtoisi. Siksi kaikella on tarkoituksensa. Siksi kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat – ja toivottavasti sitä kautta myös lähimmäisten hyväksi. Eikö niin käynyt Jobillekin.

Minua on aina siunannut Jobin sanoma kaikkineen, mutta etenkin se rohkeus jolla hän todistaa uskovansa:” Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan, uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen! Minä tiedän, että lunastajain elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten kun minun nahkani on riekaleina ja lihani riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan”! Vanhemmassa käännöksessä sanotaan ”Minä tiedän Jumalani elävän ja viimeisenä Hän on seisova multien päällä”.

Otsikko tulee kuitenkin psalmista 145 jonka otsikko on ”Ylistäkää Herraa, kaikki luodut”! Raamatussa puhutaan paljon ylistämisestä, myös kiittämisestä, jopa joka tilassa jne. Meillä joilla on usko iankaikkiseen ja Kaikkivaltiaaseen Jumalaan taivaan ja maan Luojaan, joka on kaikelle määrännyt aikansa, on toivo! Lue tämä ihana psalmi itsellesi rohkaisuksi ja rakennukseksi. Älä unohda miten Hyvä meidän Jumalamme on kaiken kaaoksen keskelläkin. Hän tuntee elämämme läpikotaisin, tuntee tuskat ja vaikeudet, mutta Hän myös antaa ilon, jopa riemun, Hän tukee sinua ja minua. Hän nostaa meidät jaloillemme. Hän avaa kätensä meidät ruokkiakseen ja suojelee meitä ja tukee kun horjumme!

Kyllä me voimme ja saamme kiittää Jumalaa murheen ja tuskankin aikoina ja varsinkin silloin ja me saamme aikojen loppujen lähestyessäkin nostaa päämme ja olla toivossa ja uskossa, Jumalan Voimasta, väkeviä.  Sillä: ”Herra suojelee niitä, jotka häntä rakastavat…..ja on lähellä sitä joka huutaa häntä avuksi, sitä joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.”

Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä, Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen