Psalmissa 71, joka on otsikoitu ”Vanhuksen rukoukseksi” kuvataan kauniisti mutta todenmukaisesti ihmisen elämää.

Psalmi alkaa sanoin:” Herra sinuun minä turvaan” mutta jatkuukin pyynnöllä:” Älä milloinkaan hylkää minua”. Elämässä on aikoja jolloin huomaa olevansa hyvästä ja turvallisesta uskostaan Jumalaan, ikään kuin eksyksissä, loitonnut. On jäljellä tieto, mutta läheisyys puuttuu. Minut se pelästyttää. Mitä on tapahtunut tai tapahtuu, miksi Jumala on etäällä, vai minäkö Hänestä? Tiedän että Hän on sanonut:” Minä en sinua jätä , en koskaan sinua hylkää.”  Monessakin kohtaa hän näin vakuuttaa, niin vanhassa kuin uudessakin testamentissa.

Tuo etäisyyden tunne yllättää. Ihmisenä alkaa miettiä syytä. Niitä voi olla monia mutta usein elämään on kertynyt, aivan kuin salaa, liikaa kuormaa. Surua, sairauksia, vastoinkäymisiä ja kaiken maailman huolia. On inhimillistä paineitten alla alkaa katsoa tuota kuormien vuorta. Vaikka kuinka tietäisi että Jumala On ja vastaa sanomisistaan, Jeesus on lunastanut ja Vapahtanut kaikesta orjuudesta ja Pyhä Henki on ottanut tämän ihmisen savimajan temppelikseen, on kuin eksyksissä. Lukee Sanaa, rukoilee ja pyrkii kohti elävää Jumalaa, ja silti seinä on vastassa.

Onko Taivaallinen Isäni kaukana minusta, vai minä Isästäni? – Tiedän ettei Jumala ole kaukana yhdestäkään meistä, koska sanassa niin sanotaan. Silloin se olenkin minä joka olen huolteni ja murheitteni vuoren juurella, vuoren joka peittää näköalani ja taivaallisen valon! Minä olen varjossa. Raamatussa Elihu opettaa Jobia luvussa 35 sanoen ”asia on vireillä hänen edessään”, sen pitäisi lohduttaa kärsivää, mutta lohduttiko se? – Kuinkahan usein olen itse ollut taitamaton lohduttaja?

Etsin Raamatustani monia kohtia joissa puhutaan tuosta kaukana olon tunteesta. Useimmat niistä löytyvät psalmeista, mutta myös profeetoista. Lohduttivatko ne minua? Kyllä ne sitäkin tekivät, mutta toisaalta ne myös ahdistivat. Minä tahdon tuntea Jeesuksen lähelläni! Minä tahdon puhua hänen kanssaan, tahdon kuulla mitä Hän minulle sanoo!

En ole vielä vanhus, vasta sitten kun ikäni alkaa numerolla 7.
Silti psalmi 71 minua liikuttaa rehellisyydellään ja aitoudellaan. Se puhuu sydämen kieltä kuulevalle sydämelle. Se puhuu sielun hätää sielujemme ylipaimenelle!-  Miksi siis hän ei minuakin kuulisi!
Jakeessa 5 sanotaan ”Sinä olet minun toivoni, Herra, Herra, minun turvani nuoruudestani saakka” Eikä sekään vielä riitä vaan:” Syntymästäni saakka olet ollut tukeni, siitä saakka kun kohdusta minut päästit…” Sinulle minä laulan ylistystä. Omakohtaista on seuraavakin:” Monelle olen ollut ihmetyksen aihe, mutta Sinä olet luja turvani!”

Jakeessa 12 tulee tuo harras pyyntö:” Jumala älä ole kaukana”! Jumala, riennä minua auttamaan.! Psalmi kertoo Jumalan uskollisesta hyvyydestä ja hänen apunsa runsaudesta ja psalmin kirjoittaja alkaa päästä iloon ymmärtäessään kuinka ihmeellisen ihana Jumala on. Ennen loppuhuipennusta psalmin kirjoittaja kuitenkin vielä kertaa ja toteaa jakeessa 20:” Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja,…  – mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat!”

Jumalan Sana on ihana, se on parasta mitä tiedän.

Kun omassa ahdistuksessani tänään itkin ja sain purkaa tunteitani tyttärelleni muistutti hän minua ihmisyydestämme. Heikkoudestamme jonka ainoa todellinen ymmärtäjä on Herramme Jeesus kristus joka on itsekin ollut kiusattu ja ainoana voi meitä auttaa ja läpikotaisin meidät tuntea. Kun surin uskoni heikkoutta, hän muistutti kuinka eräs mies Raamatun lehdillä pyysi Jeesusta auttamaan itseään epäuskossaan. Ehkäpä Jeesus kysyisi minultakin uskonko että hän voi minua näissä kuormissani auttaa ja minä voisin vastata:” uskon Herra, auta minun heikkouttani ja vahvista uskoani”.
Voisinko jo huomenna, – tai jo tänään laulaa ”Koko Tien Hän kanssain kulkee”?

Ehkä kuitenkin, vielä nyt, laulaisin sittenkin:

”Kautta kärsimysten voittoon käynyt tie on Jeesuksen, eikä meille toista tietä suotu maassa varjojen. Katso Israel kun pyrki maahan Herran lupaamaan, vaarojen ja vaivain kautta matka sinne kulki vaan.
Kautta kärsimysten voittoon käy myös kristikunnan tie; kulkemaansa tietä Herra seuraajansa aina vie. Taivaan valtakunnan siemen murhein multaan peitetään, mutta siemen, kun se kuolee, nouseva on elämään.
Kautta kärsimysten voittoon, niin se tie vie voittohon, vaikka kyynel joskus vierii, taistelu kun kuuma on. Jeesus voitti kuollessansa, Israel sai Kaanaan maan; Taistellut on pyhäin joukko, kun se kerran kruunataan.
Kautta kärsimysten voittoon, laula riemu mielin näin. Veren voiman voittolaulun, taisteluissa virittäin. Synnin, yön ja kärsimyksen, voittaa ristin rakkaus. Sydämissä särkyneissä, syttyy toivo uskallus!”

Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ, tule aamuin ja illoin varhain, tule vielä kun joutuu yö. Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan, Sua ilman en saata olla, pysy luonani ainiaan. Aamen!