Ilkan upeasti otsikoima blogi Jobin kirjasta näytti virittävän sekä Niilon että minut aiheen pidempäänkin pohdintaan tahoillamme. Siksi ajattelin voida jatkaa vielä vähän aiheesta.

Jobin elämä lienee yksi kovimpia joihin ihmisenä voi joutua. En tunne ketään vertaistaan, en hyvässä enkä pahassa. Kärsimys ja epäoikeudenmukaisuus ovat edelleenkin maailman arkipäivää, sen tiedämme kaikki. Jobin kirjaa lukiessa emme kuitenkaan jää vaille vastauksia, päin vastoin ja se siinä onkin niin lohdullista ja voimaannuttavaa.

Kun itsellä alkaa kuutosen numerolla alkavan vuosikymmenen loppu häämöttää koen olevani aikatavalla sinut itseni ja elämäni kanssa. En ole ollut miksi kysymysten esittäjiä. Ehkä siksi että kovin varhain jouduin siihen tilaan josta tuli minun elämäni. Job uskaltaa kysyä miksi! Hän uskaltaa haastaa Jumalan. Hän on loppuunsa asti rehellinen, sekä ihmisten että Luojansa edessä. Se on ollut siunaukseksi minulle. Ehkä muillekin joiden elämää painaa taakka jota ei ymmärrä.

Kun ikää tulee, luopuminen rakkaista ihmisistä ja harrastuksista yms. ja vaivojen lisääntyminen lähes jokapäiväiseksi todellisuudeksi, ei enää ole tarvetta eikä voimia kysyä miksi. Päin vastoin, miksi ei yhtä hyvin minulla kuin jollakin toisellakin ja kaikilla jotka eivät nuorena kuole?
En kuvittele ettei elämääni voisi tulla vielä paljonkin vaikeuksia joissa sanani ja ajatukseni punnitaan, mutta toivon että elämä on tähän mennessä opettanut ottamaan vastaan jonkinasteisella tyyneydellä sellaistakin jota en toivoisi. Sillä katsellessani omaa elämääni taaksekin päin näen Jumalan ihmeen ja varjeluksen. Tiedän myös että voisi olla ollut paljon pahemminkin kohdallani ja – voi vielä ollakin, miksi siis en nyt kiittäisi?

Näen Suuren Jumalan. Jumalan joka puhui Jobille luomakuntansa kautta. Kaiken sen ihanan jonka Hän loi ja mekin päivittäin kohtaamme luonnossa, jos meillä on kyky nähdä ja kuulla. Nyt jo linnutkin laulavat!

Jumala on suuri ja käsittämätön, mutta ei piilossa. Sanotaan että Hän on salattu? En oikein tiedä mitä se tarkoittaa, onhan Hän ilmaissut itsensä ihmisille aikojen alusta lähtien ja ilmaisee jatkossakin jos ihminen vain ottaa vastaan. Meillekin kaikille voi tapahtua sama ihme joka Jobillekin kun hän sanoo vain korvakuulolta Jumalasta kuulleensa, mutta kaikessa kokemassaan nyt saaneensa Hänet nähdä.

Olen edelleen sitä mieltä että kaikki mikä meitä kohtaa on Jumalan tiedossa ja hallinnassa. Jumala on uskollinen, oikeudenmukainen ja ikuinen. Hän on Valo pimeydessä jolloin pimeyskään ei enää ole pimeää. Hänellä ovat vastaukset ja lohdutus silloinkin kun ihminen kärsii. Jumala antaa ihmiselle kyvyn ymmärrykseen, toden näkemiseen ja äänensä kuulemiseen.

Hän on myös syli, Hän on Isä, Hän ja Jeesus ovat yhtä. Kun Jeesus kärsi meidän edestämme se tapahtui rakkauden tähden, sen tähden että Jumala tiesi ihmisen lankeavan syntiin ja vetävän kärsimyksen päälleen ja koko luomakunnan päälle. Hän ymmärtää kivun ja itkun jopa hammasten kiristelynkin kunhan ihminen vaan on rehellisesti sitä mitä on.

Ihmisen ei tarvitse katkeroitua ja jäädä katkeruudessaan yksin ja hiljalleen tuhoutua. Jos, ja kun ihmiset tahtovat hyvää mutta siinä epäonnistuvat ja vain lisäävät kärsivän ahdistusta, meillä on tieto. Me emme elä enää vanhassa vaan uudessa liitossa, ja meillä on Sana. Raamatussa kehotetaan toistuvasti antamaan anteeksi ja pyytämään anteeksi. Jos sen teemme vilpittömin ja hoidetuin mielin me pääsemme vapaiksi.

Ja kuitenkin surulle on annettava tilaa, kysymyksille ja epätoivon purkauksillekin. Se kaikki on tarpeen sydämen rauhoittumiseksi ja ihmeellisen elämän Jumalan armon ja hyvyyden voiman avulla jatkumiseksi. Ollaan hiljaa suuren edessä, olkootpa se kärsimys tai Jumalan hyvyys.

”Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän itse meille rauhan valmistaa.
Suo Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus rauha tuo!