Sain kutsun soittamaan djembeä kastetilaisuuteen. Menin, kun pyydettiin. Kastettava ei ollut aivan tavallisimmasta päästä. Hän oli turvapaikanhakija, keski-ikäinen mies. Hän seisoi valkoisessa kastepuvussa paljain jaloin totisena.
En muista nähneeni aiemmin aikuiskastetta, hengellisemmin sanottuna uskovan kastetta. En myös aiemmin ollut nähnyt upotuskastetta. Minulle tilanne oli uusi. Mutta vielä uudempi se varmasti oli kastettavalle.

Jumalanpalvelus venähti, ja kastetilaisuus pääsi alkamaan myöhässä. En ollut osannut etukäteen vaivata päätäni, että mihinkähän paljuun se kastettava upotetaan. En ollut nähnyt siinä kirkossa koskaan kasteallasta, vaikka käyn siellä aika usein. No, olen paukuttanut djembeä samassa kirkossa aiemminkin. Nyt sitten tajusin, että olen rummuttanut vetten päällä. Tosin veden ja minun välissä oli onneksi ollut tukeva kansi.

Miten paljon vetten päällä seisoo itse kastettava? Hänen entinen uskontonsa ei juuri arvosta kääntymistä kristityksi. Hänelle risti on riski. On mahdollista, että maanmiehet hänen ympärillään vastaanottokeskuksessa eivät hyväksy hänen kääntymistään. Voi olla että hän saa negatiivista palautetta myös suomalaisilta. ”Äijä yrittää edistää myönteistä turvapaikkapäätöstä ottamalla kasteen.”

Soitettiin pari laulua. Pariisin terroristi-iskuista oli aikaa puolitoista vuorokautta. Isku oli pyörinyt päässäni, ja kävipä se mielessä tilaisuuden aikanakin. Kun tiedämme, millaiset olot turvapaikanhakijoiden lähtöpaikoissa on, emme me voi tuomita jokaista tänne tullutta terroristiksi, emme edes elintasopakolaiseksi. Kasteelle tullut mies oli tullut maasta, jossa saman uskonnon edustajatkin listivät toisiaan – myös uskonnollisista syistä. Semmoista on tapahtunut Länsi-Euroopassakin. Muutama sata vuotta sitten. (En laske natsi-Saksan juutalaisvainoja uskontojen väliseksi konfliktiksi.) Jotain on ehkä opittu.

Mies valkoisessa puvussaan oli päättänyt alkaa kristityksi. Sydämessään hän tietää vaikuttimet päätökseensä. Mutta taatusti hänen päätöksensä on ollut harkittu. Taatusti hän on ottanut tietoisen askeleen. Ja taatusti hänen tunteensa kastetilanteessa olivat vähän samat kuin Pietarilla yhdessä Raamatun tunnetuimmista episodeista.

Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”  Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo.

Käveli kuitenkin!

Uskontunnustukset luettiin. Kastettava vastasi ”tahdon”. Hänet kastettiin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen uppeluksiin asti. Sitähän me varmasti kaikki tarvitaan joka päivä, Jumalan pesua ihan päästä varpaisiin.

Kasteen jälkeen kättelin miestä.
– Blessings, toivotin.
Tähän asti niin totinen mies hymyili.
– Kiitos, hän vastasi. Suomeksi.